Eilen oltiin Greetan kanssa Vantaalla ensimmäisessä pentunäyttelyssä. Mentiin Eijan kyydissä, joten onneksi ei tarvinnut ajella itse. Gretta matkusti omassa häkissään ja vesikoirat omissaan. Vähän kyllä jännitti, sillä siinä missä Greetta oli ekaa kertaa näyttelyssä, niin minä olin ekaa kertaa shelttiä esittämässä.
Purettiin ensin tavarat. Greetta karkoitettiin yksiöstään. Se laitettiin samaan häkkiin kuin vesikoirapoika Lennart. Hiukan Greetta katsoi Lennartia ihmeissään ja varmaan vähän jännittikin, mutta kun Lennart oli tosi kohtelias herrasmies, niin ei Greetta ollut kohta yhtään moksiskaan.
Viereisessä boksissa matkasivat Mira ja Elliot.
Käytiin ensin pystyttämässä teltta ja purkamassa tavarat, ennenkuin koirat haettiin. Oli vähän epävakaisen näköistä säätä, mutta onneksi ei juuri satanut ja välillä jopa aurinkokin näyttäytyi.
Pientä pöhinää oli neidillä näyttelypaikalle mennessä. Greetalla on huono tapa haukahdella, kun se on epävarma. Mutta kun uusia asioita oli koko ajan paljon, niin ei sitten enää jaksanut pöhistä enää.
Greetalla oli oma kevythäkki mukana. Se on oikein hyvä häkkilintu eikä yhtään metelöi, niinkuin jotkut portugalipennut pitkästyksissään tekivät. Käytiin vähän harjoittelemassa juoksemista ja seisomista. Juuri sillä hetkellä tuntui, että olisi pitänyt sitä treeniä tehdä paaaaljon enemmän.
Toinen shelttipentu oli isojen pentujen uros, jonka rinnalla Greetta näytti aika pikkuruiselta.
Ensin meni shelttipoika ja sitten me rupesimme hommiin. Tapio Vuorenmaa ystävällisesti kuvasi kamerallani meidän debyytin.
Greetta on onneksi tosi ryhdikäs seisoja ihan luonnostaan.
Tuomari Nina Janger ja Greetta
Pöydällä olo sujui oikein mallikkaasti.
Hiphei ja häntä nousee, kun neiti innostuu.
Rop-pentu Leevi ja VSP-pentu Greetta, joka sai kunniapalkinnon.
Ohi on, Kelpaa hymyillä.
Nina Janger lausui Greetasta näin:
"6kk vanha kokonaisuutena hieman kevyt narttupentu, jolla miellyttävät
ääriviivat seistessä. Kauniit tummat silmät. Hyväasentoiset korvat. Hyvä
purenta. Kuono-osa saa täyttyä. Saisi olla vahvempi raajaluusto. Ikään
ja kokoon sopiva runko. Tasapainoisesti kulmautunut. Kaunis ylälinja ja
häntä. Liikkeet saavat vielä vakiintua,. Esitetään kauniisti. "
Tämä kauniisti esittäminen lämmitti mieltäni kyllä oikein kovasti.
Sitten ruvettiin seuraamaan portugeesikehän kulkua. Paikalla oli vain Eijan kasvatteja, viisi kappaletta. Ja hienostihan Tajmadoralla meni, vaikka sangen eloisaa sakkia oli jokainen.
Kammattu on Rio ja Meega.
Ensin meni kehään ainoa uros Rio, joka kulki hienosti ja poseerasi hyvin.
Mira
Meega
Aava
Iines
Mirasta tuli rop ja RYP-3.
Kasvattajaluokka oli BEST IN SHOW-1.
Hienosti meni siis sukulaiskoirilla tälläkin kertaa. Sitten alkokin sadepilviä kerääntyä taivaalle. Onneksi saimme koirat ja kamat kohtuullisen kuivina autoon, kun viiden maissa starttasimme kohti Kotkaa. Greetta matkusti Miran kanssa samassa häkissä ja hyvin sujui. Nämä tällaiset vieraiden koirien kanssa majoittumiset ja olemiset ovat Greetalle tosi loistavaa elämänkokemusta ja hyvin se kaikesta selvisi ilman ahdistuksia.
Paluumatkalla välillä satoi, välillä paistoi. Näimme hienon sateenkaaren ja joutsen pari lensi matalalta tien yli. Lähellä Kotkaa ukkonen jyrähteli ja salamoi. Onneksi kotipihaan tullessa sade loppu ja koirat pääsivät Jylpylle juoksemaan oikein riemurinnoin. Ja kyllä olin minä aika poikki.
15.5.2015
12.5.2015
Korvat
Greetan korvien ympärille on kasvanut kaikenlaisia huitulakarvoja. Korvia on ollut vaikea erottaa.
Eilen kasvattaja-Eija siivosi tätä aluetta. Nythän sitten erottuvat korvatkin.
Hieno Greetta
Ja sitten leikkimään.
Eilen kasvattaja-Eija siivosi tätä aluetta. Nythän sitten erottuvat korvatkin.
Hieno Greetta
Ja sitten leikkimään.
10.5.2015
Rallitreeniä jälleen
http://www.rally-toko.fi/sivusto/assets/radat/2015-05-03_Lahti_AVO_Kirsi_Pet%C3%A4j%C3%A4.pdf
Tehtiin linkin näyttämää rataa porukalla eilen illan suussa. Ihana keväinen sää ja paljon jengiä kasassa. Juhlittiin Hannelen ja Atan sekä Lindan ja Jillan koulutustunnuksia. Kahvi ja mutakakku maistuivat vallan herkullisilta ulkoilmassa. Ja sitten ryhdyttiin hommiin. Ennen sitä piti ottaa potretti meidän porukan koirakirjosta.
Jilla, Greetta, Friida, Saaga, Tessa, Aapo, Sirppa, Pilvi, Pirkko, Dana, Kiira, Ata, Santtu ja Pele
Eikä kukaan makaa salaa takana koiria pitämässä paikallaan. Kuvasta puuttuu vielä Kira, Mökö ja Luru sekä Paso.Greetta on vielä ylimääräinen, kun sen kanssa ensin opiskellaan tokoa ja sitten vasta rally-tokoa. Korkeintaan temppuja vähän voidaan treenata.
Ensin teki hommia Saaga.
Liikkeelle lähdetään hyvällä kontaktilla.
Koira eteen istumaan. Sitten takakautta kierretään sivulle istumaan.
Hyvin Saaga kiertää.
Taas mennään.
Istu- maahan-istu. Saagan bravuuri
Avo-luokan liike hyppy
Houkutukseen ei Saaga sortunut.
Koira istumaan-seisomaan-ohjaaja kiertää
Koira istuu ja odottaa, kun ohjaaja kääntyy. Sitten vasta se tulee sivulle.
Välillä muut tekivät rataa ja silloin minun trioni odotteli autossa. Isot olivat vapaana ja Greetta kiinni.
Kentän vieressä oli hyvä eturivin katselupaikat.
Sitten oli vuorossa Friida.
Pomps istumaan,
Iloista seuraamista
Houkutuksiin ei langennut tämäkään neiti.
Pujottelu
Tämä oli kenraaliharjoitus, sillä menemme sunnuntaina Lappeenrantaan rally-toko-kokeeseen.
Jylpyn kentän reunukset vihertävät ihanasti kevättä.
Tällä kentällä käydään usein treenailemassa tokoa ja muuten vaan pallorallia pitämässä. Muutama kuva Greetan palloilusta. Tilasin sille Kepeä taival-verkkokaupasta samanlaisen reikäisen pallon kun Friidalla. Tosin koko on pienempi. Oikein hyvä pallo, mutta Greetta ei siihen pallo-osaan oikein hampaillaan koske vaan kuljettaa ja kiskoo lelua nauhasta. Hyvin se taistelee. Pitää vissiin ostaa sille joku pehmeämpi lelu taisteluleikkejä varten. Aivan hulluna se kuitenkin on palloleikkeihin ja vauhti on ihan hirmuinen. Välillä se ei halunnut tuoda ollenkaan palloa minulle, mutta nyt se tiputtaa pallon jo varsin lähelle.

8.5.2015
Avo-rallailu on korkattu
Oltiin viime viikonloppuna Imatralla, jossa oli ensimmäiset rally-tokon ulkokisat. Tuomarina toimi Hannele Pirttimaa. Salossa taannoin jännitti kamalasti, mutta Imatralla ei niinkään. Vaikka yksiä pisteitä meni pompahteluista, niin kaiken kaikkiaan koirat tekivät tosi hyvää työtä.
Ja niinhän siinä hienosti kävi, että kahdeksasta kisaajasta Friida voitti 96 pisteellä. Saaga tuli toiseksi 95 pisteellä ja meidän treeniporukan kelpie Jilla oli kolmas 93 pisteellä. Ihan mahtava aloitus.
Jäin viettämään aikaa kehän laidalle, sillä alokasluokkaan saapui monta meidän ryhmäläistä kisaamaan. Paljon hyväksyttyjä tuloksia tuli, ja yksi koulutustunnuskin. Tosi hienoa!
Sääkin Imatralla suosi toisin kuin edellisenä päivänä Pyhtäällä. Silloin kisattiin Friidan kanssa kolme rataa agilitya. Tuloksina oli hylky - yliaikanolla -hylky. Huokaus. Maija Aapalahti oli ottanut valokuvia kolmosista ja mekin olimme päässeet muutamaan kuvaan. Tässä niitä.
Valmistautumista lähtöön
Joko kohta on meidän vuoro. Tämä on ihana kuva Friidasta.
Tarkkaa odotusta
Koira irtoaa putkeen, niinkuin pitikin.
Haltuunottoa
Nämä olivatkin viimeiset kisat pitkään aikaan. Kuun loppupuolelle mahtuu muutama näyttely, sukujuhlia ja rally-toko-kisatkin. Eli agilitykisatauko edessä, mutta kesällä taas jatketaan.
Tänään oltiin metsässä. Vaikkei satanut, metsässä oli kiitettävän märkää, mikä oli Friidasta oikein kivaa, Saagasta ihan sama ja Greetasta vähän ällöttävää. Marika ja schappetytöt olivat seuranamme.
Minulta kastuivat lenkkarit, mutta muuten oli ihan hauskaa metsässä, kun tuoksui hyvältä, linnut lauloivat ja hiirenkorvat alkoivat vihertää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)