Kohta on kaksi kuukautta kulunut kaatumisesta. Käsi on edelleen kipeä koko ajan. Ei sietämätön ja kivun määrä vaihtelee, mutta kipeä. Sen toimintakyky on jo parempi, mutta ei nouse vielä kovin korkealle mihinkään suuntaan ilman toisen käden auttamista.
Näin komean värinen se oli pitkään. Murtumapaikka on olkaluun yläosassa. Minulle on sanottu, ettei käden toiminnasta entisenlaista tule. Oletan, että tarkoitetaan noita ulottuvuuksia ylös ja sivulle. Mutta toivottavasti mahdollisimman hyvä. Se, miten hidas tämä paranemisprosessi on ollut, on ollut pettymys, mutta kyseessä on iso luu ja paikka ikävä. Kärsivällisyys ja mieliala ovat koetuksella. Väsymys iskee helposti. Varmaan osansa on alhaiseksi mitatulla hemoglobiinilla, sillä tuollainen vuotanut verimäärä laskee hemoglobiinia varmasti. Eli nyt syön rautakuuria. Toivottavasti se osaltaan piristää.
Koirat olivat hoitopaikoissa noin viikon verran kasvattajillaan. Mollyn halusin ensin kotiin ja sitten tuli Greetta. Kyllä se teki mielialalle hyvää, vaikka ulkoiluttamisessa oli alussa omat haasteensa, kun oli yksi käsi käytössä. Siihenkin tuli rutiinia. Liikkuessa olin ylivarovainen, etten vain kaatuisi. Vieläkin olen tosi tarkkana kävellessäni epätasaisessa maastossa. Ei ole varaa kaatuilla.
Nopeasti tajusin, etten pysty Mollyn turkista huolehtimaan yhdellä kädellä. Siksi kasvattaja lupasi ajaa Mollyn turkin alas. Sydän verta vuoti, sillä Molly on niin söpö turkissaan, mutta äkkiä siihen tottui emäntä ja myös pikkukoira.
Viimeiset turkkikuvat Mollysta
Tässä on nakupelle. Hiukan borderterrieriä muistuttaa naamaltaan.
Kynsien leikkuu on jo jonkin aikaa sujunut, vaikka kyllä se käteen hiukan kipeästi käy. Mutta onnistuu silti.
Molly on ollut kotona koko ajan oikea lähihoitaja. Kun menen sänkyyn pötköttämään (aika usein) se hyppää viereen ja käpertyy ihan lähelle. Se on ollut jotenkin tosi lohduttavaa itselle. Greettakin makailee joskus jalkopäässä tai hakee huomiota ja silityksiä, mutta se on mielummin lattialla jossain kuin aivan kiinni minussa.
Vasemmalla kädellä toimiminen on ollut oikeakätiselle haaste. Mutta ruokaa olen laittanut (helppotekoista) ja autoa jo pitkään ajanut. Onneksi siinä on automaattivaihteet, joten yhdellä kädellä on ollut helpompi ohjailla. Viime aikoina olen pakottanut oikean käden painamaan starttinappulan, käyttämään vaihdetta ja säätämään lämpötiloja. Käsi on raskas ja kankea, ja kipeääkin tekee, mutta onnistuu. Rattiin olen välillä nostanut käden, mutta ohjaaminen ei onnistu ja auton tärinä käy kipeästi käteen, joten pitkiä matkoja ei voi ajaa. Tänä kesänä ei siis reissata.
Käsi on kolmesti kuvattu ja viimeksi uutta luuta näkyi jo. Fysioterapeutilla olen käynyt kahdesti saamassa jumppaohjeita ja ainakin vielä kolmas kerta on edessä. Jumppa on lisännyt käden liikkuvuutta kyllä.
Vaan ollaan me Mollyn kanssa kahdesti treenattu rallya ( todella heikko esitys) ja useammin tokoa. Greetta on käynyt kisaamassa.
Tästä kaikesta seuraavassa postauksessa, sillä kun nyt ekaa kertaa käytän oikeata kättäkin kirjoittamisessa, niin alkaa tuntua sen verran kipua, että on syytä lopettaa.
Lopuksi iloiset koirat Haminan hallissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti