5.5.2019

Keväisiä poseja - ja jälleen koulutusta





Vappuna käytiin päivällä katsomassa, joko läheisessä Jokipuistossa kukkisi. Ja kas. Olihan siellä jo hiukan kukintaa havaittavissa. Parhaat ajat ovat kyllä edessä päin vielä, mutta sain koiristakin muutaman oikein kivan poseerauskuvan.




Puistossa on tällainen oksatunneli ja näköjään se kestää aivan hyvin läpi talven. Sinne sitten koirat kököttämään.

                                           Harjoitus on tehnyt näistä mestareita tällä saralla.

Eilen lähdin Lappeenrantaan. Tarkoitus oli tavata hyviä ystäviä ja käydä heidän kanssaan The songs of divas-konsertissa, jossa myös kummipoikani soitti trumpettia.  Matkan varrella oli Haminassa pysähdys. Vappu Alatalo piti Haminan hallilla Koiran viretila ja motivaatio-koulutusta. Olin siihen ensin ilmoittautunut, sitten perunut konsertin takia, mutta kun kuulin kaverilta, että on tosi hyvä koulutus ja kun tuo viretila on aina vieraanamme, päätin mennä kuuntelemaan luento-osuuden. Hyvä että menin. Oli todella paljon varteenotettavia vinkkejä kaksituntisessa luennossa. Käytännön treenit valitettavasti jäivät näkemättä, sillä oli pakko jatkaa matkaa.

Konsertti oli hyvä ja seura parasta. Koirilla oli tylsää isän asunnossa, kun ne kahdesti jätettiin sinne keskenään, mutta tänä aamuna tuli vähän kompensaatiota, kun menimme tapaamaan Maritaa, Ollia ja Saagan poikaa Franklinia ja sen pikkusiskoa Meegaa. Greettakin oli yllättävän säyseänä, mitä nyt kahvipöydässä välillä hyppäsi syliini. Ehkä kuitenkin jännitti vieras paikka.  Ennen lähtöä otettiin poseeraukset. Tietenkin.



  Alemmassa kuvassa Marita tuli seisomaan taakseni, niin saatiin edes suurin piirtein kameraan    
  katsovia koiria.

Sitten ajeltiinkin kotiin. Kotiin tultua ja hetken huokailtuani laitoin ilmon Kotkan rally-toko-kisaan menemään. Kisa on kesäkuussa. Huomenaamuna pitää muistaa laittaa Lahden rally-kisaan paikka-anomus. Tästä tämä kisaelämä taas lähtee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti