8.1.2019

Terveystuloksia ja kaukokäskyjä

Saagan kanssa käytiin eilen kontrolliverikokeissa, kun kilpparilääkkeen alkamisen jälkeen ei olla niissä käyty. Tulokset tulivat tänään ja ne näyttivät kaikin puolin oikein hyviltä. Afos on hiukan yli ylärajan, mutta Anna-Maijan mukaan vanhoilla koirilla voi näin olla, ja onhan Saagalla myös melkoinen lääkeannos päivittäin, joten maksa reagoi myös siihen. Mutta arvo on vain vähän yli ja se toinen maksa-arvo ihan viitekehyksissä, joten en ole huolissani. Ihanaa, että Movet vastaa pian. Nimittäin ennen vastauksia olin huolissani joka tapauksessa. Seuraavan kerran mennään verikokeisiin vasta huhtikuussa.

Herkillä olen tällä hetkellä kaikesta, sillä päätin alkaa tehdä viime vuodesta valokuvakirjaa. Kaverin ulkoinen kovalevy hajosi ja kymmeneltä vuodelta kuvat katosivat, kun niitä ei saatu palautettua. Itselläkin on useampi ulkoinen täynnä kuvia ja albumeja ei enää ole tullut tehtyä. Nyt päätin, että joka vuodesta pitää tehdä valokuvakirja, että edes jotain on tallella, jos jotain saattuu. Sattumalta vuosi 2018 sisältää paljon kipeitä asioita, Friidan kuoleman ensin ja sitten isän kuoleman. Ne varjostavat koko vuoden muiston ja jokainen kuvien selailu saa kyyneleet vuotamaan. Mutta samalla surutyötä. Friidasta aion myös tehdä oman kirjansa, mutta se vaatii jo aika tavalla kovalevyjen selausta ja valikontia. Ensin tämä vuosikirja. Ja sitten on tarpeen alkaa jo tämän vuoden parhaita paloja keräämään kansioon, että ensi vuonna on kirjan teko helpompaa.

Greetan kanssa aloitettiin tällä viikolla kaukokäskyjen treenaus ihan kunnolla. Voittajaluokan vaihdot ovat ihan alkutekijöissä. Greetalla on vilkkaat jalat ja halu ennakoida, joten tulee olemaan haasteellista näin aluksi, ennenkuin se oppii, että liike on aika rauhallisen mielentilan liike. Saagankin kanssa tehtiin samalla kaukokäskyjä. Vaikkei se kuule kunnolla, niin käsihuidonnat se kyllä osaa ja kun namia on tarjolla, niin hyvin mielellään sekin kakeja tekee. Ennakoiden sekin välillä, kun on innoissaan. Otin videolle meidän aamutreeniä. Tältä se näytti:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti