Muru on täyttänyt jo 13 viikkoa eli on kaksi viikkoa vanhempi ja reilusti korkeampi kuin Greetta, mutta kyllä pikkukoiraparilla oli aivan loistavat sielujen sympatiat koko ajan. Kahdeksanvuotias Tessa kulki omia reittejään, mutta välillä kävi moikkaamassa pieniäkin ja se on ylen ystävällinen koira kyllä kaikille.
Kuvia tuli otettua paljon ja ihan hirmuisen hauskoja otoksia olikin. Niistä on nyt karsittu - on, on - tähän joukko, jotta tekin voitte hurmaantua pentukoirien leikeistä.
Puitteet ja sää olivat aivan ihanat.
Ja sitten pentuleikkeihin. Greetta vilauttelee hampaita, jos tuntuu, että muuten jää alakynteen ja Muru pamauttaa tassulla pikkutytön hankeen noin huvikseen. On ne hauskoja. Näihin saisi meheviä kuvatekstejä, mutta antaa kuvien tällä kertaa puhua puolestaan.
Sitten muutama kuva myös Tessasta ja pennuista.
Tessa ja Muru ovat myös loistopari.
Kiitos seurasta tytöt.
Kotonakin on jo vähän leikkiä yritelty. Friida tarjoaa lelua ja Saaga kutsuu leikkiin. Shelteillä ja portugeeseilla on vissiin vähän eri murre, kun vielä kunnon leikkiä ei ole syntynyt. Greetta kunnioittaa jonkin verran isoa kokoa, vaikka pomppiikin isoja vasten estoitta. Mutta kun jompi kumpi iso yrittää leikkiin, Greetta peruuttaa. Mutta kyllä se tästä. Ulkona lenkillä Greetta painattaa täyttä laukkaa isojen perässä reippaasti. Puolen tunnin metsälenkkin tuolla maavaralla on täyttä työtä, mutta lujaa mennään.
Eilen tehtiin ensimmäistä kertaa jotain treenin tapaista hetki olohuoneen lattialla. Pitihän se ikuistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti