12.3.2021

Keväthankia ja pentutrimmiä

 Eilen kävin pikaiseen katsomassa ja vähän kuvaamassa pentuja, kun heidät oli ensimmäistä kertaa trimmattu. Niin hassun näköisiä ovat, kun pyllykarvat ovat aivan vaaleat ja turkki muuten vielä päältä tummempi. Jännä nähdä, mikä on lopullinen väritys. Sain myös tietää, kumpi pennuista on minun pentuni. 

Tadaa - tässä hän on. 



                                                    Tämmöinen  kumman värinen hassuliini



Kun pikkuneiti oli laskettu ruokahuoneessa trimmipöydältä alas, se oli yksin painellut keittiöön. Kun tulin paikalle, kävin sen sieltä naaraamassa, mutta ei sillä selvästikään mitään hätää ollut. Kunhan tutustui paikkoihin. Kun leikin sen kanssa lelulla, se tarrasi hyvin kiinni ja sinnikkäästi taisteli lelusta, vaikka hammaskalusto on vasta tulossa, Kun otin syliin, häntä heilui vimmatusti ja pusuja sateli. Vaikuttaa todella hyvältä.

Säät ovat vaihdelleet lumisateesta aurinkoiseen pakkaspävään. Eräänä aurinkoisena päivänä otin Greetasta palloleikkikuvia hangella.














Niinkuin pikkukoiran ilmeestä näkee, niin kivaa oli. Ja mikä ihana valo.

Saija hieroi molemmat koirat tällä viikolla. Saaga makasi lähes koko ajan silmät kiinni. Sen lannerangan jumit olivat paljon paremmat. Varasin sille kahden kuukauden päähän ajan. Olkoon se syntymäpäivälahja. Toivottavasti Saaga on siitä kiitollinen.  Greetalla oli perinteiset keskiselän ja lannerangan kaahailujumit. Aika paljon sekin nautiskeli käsittelystä kuitenkin, eli ihan hyvä tilanne. Joka tapauksessa se hierotaan kuukauden päästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti