19.5.2014

Huh hellettä Heinolassa

Käytiin sitten sunnuntaina Heinolassa kisaamassa agilitya Henri Luomalan radoilla. Täytyy sanoa, että radat olivat tosi kivat ja ihanneajatkin ihan kohtuulliset. Vaikka maksit aloittivatkin klo 10, ei aamuraikkaudesta ollut tietoakaan, sillä hellepäivä oli jo täyttä häkää päällä, kun radalle päästiin. Heinolahan oli yksi kuumimmista paikoista sunnuntaina.

Kaikista radoista olisi voinut hyvänä päivänä tulla nolla.
Ekalta radalta olisi tullut nolla, jos olisin käskyttänyt koiraa yli viimeisenkin riman. Nyt käskytys loppui liian aikaisin, joten koira alkoi kääntyä minua vastaan ja tiputti riman. Voi pahuksenturkasenpersetti!!!

Toiselta radalta olisi voinut tulla nolla, jos olisin a) nopeampi ja b) ehkä ohjannut vastakädellä kepeille. En tiedä, olisiko mennyt, mutta nyt ei sitten ainakaan mennyt vaan meni väärälle hypylle. Nopeilla koirilla ohjaajat ottivat koiran vähän haltuun ja sitten lähettivät kepeille, mutta he olivat itsekin nopeampia ja olivat koiraa lähempänä. Muuten Friidan rata oli oikein ok.

Kolmas rata olisi voinut olla nolla, jos olisin ohjannut enkä olettanut yhden helpon hypyn.

Huokaus ja vielä kerran huokaus.

Näki, ettei Friidakaan ihan parhaassa vauhdissaan ollut. Varmaan helle ja edellisen päivän Manner-koulutus vähän tuntuivat Friidasen koivissa. Mutta parhaansa se teki.

FRIIDAN RADAT 

Seuraava kisa on sitten Porvoon iltakisa ja se onkin viimeinen toukokuun kisoista.

1 kommentti:

  1. Olipas se todellakin lähellä harmillisesti :( Mutta positiivista on se, että hyviä ratoja kaiken kaikkiaan :)
    T. Erja

    VastaaPoista