Luokioaikainen ystäväni Päivi ja miehensä Pekka kutsuivat meidät heidän mökilleen Vehkataipaleelle Taipalsaareen. Heillä on kaksi coton de tulear-rotuista koiraa, 15-vuotias Donna ja 4-vuotias Fanny. Jännäsin vähän, mitä neiti Greetta tytöistä tuumaa, mutta pienen varomisen jälkeen yhteiselo sujui vallan mainiosti. Donna ja Fanny olivat todella kilttejä koiratyttöjä. Ja täydessä turkissa, sillä Päivi on todella hyvä turkinhoitaja. Punapimpulainen on Donna ja sinipimpulainen on Fanny.
maahan.
Saaga nautiskeli päivälevosta pöydän alla
Iltapäivällä lähdettiin veneretkelle Ilkonsaareen. Vanhat koirat jäivät mökille ja nuoremmat pääsivät mukaan. Greetan ensimmäinen veneretki. Ensin se oli sylissä, mutta sitten se halusi lattialle, jossa koki olonsa turvallisemmaksi.
Suursaimaan selkää
Ilkonsaaressa on viisi erilaista ortodoksista rukoushuonetta, skiittaa, jotka ovat kaikille avoinna.
Niitä lähdimme katsomaan. Laiturilla oli useampi vene parkissa, mutta saimme omamme mahtumaan joukkoon.
Metsään oli tehty leveä polku, jota oli helppo kulkea.
Paluumatkalle lähdimme kulkemaan saaren toista reunaa. Ei ollut leveää tasaista polkua vaan kaikenlaisia kiivettäviä kallioita. Hiki tuli.
Oli kiva päästä veneilemään. Takaisin tullessa oli isompi laine ja vene hakkasi enemmän veteen, mutta hyvin selvittiin. Perillä pikkutytöt ottivat tirsat ja isot seurasivat silmä kovana Pekan ruoanlaittoa.
Illalla oli aivan huikean hieno auringolasku.
Saimme yöpymispaikaksemme isäntäväen piharakennuksen sängyn. Yöllä piti Saagan kanssa käydä pari kertaa hädillä. Muuten nukuttiin hyvin.
Aamulla oli pilvinen päivä. Aamupalan jälkeen lähdettiin kohti Lemin mökkiä. Käytiin hakemassa matkan varrella isän varastosta valokuva-albumilaatikot, jotka oli tarkoitus siirtää mökille, kun muutakaan parempaa paikkaa ei ollut. Kolmessa raskaassa lootassa oli melkoinen rahtaaminen. Mökkipäässä roudasin ne kottikärryllä verannan luo ja raahasin sisään. Selkä tuli kipeäksi. Koirat ihmettelivät uurastusta. Kyllä sauna maittoi illalla.
Olin löytänyt kaapista frisbeen ja sen toin vanhan rikkinäisen tilalle. Greetta innoissaan haki sitä ja kiskoi oikein kunnolla.
Sää oli onneksi jo vähän viileämpi. Hellepäivät saivat Saagan mahan sekaisin. Se sai Canicuria raejuuston seassa, vähän aikaa maha oli kunnossa ja taas maha meni sekaisin. Mökillä maha osoitti taas löröilyä. Yöllä yhden maissa Saaga tahtoi ulos. Oli tosi pimeää, kun oli vielä pilvistä. Oli pakko laittaa verannan valo päälle ja vähän valvoa, mihin asti mummeli vaelsi, huononäköinen kun on. Mutta ei sillä suunnistuksen puolesta hätää ollut. Takaisin tuli ja nukkui tyytyväisenä aamuun asti.
Muistelin Saagaa odotellessani Elsa-koiraa, joka elokuisella mökkireissulla 2010 iltapimeällä yhtäkkiä jäi rantaan seisomaan vähän sekavana. Näin se tapahtui:
"Yöllä havahduin kello yhden maissa siihen, että Elsa kuljeskeli levottomana. Ajattelin, että sillä oli pissahätä ja päästin kaikki koirat ulos. Ulkona oli todella mustaa ja pimeää. Ainoa valo oli kuistilla. Hetken mietin, älyääkö Elsa tulla takaisin, mutta olihan kuistilla valo ja olihan se ennenkin pissalla yöllä käynyt. Kaikki rymistelivät aikansa varvikossa. Kolme tuli takaisin, Elsa ei. Kuuntelin rapinoita rannalta. Kutsut eivät auttaneet, kun eihän se kuule. Otin taskulampun ja suunnistin rantaan. Siellähän koira oli. Se kyyristyi kuin peloissaan, kun saavuin lampun kanssa. Otin sen kainaloon, kun hihnat olivat autossa ja kannoin mökin kuistille. Laskin Elsan kuistin lattialle avatakseni oven ja saman tien mummeli pinkoi toisista rappusista alas suoraan metsäpolkua pitkin autojen parkkipaikalle ja häivisi. En voinut lähteä juoksemaan perään, kun sehän olisi juossut vielä kovempaa. Lähdin siis kävellen kohti parkkipaikkaa taskulampulla polkua valaisten. Elsa ei ollut siellä. Palasin mökille. Istuskelin hetken aikaa odotellen, josko koira tulisi takaisin, vaan eipä kuulunut. Niinpä otin auton avaimet ja lähdin ajamaan mökkitietä hitaasti eteenpäin toiveena, että Elsakin olisi tiellä pysynyt. Yhtäkkiä, jonkin aikaa ajettuani, keskellä tietä seisoi Elsa. Paikallaan kuin patsas auton valoihin päin tuijottaen. Nousin autosta ja liikuin hitaasti kohti Elsaa. Se vilkaisi minuun, mutta jatkoi valoihin tuijottamista eikä onneksi lähtenyt pakoon. Nostin sen syliin ja laitoin autoon. Parkkipaikalla laitoin sille talutushihnan ja nöyrästi se seurasi perässä mökille. Nostin sen sängylle ja silittelin sitä. Elsa oli sangen poissaolevan oloinen. Yhtäkkiä se läähätti hetken - ja sitten se taas oli läsnä. Se nuoli kättäni ja katse oli taas tässä maailmassa kiinni. Rakas Elsa!
Kun
kävimme nukkumaan ja Elsa kuorsasi vieressäni, minun oli tosi vaikea
saada unta. Mietin sitä, että Elsa on jo vanha. Ensi kuussa kolmetoista.
Kauanko sillä vielä on aikaa, on täysi mahdottomuus sanoa. Mutta yön
tapausten jälkeen tuntui, että eron hetki voikin olla lähempänä kuin
arvaakaan. Aamulla Elsa oli ihan reipas oma itsensä ja tänään
myös. Mutta enää ei tuudittauduta siihen, vaan toisella silmällä
tarkkailaan varan vuoksi merkkejä. Merkkejä mistä- en tiedä, mutta
merkkejä kuitenkin."Seuraavana keväänä huhtikuussa Elsa sai massiivisen vestibulaarikohtauksen ja pääsi sateenkaarisillalle 13 vuoden ja 7 kuukauden iässä.
Seuraavana päivänä menimme sitten varastolle. Koirat olivat varjoisassa paikassa auton paksissa luukku auki. Kävin välillä niitä jaloituttamassa. Saaga ripuloi edelleen. Sisko ja miehensä olivat mukana tyhjentämässä varastoa ja saimme kuin saimmekin koko tilan tyhjäksi ja kaupatkin tehtyä ostajapariskunnan kanssa loppuun. Autoni oli pullollaan tavaraa, josta osa meni mökille. Ajoimme sinne, hain omat tavarat myös ja lähdettiin kotiin. Kotona aloitin saman tien Tylosin-kuurin Saagalle. Minulla oli kolmen ja puolen päivän satsi jäljellä, ja se riitti rauhoittaman Saagan suoliston - ainakin toistaiseksi.
Koska Saagalla oli tosi hankala olo välillä, varasin eläinlääkäriajan verikokeita varten. Ihan vain varan vuoksi halusin kontrollin tehdä. Oma lääkäri on lomalla, joten tänään mentiin Oiwalliselle Eläinklinikalle Marika-tohtorin luo. Saagaa inhottaa näytteiden otto ja se vähän taisteli vastaan, mutta putkellinen verta saatiin kuitenkin ja nyt sitten odotetaan, mitä tuloksia tulee. Toivottavasti vain hyviä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti