Nimittäin sen vasemman polven.
Lähdettiin aamulla puoli seitsemän jälkeen ulkoilemaan hallin metsätielle ja lähdettiin koko rimpparemmi ajelemaan kohti Sipoota. Sain pitää Mollya sylissä, kun se oli saanut rauhoituslääkkeen ja se olikin suloisesti kiepillä sylissä. Sitten Molly vaihtoi syliä ja minä lähdin Greetan kanssa kotiin,. Pysähdyttiin Jylpyn kentällä vähän palloilemassa.
Eipä sitä osaa mitään järkevää tehdä, kun tietää, että joskus kahdentoista jälkeen tulee ilmoitus Mollyn noutamisesta. Käytiin Greetan kanssa kävelemässä sentään.
Lähellä yhtä tuli soitto. Molly oli heräämässä. Eikun menoksi. Greetta sai jäädä kotiin lepäämään.
Mollylta oltiin poistamassa kanyylia, kun menin. Se oli aika pöpperössä - ja on vielä tälläkin hetkellä klo 17.15. Vein sen autoon ja maksoin laskun. Kun eläinlääkäri oli leikkauksessa, luvattiin, että hän soittaa minulle, kun halusin kysellä jatkosta.
Kohtia kotiin tultuani Morelius soittikin. Hän kertoi, että leikkaus sujui hyvin samantyyppisesti kuin oikeankin jalan operaatio. Polvirustoon ei puututtu, vaan polvi kiinnitettiin vähän eri kulmaan kuin aiemmin. Kuulemma ensin leikattu polvi oli oikein napakka. Kyselin, että miten elämä kuuden viikon jälkeen jatkuu. Hän sanoi, että rauhallisesti saa liikunta lisääntyä ja sitten saa elää ihan normaalia elämää.
Se oli oikein hyvä uutinen.
Jaksetaan vielä tämä toipumisrupeama.
Kaiken huolen Mollysta ja kahden Sipooseen ja takaisin ajon jälkeen olen aivan naatti. Huomenna jo pirteämpi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti