Hyppy ilon kautta

Friidan hyppyongelma taitaa olla ohi. Siis toko-hyppyongelma. Niinkuin aiemmassa videossa näkyi, se ei meinannut lähteä ollenkaan hyppäämään. Se tarjosi maahan menoa ja yhtä ja toista muuta, mutta ei hyppyä, vaikka alo-luokan hyppy oli sille ihan piis of kakku ennen vanhaan.

Kokeilin ensin sitä, että jos se ei ekalla käskyllä lähde, niin vein sen autoon. Vähän ajan päästä otettiin  sitten uusi yritys. Tämä ei toiminut ollenkaan. Hannele sitten ehdotti ylenmääräistä koiran innostamista. Mentiin kaukaa kaartaen hirmuisella innolla ja riemulla kohti hyppyä, minä hoin sanaa Hyppy ja nostin kierroksia koiralla. Se hädin tuskin malttoi nahoissaan pysyä. Ensin lähetin vain hyppäämään käden huitaisua apuna käyttäen. Tarjosin ylenpalttista kehua ja välittömän pallopalkan, kun yli mentiin. Tätä toistettiin ja lopulta sitten tehtiin liikkeenä. Hyvin meni silloin. Tänään otettiin homma uudestaan. Jälleen kierroksia  ylös ja ensin pelkkää hyppyä. Ei tarvittu käsiapua, kun neiti leiskautteli menemään. Pallopalkka välittömästi ja runsaasti riemua. Sitten useampi kisanomainen avo-hyppy ja hienosti meni.  Eli voidaan päätellä, että joku epävarmuusjumi oli, mutta se on nyt selätetty.

Friidalla on vähän sama tilanne ruudussa. Yksin lähteminen, kun minä jään paikalleni, vaatii rohkaisua. Tänään ruudut menivät hienosti, mutta joka kerta Friida nykäisi, katsoi minua ja kun sanoin: mene mene, niin starttasi täysiä ruutua kohti.

Eli varmaan ilon kautta tähänkin liikkeeseen pitää tehdä startti.

Metsän satoa ja koirahuolia

Siskon perhe oli mennyt Lemille viikonlopuksi  mökkeilemään ja lähdettiin heitä moikkaamaan sinne päiväksi.  Otin mukaan poimurin ja ämpärin siinä toivossa, että mukaan tarttuisi myös metsän herkkuja. Lähdimme kiertelemään siskon ja kummipojan kanssa läheisiä metsäalueita.

Mökillä oli tietysti myös Tuisku, joka oli selvästi tosi iloinen minun koirani tavatessaan - ja niin olivat meidän typykätkin. Pihalla touhuttiin hetken aikaa yhdessä laumassa. 

Näitä on metsässä runsain mitoin.

Vaikka varsinainen kanttarellikausi oli vasta aluillaan, saimme kerättyä ainekset sienikastikkeeseen. Nam!

Mustikoita löytyi piirakkaan ja perkasin ison purkillisen äidille ja isälle mukaan annettavaksi. Isä on ollut kova marjamies, mutta enää eivät jalat kanna eikä tasapaino pidä, joten hänen on ollut jätettävä rakas keräilypuuha sikseen. Mutta kävimme hänen kanssaa metsässä kävelemässä, ja hän antoi hyviä sieni- ja mustikkavinkkejä. Koirat olivat mukana metsälenkillä. Siis muut paitsi Assi, jonka takajalat eivät olisi kestäneet haasteellista maastoa.

Luonnon taideteoksia

Metsäagilitya

Tuisku oli hetken sitä mieltä, että vähän korkealla oli runko, mutta sitten reippaasti pomppasi yli.

Haistelua metsätien laidassa

Seikkailua saniaisten keskellä

Kun suunnattiin pois tieltä, Tuisku teki tenän. Se ei enää jaksanut loikkia risujen yli. Saaga kävi ihmettelemässä, mihin Tuisku jäi.

Niinpä minä sitten lähdin koirien kanssa kohti mökkiä edeltä, sillä vaikka mökkitie on rauhallinen, kulkee siinä muutama auto silloin tällöin, eikä Tuiskua sinne yksin voinut seisomaan jättää. Koirat jolkottelivat onnellisina mökille päin porukassa. 

Herkuttelimme hyvällä ruoalla, herkullisella piirakalla, saunoimme ja uimme. Illalla sitten lähdin ajelemaan kohti kotia.

Ja tässä se huolen aihe eli Assi.

Assin vasen takajalka on heikentynyt aika lailla tänä kesänä. Vaikka Assi edelleen ottaa spurtteja kentällä, se ei juuri juostessaan jalkaa käytä, vaan vain oikeaa takajalkaansa. Hihnalenkeillä se ei juurikaan onnu ja käyttää kyllä molempia takajalkojaan, mutta kyllä jalka noissa riekuissa välillä kipeytyy ja sitten on hankalaa nousta ja välillä maatakin. Paljonhan ei nivelrikolle ole tehtävissä. Tähän mennessä en ole paljoa joutunut kipulääkettä antamaan, mutta taitaa olla tarvetta säännöllisempään kipulääkintään. Pitääkö vanhan neidin juoksemista rajoittaa, on sitten pohdinnan paikka. Se haluaa itse juosta ja riekkua, ja toisaalta se vahvistaa muita jalkoja. Mutta seurauksena voi olla myös kipuja ja kurjaa oloa. 

Vielä ei ole lopullisten päätösten aika, mutta kyllä tämä pohdinta välillä surulliseksi vetää. Pitää käydä eläinlääkärin kanssa asiasta keskustelemassa ja miettiä, millainen lääkitys Assille olisi sopivin. 

Hicitoco

Ihan liian kuuma kentällä - mutta tokoiltiin silti.

Saagan tokotreenit

Friidan tokotreenit

Knock out - muttei taju lähtenyt

Paikallinen seura Agi-Kotkat järjesti eilen Heinlahdessa Heinäkuun hurvittelut- tapahtuman, jossa oli myös knock out-kisa. Rankkasadekuuro ehti juuri sopivasti loppua ennen kisamme alkamista, joten olosuhteet olivat mitä mainioimmat kiihkeille kaksinkamppailuille. Ensin meinasin lähteä vain Friidan kanssa, mutta otin sitten Saagankin mukaan. Hirmuisen runsas osanotto ei ollut, mutta sehän ei meitä haitannut. Makseja oli kahdeksan, joista neljä portugeesia, sillä myös Figo ja Freesia olivat tulleet kisailemaan.
Rata oli tämän näköinen:

Eli siis pikarata. 

Ensin jokainen teki radan yksin. Tämän jälkeen koirakot laitettiin pareiksi, jotka menivät yhtä aikaa vierekkäisillä radoilla samaa rataa. Voittaja pääsi jatkoon ja häviäjä tippui. 

Friidalla jälleen tökkivät kepit, yleensä mennessä, sillä takaisin tullessa meno oli vauhdikkaampaa. Saagakin sössi kepit ekassa parikisassa - tai sitten minä. Saaga paransi menoaan loppua kohti. Friida tippui jo ekassa parikisassa, kun se kisasi Ricon kanssa.  Sen keskittyminen häiriintyi heti alussa, kun viereisellä radalla meni toinen koira. No, ei se Ricolle olisi joka tapauksessa pärjännyt. Sellainen tykki Rico on. 

Tunnelma kisoissa oli tosi hyvä. Oli kiva päästä tekemään vähän erilaista möllikisaa. Pason emäntä Kati huhki kamerani kanssa ja näin saatiin myös videoevidenssiä tapahtumasta. Kiitos Kati! Pitää  mainita, että Paso korkkasi mölliluokassa agilityuransa ja hienosti korkkasikin. Nollavoitto tuli pojalle. Hyvä Pasanen!

Tässä Friidan ja Saagan knock out.

Ai niin.

Muutama päivä sitten oltiin Ricon ja Pason kanssa tokoilemassa.  Tokoilun jälkeen koirat saivat hillua kentällä. Friida oli sitä mieltä, ettei poikien kanssa leiki, mutta Saagasta Rico taisi olla aika hurmaava herra.

Mie en sitten näitten kanssa rupee mihinkään, kun pyllyä haistellaan koko ajan.

Hello, babes. Mä olen Rico.

Pojat alkoivat leikkiä poikien leikkejä.

Isopahasusi jahtaa pikku Pasohilkkaa.

Armoa armoa, sinä hirveä peto.

Pason vastaisku

Nyt pojat kunnolla, käskee Saaga.

Lällällää, etpäs saakaan mua....

...kiinni. OHO!

Mies maassa, mies maassa.

Olkoot mokomat. Minä menen juomaan.




















Ja leikki jatkuu.

Iso hali.

Ollaan me aika äijiä. Heh heh!

Pikkuhali

Hippa!

Hei beibi, enks mä ole aika kova jätkä.

Iik, se lähentelee.

Ihana!

Klag 2012

Viime kesänä olimme Eijan kanssa ties monennettako kertaa Klagissa ja varasimme viimeisen vapaana olleen suihkullisen mökin. Vuosi eteenpäin on kulunut ja viime perjantaiaamuna ennen kahdeksaa pakkasimme Eijan auton täyteen tarpeellista kamaa ja leegion koiria suunnataksemme taas kohti Kokkolaa. Assi jäi Minnan ja Fiian hyvään hoitoon -kiitos teille siitä. Säätiedotus oli luvannut oikein kehnoa ja runsassateista keliä, mutta sateet olivat yön aikana menneet jo pohjoiseen ja me saimme startata aurinkoisessa säässä.

                                      Tässä koirajoukkue: Friida, Sabi , Windy ja Saaga.

Hirmuisen hyviä matkustajia olivat koirat kaikki tyynni. Kerran kuuden tunnin matkan aikana ne pääsivät jaloittelemaan Karoliinan Kahvimyllyllä, mutta muuten mentiin rivakkaa tahtia eteenpäin (no Vaajakoskella Pandan myymälässä on aina pakko pysähtyä).  Meidän oli näet oltava Kokkolassa viimeistään kolmelta, sillä Eijan eka rataantutustuminen oli jo neljältä ja Sabi piti sitä ennen päästä mittaukseen. Sabi nimittäin korkkasi virallisen kilpauransa Kokkolassa. Meillä oli muutenkin ihan haasteellinen aikataulu, sillä kisaajia oli monessa eri luokassa (medi-1, maksi-2, medi-3 ja  maksi-3). Piti tarkkaan suunnitella, milloin syödään aamupalat, milloin päiväruoka, milloin tehdään pitempi lenkki ja sitä rataa.

Mökki numero 33 ja sen vartijat. Kompostikehikkoaita tuli mukanamme ja teki koirille kivan piha-alueen.

Kokkolassa oli satanut aika rankasti, kun saavuimme leirintäalueelle. ( Viisaina naisina varasimme jo tullessamme ensi kesän Klag-mökin.) Tämä tiesi sitä, että nurmikenttä oli tosi liukas. Illan mittaan nähtiin monta koiran ja ihmisenkin nurin menoa. Friida meni nenilleen käännöksessä, samoin Sabi. Minun vanhat Dita-kenkäni toimivat hyvin nurmella, eikä ollut nurin menon vaaaran tunnetta.

Perjantaina oli vain yksi kisa kaikille luokille. Tuomarina toimi Vesa Sivonen.  Ensin kisasi Sabi. Aika upea oli kisauran korkkaus. Radalta tuli vitonen ( olikohan keppikielto vai hypyn ohi ajo) ja sillä tuloksella Sabi voitti kisan. Friidan eka rata oli hieno, mutta kolmanneksi viimeinen rima tippui, kun takaa leikkasin hypyn. Oltiin kuudensia. Nousunolla oli tässä kisassa kaikkein lähimpänä. Muutenkin tämä oli Friidan paras rata.

Friida oli aika löysä koko viikonlopun ajan. Ei taida sen pää olla parhaimmillaan reissussa, jossa ei paljon ehdi levätä. Pikku aivot väsyvät, vaikka se koko ajan reippaasti paikasta toiseen kulkikin. Muinainen vesihäntähomma taitaa kummitella vielä sen mielessä, koska vauhti ei tyypillisen Friidamainen ollut kertaakaan. Kepit olivat hitaammat kuin tavallisesti ja yhdellä radalla tuli keppivirhekin. Videoista huomasin, että kun vauhti ei ole niin luja, se reagoi minun ei niin tarkkaan ohjaukseeni paljon herkemmin kuin silloin, kun sillä itsellään on vauhti päällä. Toivottavasti tämä vauhdittomuus on ohimenevä ilmiö. Vähän mietin, on sillä mahdollisesti valeraskauden hitautta. Vaikea sanoa. 

Saaga. jolle agsa ei ole maittanut ja jonka treeniryhmäpaikan luovutin pois päättäen keskittyä lähinnä tokoon sen kanssa, oli sen sijaan yllättävän pirtsakkana Kokkolassa. Lauantaiaamuna Anne Viitasen radalla tuli kielto ja rimoja tippui, mutta pääasiassa niitä, jotka oli laitettu 65 cm:n korkeuteen. Minusta oli kyllä aika arvelluttavaa, että niin liukkaalla alustalla ja kaltevalla kentällä laitettiin tuollaisia rimakorkeuksia, ja yleensä hyvin haasteellisiin käännöskohtiin. Ei järin reilua. Kovin moni muukin niitä rimoja tiputteli. Joka tapauksessa Saaga teki parhaansa ja yritti. Viimeisellä radalla minun huolimaton putkeen vientini teki nollaradasta hylyn. Se harmitti aika lailla.

                                         Tässä Saagan ensimmäinen rata (Vesa Sivosen).

                                          Ja tässä se kolmas (Anne Viitasen).

Windy teki kaksi hyvää vitosrataa ja kaksi hylkyä. Sabille tuli lopuista radoista hylyt. Mutta aika näpsäkkä pikkutyttö tuo Sabi jo on. Anne Viitanen oli tehnyt yltiövaikean ykkösradan sunnuntaiaamulle, ja vaikka Sabille hylky tulikin, se toimi vaikeallakin radalla tosi hyvin. 

Välillä sentään pääsivät koirat mökin vieressä olevalle nurmikentälle irrottelemaan.

Kun alkoi sataa, vetäydyttiin sisälle lepäämään.

Tapasimme Klagissa myös Windyn lapsukaisen, pohjoisessa asuvan Ronin. Siinäpä vasta reipas pieni shelttipoika, joka asuu kahden isomman shelttiuroksen kanssa samassa taloudessa.

Äiti oli kyllä ihan ystävällinen pikkupojalleen, mutta isosisko Sabi oli hippasen mustis, kun Roni sai niin paljon huomiota. Saagaa kiinnosti pentu vain hiukan, mutta Friida olisi niin mielellään halunnut leikkiä Ronin kanssa. Ronia hiukan hirvitti isomusta, joten laitettiin sitten Saaga ja Friida mökkiin ja annettiin shelttien temmeltää.

Ja vielä perhepotretti: Sabi, Windy ja Roni.

Ensimmäisenä iltana iltapalan nauttiminen meni yömyöhälle, kun Saagan kisa oli vasta pitkälle yli kymmenen. Mutta toisena iltana pääsimme nauttimaan iltapalaa jo aikaisemmin. Klagin iltaherkkuihin on perinteisesti kuulunut jääkylmä Fresita. Tällä kertaa nautimme palan painikkeeksi ihanaa feta-salaattia.  Viikonlopun eväät oli suunniteltu niin, että ne olivat nopeita tehdä. Hyvin suunnittelu onnistui.

Sunnuntaiaamuna mökkimme vierelle saapui yllättäviä vieraita. Olikohan niilläkin aamupala mielessä?

Mutta perässä saapui heti kohta äitisorsa, joka ohjasi lapsensa takaisin veteen. Viisas veto.

Sunnuntaina oli aamulla ensin Friidan kisa kahdeksalta, sitten nopea aamupala, sitten Saagan kisa ja heti kohta Windyn viimeinen rata. Tässä välissä teimme pikaruoan ja pakkasimme auton, sillä mökki piti luovuttaa klo 12. Siirsimme auton metsikön varjoon ja jäimme odottamaan Sabin viimeistä rataa, joka alkoi vasta kahdelta. Vaikka sää oli lämmin ja koirat odottelivat autossa, varjossa takaluukku auki oli koirilla hyvät oltavat.

Kotimatkalle lähdimme kolmen jälkeen ja Kotkaan saavuimme yhdeksän maissa. Kerran pysähdyimme kahville, mutta koirat vetelivät sikiunta koko matkan ajan eikä niiden päitä näkynyt ennenkuin viimeisen kilometrin aikana. Rankka reissu niilläkin takana.

Vaikkeivät tulostavoitteet täyttyneetkään, oli kyllä kaikin puolin kiva reissu. Kiitos mainiosta matkaseurasta, Eija, Windy, Sabi, Friida ja Saaga.