16.12.2012

Koiran syvin olemus vol.3 Assi

Vihdoin löytyi Assillekin alter ego ja hahmo, joka kuvaa sitä varsin hyvin.


Assi on Justiina. Justiina oli Pekka ja Pätkä-elokuvissa se järjen ääni, joka pääasiallisesti oli lempeä ja herttainen, mutta kun halusi jotain tai Pekka teki töllön töitä, osoitti kyllä, missä kaappi seisoo. Justiinalla oli  the Katse, tuo, joka on kuvassa, joka kertoi täsmälleen, että vaikeuksia on tiedossa, ellei totella. Ja äänessä riittävä teho myös Pekan ja Pätkän kurissa pitämiseen.

Assi on myös tahtonaisia. Kun se haluaa, sillä on valta saada haluamansa. Assillakin on nimittäin the Katse. Ja the Ääni lisätehosteena. Harvoin se niitä käyttää, mutta kun Assi haluaa sohvalle tai omalle paikalleen sänkyyn, se alkaa justiinoida.  Friidalla ei yhtään hermo pidä, kun Assi rupeaa tähän.

Esimerkki 1:
Istuin sohvalla. Friida makasi vieressä pää polvellani siliteltävänä. Assi katsoi, että on hänen vuoronsa. Se istui sohvan viereen ja alkoi tuijottaa Friidaa. Friida alkoi hermostuneesti heiluttaa häntää. Kuului the Ääni. Pieni kurahdus kurkusta. Friidan häntä vispasi kiihkeästi ja se tuijotteli minua, että onks ihan pakko. Toisella kurahduksella Friida pomppasi pois ja Assi hyppäsi sohvalle.

Esimerkki 2:
Istuin sohvalla ja sekä Friida että Saaga makasivat sohvalla myös. Assi oli nukkunut tyytyväisenä matolla, mutta sitten alkoi mieliteko sohvalle. Jälleen se kääntyi heikoimman lenkin puoleen, ja pian olikin Friida hypännyt alas. Assi hyppäsi sohvalle, alkoi tuijottaa Saagaa, joka makasi siinä sohvan nurkassa, jonne Assi halusi. Saaga örähti ja hyppäsi lattialle. Viisasta, sillä jos ei olisi hypännyt, olisi voinut käydä niin, että Assi olisi kävellyt sen päälle. Sekin on nähty.

Samanlaista balettia nähdään myös yöllä sängyssä. Jos Assi haluaa takaisin omalle paikalleen jalkopäähän, se kurahtelee aikansa. Nuoremmat ovat yöllä vaikeammin liikuteltavissa, sillä uni maittaisi makealta juuri siinä paikassa, missä ne makaavat ja kiroilujakin on kuultu varsinkin Saagan suusta, kun se joutuu kampeamaan toiseen kohtaan. Joskus pitää minun vähän raivata tilaa. Mutta yleensä Assi selviää hommasta itse.

Justiinat ovat viisaita naisia. :-)

2 kommenttia:

  1. Hih! Kyllä meistä kaikista pitäisi löytyä tarvittaessa vähän Justiinaa! =)

    VastaaPoista
  2. Voi ei...muistui mieleeni et Ikwilin syvin olemus on vielä miettimättä....pitäisi ryhdistäytyä tän suhteen....

    VastaaPoista