15.6.2014

Lomailua Lontoossa ja muutenkin


Kesäloman aloittajaisiksi lähdin siskon ja hänen kahden lapsensa kanssa Lontooseen. Koirat pääsivät tuttuun hoitopaikkaan Loviisaan.

Lontoosta ei paljon tähän blogiin, mutta pitää nyt hiukan sentään kertoa. Aloitettiin aika komeasti käymällä katsomassa, kun kuningatar meni hienoissa vaunuissaan Parlamenttia avaamaan.

     Ensin vietiin omassa vaunuissaan kruunu, viitta ja valtikka. Luultiin, että tuo oli kuningattaren  
     kärry ja meinattiin jo poistua, mutta kun  kaikki  muut jäivät odottamaan jotain, niin tajuttiin, ettei  kuningatar ollutkaan vielä mennyt.

Ennen kuningatarta tuli leegio hienoja mustia hevosia ratsastajineen. Vieressämme oli orkesteri,
joka soitti God save the Queen, kun kuningattaren vaunut ajoivat ohi.

                                    Tässä saapuvat kuningatar Elisabeth ja prinssi Philip.

                                Kun oikein tarkkaan vaunuun katsoo, niin siellähän Ellu ja Filippi ovat.

         Käytiin me katsomassa Hogwartia Warner Brothers-studiolla, jossa oli hienoja Harry Potter-
         elokuvien välineitä ja lavasteita.

Samana iltana kuuntelimme piippuhyllyllä seisomapaikoilla Royal Albert Hallissa hienoa elokuva-musiikkikonserttia, myös Harry Potter-leffojen musiikkia.

     Lisää hienoja rakennuksia. Victoria&Albert-museon sisäpiha, jossa oli myös tosi mukava kahvila.

                                                  Sisäaulassa oli näin hieno viritelmä.

                                   Tower kuuluu ainakin minulla Lontoon must see- paikkoihin.

                              Hyde Parkissa oli ruusutarha kauneimmillaan ja tuoksut huumaavat.

             Viimeisenä iltana mentiin vielä musikaaliin Savoy-teatteriin. Oli ihan hauska esitys.
 Loistoreissu, mutta kotiin oli ihana tulla. Matkan varrella hain iloiset koirat kotiin.  Saaga kiipesi välittömästi sänkyyn nukkumaan ketarat taivasta kohti ja viihtyi siellä koko illan. Taisi olla eniten sänkyä ikävä.

Maanantai oli pyykinpesulle ja laiskottelulle pyhitetty päivä. Illalla oli sentään agilitytreenit. Tiistaina suunnattiin sitten Lappeenrantaan. Kävin isää ja äitiä moikkaamassa ja illalla oli Lappeenrannassa agilitykisat. Kaksi rataa oli tarjolla ja tuomarina Marja Lahikainen. Eka meni minun sössimisteni takia hylyksi. Hyppyradalla olin suunnitellut ihan pöllön kepeille viennin. Ei toiminut ja koira tuli kepeiltä pois. Uusittiin kepit ja sitten menikin rata tosi hienosti.

FRIIDAN RADAT 

Keskiviikkona oli minun ja Hannelen ryhmien järjestämät möllitokokisat alo-ja avo-luokille. Paikalla oli 13 alo-luokkalaista ja 3 avoa. Koe alkoi dramaattisesti, sillä Jylpyn kentän aidan takana oli ruohikkopalo. Liekö pikkupojat tehneet nuotiota, mutta tuli ei ollut sammunut ja savua nousi ihan kunnolla. Paloasema oli lähellä, joten kauaa ei mennyt, kun paloauto saapui sammuttamaan liekit ja koe saattoi alkaa.  Siinä se ilta vierähtikin iloisesti puoli kymmeneen. Minä videoin suoritukset ja tuomaroin avo-luokkalaiset. Sitten vielä oli kotona videoiden koostaminen ja jokainen sai oman suorituksensa katsottavaksi. Se se vasta on opettavaista.

Meillä Friidan kanssa oli eilen lauantaina toko-koe Tuusulassa. Koirakerho Heiluhännät järjesti kokeen ja Riikka Pulliainen tuomaroi. Hoitotyttö Freesia, Friidan sisko lähti turistiksi mukaan. Päästiin seurakaveri Hannelen kyydissä, sillä hänen bouvierinsa Kiira oli myös samassa luokassa kisaamassa.  Tuulinen sääkö vai mikä oli syynä, ettei ihan parasta suoritusta löytynyt. Aika monta kertaa jouduin käskemään Friidan maahan kaksi kertaa, kun se tarkkaili ympäristöään. Taas kerran tuli mieleen, että pitäisi ruveta ahkerasti käymään tokoilemassa erilaisissa häiriöympärisöissä, että se tottuisi kaikenlaiseen härdelliin ympärillään. Omissa treeneissä kyllä on aidan takana agilitya ja samalla kenttäpuoliskolla muita treenaajia, mutta se on niin tuttua, ettei enää häiritse.
Yksilöliikkeet alkoivat kaukokäskyillä, ja kun kierrokset olivat aika korkeat, Friida eteni oman mittansa verran ja nolla tuli. Friida sai edellisessä kokeessa kaukokäskyistä 9 pistettä ja osaa kyllä jo pitemmästäkin matkasta, mutta nyt ei malttanut. Sen sijaan tunnari, joka edellisellä kerralla meni nollaksi, oli nyt 9,5. Seuraamisessa käännökset menivät pitkäksi ja minä sössin itse yhden täyskäännöksen ihan turhaan. Olisi ihana, että joskus kaikki osaamiset menisivät juuri sillä parhaalla osaamallamme tavalla. Joka tapauksessa pisteitä tul 236 eli 20 pistettä jäätiin alle ykkösestä. Jos kaukoista olisi tullut edes viisi pistettä, oli ykkönen ollut saatavissa. Kukaan koirakko ei saanut ykköstulosta. Me olimme kolmansia. Täytyy sanoa, että palkinto kyllä loksautti vähän leukoja. Ensinnäkään ei ollut mitään erityisiä paikkoja, mihin käydään tönöttämään. Tuomari jakoi vain kolmelle parhaalle kirjat. Samalla joku mies sujautti pienen pullon jokaisen käteen ja that's it. Pullossa oli koiran korvanpesuainetta. Muuta ei herunut. Kuitenkin saapuessani näin, kun avo-luokan voittaja meni ruusukkeen ja koiranruokapussin ynnä muun sälän kanssa autoonsa. Voittajaluokan palkintoihin ei siis oltu panostettu.  Tai koska ei kukaan saanut ykköstulosta, ei palkintoja oltu ansaittu. Ei niin, että minä ruusukkeita tms. kaipaisin, mutta sen kerran kun ollaan palkinnoilla, olisin kyllä vähän enemmän odottanut. Mutta tuomari oli kyllä aivan ihana.

                                                           Sori Friida, tätä ei voi juoda.
 Friidan pisteet:

paikkamakuu   10
seuraaminen    7,5
Istuminen        6
luoksetulo       6
ruutu               10
hyppynouto    9
metallinouto   9
tunnari            9,5
kaukokäskyt  0
kokonaisvaikutelma 10

TOKOKOESUORITUS TUUSULASSA 


                                     Kiitos matkaseurasta, Hannele, Kiira ja Dana.

1 kommentti: