13.6.2018

Toko-koe lähestyy

Ilmoitinpa taannoin Greetan toko-kokeeseen. Koe on täällä Kotkassa, mikä oli yksi syy ilmoittamiseen. Avoin luokka olisi tarkoitus korkata ensi sunnuntaina.
Voipi olla, että ilmoitin liian aikaisin, sillä liikkeet ovat vielä osittain vähän vaiheessa. Omassa treenissä kierrokset nousevat ja ääni tulee helposti peliin. Jätöissä on arpomista, mihin asentoon koira jää. Ja ruutu on vielä epävarma, vaikka Greetta hyvin osaa katseensa ruutuun suunnatakin.
Mutta tarkoitus on testata, missä tällä hetkellä avossa mennään ja sitten jatkaa liikeiden  hiomista.
KPHn kentällä on kaksi kertaa ollut kaikille avoin toko-torstai - ja ensi torstaina vielä viimeinen - joten ollaan päästy koekentälle treenaamaan. Se on kyllä oikein hyvä juttu. Greetan pää on yllättävän hyvin kestänyt uuden paikan ja uudet häiriöt. Ei se mikään huippurento ole, mutta ollaan pystytty treenaamaan kuitenkin. Eli todennäköisesti kierrokset kokeessa eivät ole yhtä korkealla kuin treenissä, mutta toivottavasti jonkinlaiset kuitenkin.

Tässä video alkuviikon treeneistä.


Kun tästä kokeesta selvitään, sitten aletaan treenata rallya, sillä meillä on heinäkuun alussa kaksikin avoimen luokan rally-koetta, toinen samaisella KPHn kentällä ja toinen Kouvolassa, jossa on onneksi rally-möllikisat juhannuksen jälkeen ja Greetalle siellä paikka. Ja heinäkuun puolessa välissä lähdetään taas Kokkolaan Klagiin, joten agilityakin pitäisi tässä treenailla.  Mutta mikäs on treenatessa, kun on ollut kiva kesäkeli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti