Joulu lähenee. Onkohan ollut talossa kilttejä koiralapsia?
15.12.2015
Kep-kep-kep-kep
Greetan kanssa treenattiin tuokio yhtä keppiväliä eilen. Tänään taas samalla lailla, eli minä seisoin paikallani ja käskytin Kepit ja Greetta haki välin, kunhan olin aikansa ensin räksyttänyt ja pomppinut. Ne on leikattu videosta pois. Mutta voi jo hyvällä omalla tunnolla sanoa, että kun malttaa, niin jo osaa löytää keppivälin monesta suunnasta. Joten seuraavalla treenikerralla otetaan mukaan toinen keppipari.
14.12.2015
Koulutusta ja treeniä
Oili Huotarin koulutus oli huippuhyvä. Näin, kuinka häiriötreeniä tehdään koiralle ja näin vahvistetaan sen varmuutta tekemisessä. Pitääpä kokeilla Friidan kanssa.
Friidan kanssa treenattiin merkitöntä merkkiä. Oilin mielestä ensin pitää opettaa suoraa eteneminen ja tässä olen kyllä samaa mieltä. Jos koira osaa mennä suoraan eteenpäin, se stoppaus on sitten helpompi juttu. Samaa sanoi Oili kuin Nina Mannerkin, että pitää hommata selvästi näkyviä alustoja ja lähettää koira sinne. Palkataan jo suorasta lähdöstä ja ensin vähän viritellään, että: Missä eteen, missä eteen, jolloin koira alkaa jo hakea alustaa. Kun koira lähtee, heitetään pallopalkka sen yli samalla vapauttaen se. Ensin jo lyhyestä etenemisestä ja sitten yhä pitemmästä. Lähetetään eri suuntiin, jotta koira osaa ohjaajan suunnasta päätellä, minne alustalle mennään. Samaa tehtiin kolmella lelulla. Heitin kolme lelua eri suuntiin ja Friidan piti edetä haluamaani suuntaan. Eipä onnistunut suunnan vaihdos ekalla kerralla. Sitten taas otettiin alusta. Lopulta saatiin kaikki lelut haettua.
Lisäksi tehtiin treeniä, jossa koiran taakse jätettiin targetti ja se istui targetin eteen selkä targettiin päin. Minä menin jonkun matkan päähän ja kutsuin. Koira kiersi takaa, pysäytin ja sanoin: Missä eteen. Tarkoitus oli, että kun sitten lähettäisin koiran eteen, se menisi suoraan targetille. No kaarretta tuli, mutta sentään päätyi targetille. Puoli tuntia meni iloisesti näissä treeneissä.
Illalla treenasin Greetan kanssa kapulan pitoa. Nyt se jo nappaa kapulaa hampaillaan, mutta jos päästän irti, ote on sen verran löysä. että kapula putoaa. Edistystä on kuitenkin tapahtunut. Samoin tänään treenattiin Greetan kanssa yhtä keppiväliä Jylpyn kentällä. Nyt en antanut yhtään apua, vaan tuijotin liikkumatta keppejä. Ränkyti, ränkyti, sanoi pikkuneiti ja pomppi ylös-alas. Mutta lopulta meni keppien välistä. Vaihdeltiin suuntaa ja aina lopulta saatiin oikea suoritus. Eli kyllä se tietää keppivälistä menon, mutta ei malttaisi, ei sitten millään. Huomenna otetaan uusiksi.
Tänä iltana oli Friidan agilitytreenit, mutta vein sinne Greetan. Reikäpää paineli sinne tänne ja räksytti, mutta kouluttaja sanoi, että kun koiralla välillä on oikea fokus, se menee tosi hyvin - eikä silloin hauku lainkaan. Mutta kun maltti on riisiryynin kokoinen, niin vauhdin hurma vie mukanaan. Enemmän saatiin kuitenkin tehtyä kuin arvelinkaan, joten siitä oli hyvä mieli.
Ja treenin jälkeen, kun oltiin jäähdytyslenkillä, näin upean tähdenlennon ja aavistuksen himmeistä revontulista. Oli tähtitaivas ja pikku pakkanen. Vähän talven henkeä siis. Hyvä niin, sillä joulu on jo aika lähellä.
Ai niin, tämä muisto pitää tallettaa itselle eilisillasta.
Nimittäin Greetalla oli iltalenkillä kaulassa kauko-ohjattava sitruunapanta, jotta jos joku sellainen tulee vastaan, jolle Greetan mielestä pitää rähistä, niin voi piippauksella huomauttaa, ettei ole soveliasta. No, ketään ei tullut vastaan ja käytiin vähän syrjemmällä pissat tekemässä. Ei ollut onneksi pitkä lenkki. Kotona huomasin, että panta olikin tippunut. Lähdin kännykän taskulampun kanssa etsimään reitiltä. Ei löytynyt, ei millään. Kiukkuisena palasin kotiin, kun panta sentää oli satasen maksanut vehje. Sitten muistin sen piipparin. Lähdin uudestaan reitille ja painoin kauko-ohjainta. Ei kuulunut piipitystä. Vasta ihan kauimmassa kohdassa alkoi laitteen hento piip-ääni kuulua. Mitä lähemmäs pääsin, sen selvemmin kuului. Sitten jo taskulampun kanssa oikeaan suuntaan sohimaan - ja löytyihän se panta loppujen lopuksi ruohikon keskeltä. Olin oikein onnellinen.
Jos joku läheisten kerrostalojen asukkaista oli ikkunassa, mahtoi hän ihmetellä omistuista vaeltelijaa taskulamppuineen.:-)

11.12.2015
Korvahoito jatkuu
Olen ruikkinut Saagan oikeaan korvaan jo jonkin aikaa Canofitea, koska korva on erittänyt mömmöä. Lisäksi olen usean kerran viikossa putsannut korvaa. Koska hoito ei tehonnut, mentiin eilen Oiwalliselle Eläinklinikalle näyttämään tuota murheenkryynikorvaa.
Korvasta otettiin Saagan vastustelusta huolimatta näyte, joka tutkittiin. Näytteessä kuhisi sauvabakteereja, jotka ovat ikäviä siitä, että ne ovat hyvin vastustuskykyisiä joten kovin montaa lääkettä ei ole tarjolla. Saaga saikin taas Baytril-antibioottikuurin suun kautta kahdeksi viikoksi ja Aurizon-tipat. Lisäksi korvaa putsataan joka päivä. Tässäpä mukava jouluaskare. Joulun jälkeen mennään sitten korvakontrolliin näyttämään, mikä on tilanne. Voi huokauksen huokaus. En olisi tätä enää tarvinnut, mutta minkäs voit. Onneksi Saaga on muuten ihan hyvässä kunnossa ja närästyskin on lähes loppunut I/D-ruoan myötä. Tämä antibiootti on vatsaystävällinen, joten maitohappoja ei tarvitse antaa lääkkeen kanssa.
Itse olen jo todella loman tarpeessa, mutta viikko vielä on jaksettava painaa.
Tänään on kuitenkin seuran pikkujoulut piristystä tuomassa ja sunnuntaina mennään Friidan kanssa Oili Huotarin toko-koulutukseen Haminaan. Jes.

10.12.2015
Agilitya treenaamassa - huokaus
Maanantaina oli meidän agitreeniryhmän omatoimitreenit. Meitä ei ollut kuin kolme, joten otin Friidan sijaan mukaan Greetan. Tehtiin ihan helppoja treenejä, mutta ei tuollaiset hyppy-putki-jutut mitään piisofkakkuja ole meille. Jään liian taakse, koira tulee ohi hypyn. Menen liian pitkälle, koira kiertää hypyn. Putkeen menokin on hyvin haasteellista, kun pitäisi mennä sopivalla vauhdilla suoraviivaisesti - siis minun - ja aika hiljaa, kun joku pikkuotus alkaa välittömästi ränkyttää, jos liikaa ääntä käyttää. Kyse on siis koiran kokemattomuudesta ja minun kykenemättömyydestäni. Mikä ihana yhdistelmä. Mutta me treenataan ja etsitään yhteistä säveltä.
Lisäksi harjoiteltiin etenemistä. Pikkukoiralle pitää harjoitella malttia pysymiseen. Aika hyvin se jo pysyy lähellä, mutta kun menee monen esteen päähän, niin varaslähtöjä tulee. Hypyt olivat 35 ja 30 cm korkuisia treeneissä. Helposti ylittyvät. Koska neiti on pieni medi, pitää hiljalleen hinata hypyt 40 senttiin. Mutta ei kiirettä.

9.12.2015
Tajmadoran pentusia kuvaamassa
Yllä olevat ovat seitsenviikkoisia pojan koltiaisia, jotka pääsääntöisesti jaksoivat pönöttää pöydällä vallan hienosti. Jokainen on oman näköisensä ja erittäin reippaita lapsia kaikki.
Prada-tyttö oli jo lähtenyt kotiinsa emo-Odessan kanssa, mutta muut tytöt olivat vielä poseeraamassa
Kismet oli vaikein saada pysymään paikoillaan.
Mutta onnistuihan se kuitenkin lopulta.
Tytötkin ovat todella kauniita pentuja.
Sitten piti ottaa ulkona kuva pimeästä kaupungista ja sen jouluisista valokoristeista. Ovat hienoja.
5.12.2015
Eipä mitään mainittavaa
...siis meidän oman seuran agilitykisoista. Kaksi tulosta, mutta ei mitään järin hienoja ratoja. Mutta Friidalla oli kivaa, ja sehän on pääasia.
Koska Saaga ja Greetta jäivät kotiin, lähdettiin kisojen jälkeen vähän Jylpylle juoksentelemaan. Saagakin halusin palloleikkiä. Sillä oli hyvät fiilikset.
Friida ja Greetta painelivat tuhatta ja sataa pallojensa kanssa.
Greetan Pomppa-takki saattaa sittenkin olla sille vähän liian iso. Pitää vissiin ommella ne jalkakuminauhat, kun ainakin vauhdissa takki alkaa keikkumaan sinne ja tänne.
Lopuksi otettiin Greetan kanssa vähän keppitreeniä. Tehtiin lähetyssuunnan vaihtoja. En tiedä, teenkö oikein ja pitisikö minun olla enemmän paikoillani, mutta Greetta tuntuu lähtevän paremmin liikkeelle, kun menen vähän oikeaan suuntaan. Videossa ei ole läheskään kaikkia epäonnistumisia. Saahan nähdä, milloin kepit ovat valmiit - vai tulevatko ollenkaan.
Kotkassa ei ole tippaakaan lunta. Sen sijaan vettä satelee raikuen. Tässä siis joulukuun viidennen päivän poseeraus ilman talvihenkisyyttä.
Hyvää itsenäisyyspäivää!

27.11.2015
Agilitya Greetan kanssa - ja jes!
Keskiviikkona kävin Greetan kanssa treenaamassa hallilla vähän agilitya.
Tuloksena oli monia karkaamisia ja ohituksia ja putken löytämättömyyttä - ynnä kaksi näykkäysjälkeä kädessä - mutta myös ihan onnistumisiakin. Minusta kasvaa vielä äärikärsivällinen - ehkä - tuon elohiiren kanssa. YouTubesta löytyi videoon ihan Greetan menoo sopiva musiikki.
Lisäksi ollaan 2x2 -menetelmällä ruvettu tekemään keppitreeniä. Eilen otettiin käyttöön toinen keppipari ja näitä nyt sitten treenataan pitkään. Ensin on tarkoitus saada kepit peräkkäin ja sitten vielä harjoitella erilaisia lähtökulmia. Sitten jonain päivänä lisätään kolmas keppipari. Saa nähdä, milloin.
Ja se JES!
Keskiviikkona ostamani I/D-ruoka toimii Saagalla tosi hyvin. Se tykkää siitä kovasti, saa vain sitä eikä muuta - eikä ole närästänyt kahteen päivään, joten Loseciakaan ei ole tarvinnut antaa. Ihan mahtavaa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)