Näitä kahta lajia on meillä harrastettu eniten sitten viime postauksen. Toki noseworkia myös,mutta se laji on nyt loppu. Viimeiselle kerralle ei päästy, kun oli ihmisellä teatterireissu Helsinkiin. Jatkokurssikin oli tarjolla, mutta kun useampi päivistä ei meille sopinut, niin jätin ilmoittautumatta. Sinänsä harmi, kun Molly oli jo hyvällä alulla lajissa. Mutta koska voimme tehdä nose-hommia kotonakin eikä tulla varmaan ikinä kisaamaan kyseisessä lajissa, niin määräänsä enempää ei harmita.
Molly on lisäksi käynyt marssimassa vesijuoksumatolla tämän tästä. Se tekee sille hyvää. Greetan kanssa käytiin taannoin uimassa, mutta se oli niin ahdistunut, että päätin lopettaa uimaharrastuksen siihen. Kyllähän se ui, mutta kun se ei ole yhtää kivaa siitä, niin ei kiusata toista.
Mollyn kanssa ollaan viime viikkoina panostettu rallyssa avo-luokan ratoihin. Ja palkattomuuteen. Tämä syystä että meillä on kolmeen kisaan paikka avo-luokkaan. Molly kyllä kohtuu hyvin osaa avo-temppuja. Palkattomuus on vaikeampi juttu. Se saattaa madella perässä, jos ajattelee, ettei namia tule. Ja välillä on todella reipas ja taitava otus. Ensi lauantaina on ensimmäinen avo-koitos Porvoon hallissa, joten jännä nähdä, miten mene. Mollya kun myös voi jännittää vieraat paikalla seisovat ihmiset ja muu häiriö kehän ympärillä. Toivotaan parasta.
Tässä Mollyn eilinen treeni. Toinen yritys. Auttoi, kun laitoin käteni nyrkkiin vihjeeksi, että siellä on nami. Ja olihan siellä, mutta sen sai vasta, kun oltiin koko rata tehty. Tionen kerta oli ihan reipasta tepsutusta tämän takia
Treenin jälkeen Molly sai vähän aika juoksennella pikkucockeri Oprin ( 5kk) kanssa. Oprin on salamannopea, mutta kyllä Mollykin pinkoi. Sen jalat vain väsyvät vielä aika nopeasti. Mutta antaa ajan kulua. Eivätköhän ne ajan myötä vahvistu.
Greetta on käynyt kisaamassa agilitya kahdesti Vantaalla Marjutin kanssa. Kaikkein ilahduttavinta on ollut se, että sillä on ollut hyvä vauhti ja iloinen mieli, vaikka molemmilla kerroilla on ollut hallissa menossa kaksi rataa yhtä aikaa. Silti se on pystynyt tekemään ratoja vauhdilla. Ekassa Vantaan kisassa tuli yksi hyppynollakin ja se sai meriitin kisakirjaansa. Minä olen aivan pihalla näistä uusista meriitti- ynnä muista jutuista, mutta eipä minun onneksi tarvitse paljoa tietääkään.
Irene Erling oli molemmissa kisoissa valokuvaamassa ja ostin muutaman kuvan Greetasta itselleni.
Nämä kuvat ovat ekasta kisasta.
Ja nämä toisesta.
Ei ole helppoa ottaa valokuvia ilman salamaa vauhdikkaista koirista. Irenellä on varmaan hyvät objektiivit käytössä.
Tässä Greetan radat 5.2. kisasta.
Talvi oli jo lupaavasti ohi menossa ja ilma keväinen, mutta viikonloppuna tuprutti lunta reilusti ja jälleen on kaunis talvisää. Päivät ovat valostuneet ihanasti ja eiköhän se kevät joka tapauksessa ole kohtapuoliin alkamassa. Loppuun vielä video tämän päivän lenkistä. Huomaa, kumpi on paimen eli näkymätön lanka vetää takaisin ihmisen luo. Molly ei viitsi juosta edestakaisin vaan jää aina odottamaan.
Ystävänpäivä oli ja meni. Tässä myöhässä meidän tyyppien kortit. No, ystävänpäivähän pitäisi olla joka päivä.
Lisää raporttia, kunhan ollaan rally-kisattu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti