31.3.2022

Mollyn polvioperaatio

Operaatioon valmistautuminen aloitettiin jo tiistai-iltana, kun vein toko-treenien jälkeen Greetan hoitoon kasvattajalleen Eijalle. Näin pystyin rauhassa keskittymään Mollyn toipumisen ensimmäisiin päiviin ja Greetta sai viettää laatuaikaa Eijalla.

Keskiviikkoaamuna herättiin jo kuudelta. Mollyn kanssa tehtiin aamukävely eikä se saanut ruokaa, enkä minäkään syönyt mitään vaan otin vähän evästä matkaan. Starttasimme 6.45 kohti Sipoota. Mollyn piti olla paikalla 8.15. Mentiin sisään eläinlääkäriasemalle ja Molly otettiin vastaan. Minulle kerrottiin että Molly on leikkausjonossa kolmantena ja että joskus iltapäivällä sen voi hakea. Olin kuvitellut, että aiemmin ja olin suunnitellut meneväni siskoni luo Käpylään odottelemaan, kun sinne on lyhyempi matka. Mutta päätin sitten ajella kotiin odottamaan. Kyllä aika meni hitaasti. Mitään ihmeellistä en saanut aikaan, kun hermostuneena odotin soittoa. Ei minua leikkaus sinänsä jännittänyt vaan se anestesia.  Jotain pitää aina jännittää. 

Soitto tuli kahden maissa. Kaikki hyvin, leikkaus ohi ja Molly on heräilemässä. Starttasin saman tien kohti Sipoota. Ajo sinne kestää noin  1h15min. 

Leikkauskertomus:

Jalkaan tehtiin toimenpide, jossa sääriluun etureunaa siirrettiin ulospäin polvilumpion suoran siteen asennon korjaamiseksi ja ulkosyrjän tukirakenteiden kiristys. Sääriluunpää kiinnitettiin uudelle paikalleen kirurgisilla  nauloilla. Toimenpide tehtiin yleisanestesiassa. Polvilumpion kulku-ura oli hyvän mallinen. Leikkauksen yhteydessä annettiin epiduraali ( selkäydin) puudutus. Jalat voivat olla tästä syystä heikot tämän illan, Virtsaamista on seurattava, Mikäli ongelmaa, olkaa yhteydessä. Polvessa on haavateippi, joka poistetaan kahden päivän kuluttua.Polvissa on sulamattomat iho-ompeleet, jotka poistetaan 10-14 päivän kuluttua, Koiralla pidetään kauluria tikkien poistoon asti. Glucosamiinia ja omega 3- rasvahappolisää suositellaan. Kylmähoitoa leikattuun polveen voidaan aloittaa tänä iltana. Kylmäpakkausta pidetään noin 10 minuuttia 8 tunnin välein 2-3 vuorokauden ajan, Jumppa kolme vuorokautta leikkauksen jälkeen voidaan aloittaa.  Liikunta rauhallista seuraavan kuuden viikon ajan, Tulisi välttää riehumista sekä ukona että sisällä.  Jne.

 Leikkauksen hinta oli 1320e eikä vieläkään ole kuulunut vakuutusyhtiön päätöstä, maksavatko vai eivät.  Olishan se kiva. 

Molly oli vielä aivan pökkyrässä, kun sain sen mukaani. Extreme warmer-takki oli laitettu päälle, ettei pikkuista palella nukutuksen jälkeen. Laitoin Mollyn kevythäkkiin kaulureineen kaikkineen. Hiukan piippausta kuului matkalla, mutta se kuulemma ei johdu kivusta vaan sekaisesta olosta. Eikä kestänyt kauan. Kotiin tultua Molly oli kännissä ja vähän sätky, jos jalkaa yhtään hipaisi. Kolmella jalalla se könkkäsi sen, mitä jaksoi liikkua.
 

                                              Kotiin tultua potilas oli aika pöllyssä aineista.


Kun vielä keskiviikkoiltana oltiin häkissä tillin tallin, niin torstaina oli potilas jo ihan iloisella mielellä ja varsin reipas. Äkkiä käy toipuminen pikkueläimiltäkin.

Annoin illalla ekan kylmäkäsittelyn. Löysin pakkasesta viinipullon viilentimen ja se olikin hyvä väline, koska se on taipuisa. Kun laitoin ekan kerran sen pyyhkeen sisällä polven päälle, Molly kiljahti ja pomppasi, mutta kun otin Mollyn jalkojen väliin ja asetin viilentimen uudestaan, se makasi ihan tyytyväisenä kymmenen minuuttia. Maha murisi hirveästi, kun se ei koko päivänä ollut saanut ruokaa. Sen jälkeen lähdettiin vielä ulos kokeilemaan, josko pissa tulisi ja hetken aikaa kolmella jalalla koikkelehdittuaan Molly onnistui hiukan leikattuunkin jalkaan varaamalla kyykistymään pissalle.  Annoin kotona ensin kädestä märkäruokaa ja sitten kupista. Hiukan Molly jo sitä söikin. Itse oli ihan naatti kaikesta jännityksestä ja huolesta, joten mentiin nukkumaan yhdeksän jälkeen. Olin suunnitellut nukkuvani lattialla olohuoneessa, mutta laitoin kuitenkin Mollyn sängyn viereen kevythäkkiin ja oven kiinni ja itse pääsin omaan sänkyyn nukkumaan. Ihanaa. Molly nukkui häkissään ihan levollisesti.

Pikkukoira piippasi josku kahden ja kolmen välissä yöllä. Lähdettiin ulos. Molly ei tehnyt pisua. Sisään tultua annoin sille ruokaa, jota se aika hyvin söikin ja sen jälkeen Metacam.-kipulääkettä. Palasimme nukkumaan. Seuraavan kerran koira piippasi kuuden jälkeen. Taas mentiin ulos ja nyt tuli pisukin.  Molly oli jo selvästi virkeämpi. 

Yhdeksän maissa ulkoilimme vähän pitemmälle. Ei mitään jättilenkkiä kuitenkaan. Pikkuisen enemmän Molly välillä varasi myös oikealle jalalle ja onnistui tekemään kakankin. Jes! Nämä pisut ja kakat ovat tärkeä asia leikkauksen jälkeen. Sitten taas saimme molemmat vähän aamupalaa ja aamuinen ryytymys muuttui vähän virkeämmäksi oloksi. Raivasin enemmän avointa tilaa olohuoneeseen, ettei Molly juutu kaulurista tuolien alle. Annoin äsken kylmäkäsittelyn ja koira nukahti sen aikana. Aika liikkistä.

Kauluri on Monnyn mielestä vähän ärsyttävä, mutta jos sen ottaa pois, niin kuono menee nopeasti tutkimaan haavaa. Se sai purutikun syödä ilman kauluria, sillä kaulurin kanssa syömisestä ei tule mitään. Kiltisti Molly antaa kaulurin laittaa päähän joka kerta. Tilasin netistä sille haalarin, jotta voisi luopua kaulurista. Saa nähdä milloin tulee ja onko sopiva.

1 kommentti:

  1. Hurjan reipas Molly!
    Nyt vaan malttia toipumiseen ja rentoja oloja!

    VastaaPoista