16.3.2023

Agilitya, rallya ja päätös

Greetta kävi Marjutin kanssa kisaamassa viime viikonloppuna Haminassa. Kisassa oli tuomarinvaihdos. Karstunen vaihtui Marika Blomiksi. Mutta ei hätää. Greetta oli varsin hyvillä fiiliksillä ja teki kivat radat. Kolmannelta radalta se sai nollan ja oli toinen, joten enää siltä puuttuu yksi nollatulos SM-kisoja varten.
Tässä Greetan radat.

Petra Strübing oli kuvaamassa, joten jossain vaiheessa lisään tähän muutaman kisakuvankin, kun olen valinnut, mitkä haluan tilata. 

Edellisenä päivänä Marjut ja Greetta kävivät hallilla treenaamassa. Mentiin Mollyn kanssa perässä ja lopulta päästiin vielä Marjutin, Marikan ja koirien kanssa mukaan metsälenkille. Se teki Mollyllekin oikein hyvää. Greettakin rauhoittui haukkumisistaan jossain vaiheessa.

Tässä monen rotuisia ja monen ikäisiä koiria. Lydi-schappe vasemmalla noin vuoden ikäinen, kullanvärinen cockeri Judy kulkee kohti neljäätoista ikävuotta. Ja muut siltä väliltä. Sopuisaa sakkia.
 

Mollyn kanssa ollaan treenailtu rallya. Sillä on joku teinikausi menossa. Se alkoi jo Porvoon kisojen aikaan ja on jatkunut sen jälkeen. Kyllä se tekee, jos on nami tai pallo kädessä, mutta ilman palkkaa se hyytyy ja tulee taas pitkällä perässä. Meillä olisi ollut ensi viikonloppuna tuplakisat Hyvinkäällä, mutta koska tilanne on tämä, niin peruin meidän kisat, vaikka 50 euroa kankkulan kaivoon hiukan kiristikin otsalohkoja. Mutta turha mennä, kun ei koira kulje. Liittyykö jotenkin valeraskauteen. Saija mietiskeli, että voisi olla synnytyksen aika, jos se olisi astutettu. Sillähän oli aika rankka valeraskaus ja syömättömyys jonkin aika sitten. Mitään kipuja sillä ei kyllä pitäisi olla missään. Saija hieroi Mollyn viime viikolla.

 - Hmmm, mitähän tässä nyt tapahtuu, mietti Molly hieronnan alussa, mutta hetken kuluttua oli aivan rento.

Molly nautiskeli täysiä hieronnasta. Silmistä näkyi vain valkuaiset, kun se oli aivan nirvanassa. Vasemmalla puolella oli vähän enemmän jumeja, mutta Saija totesi, että jalat olivat melkein tasavahvat ja kroppan jumit aukenivat hyvin. Eli todella voiton puolella ollaan. 

Jalkojen tasavoimaisuus näkyi vesijuoksussakin. Kun vielä viime kuussa takajalat olivat vähän epäbalanssissa, kun oikea oli voimattomampi, niin tällä viikolla etu- ja takajalat menivät sangen tasatahtisesti ja Molly jaksoi hyvällä nopeudella koko 15 minuutin kävelyjakson. 


Kävimme viime viikolla pitkästä aikaa Mollyn kanssa uimassakin Hyvän mielen koirakeskuksen uimalassa. Ramppi jännitti, mutta kun nostin koiran yli reunan uimaan, se haki hyvin lelua ja osasi palata rampille itse. Hyvin neiti potkii molemmilla koivillaan,niinkuin kuvasta näkyy.


Säät ovat vaihdelleen kauheista kauniisiin. Eilen pilvinen päivä vaihtui aurinkoiseen. Käytiin perinteiseen tyyliin metsälenkillä. Viimeisellä taipaleella saivat tytöt olla vapaina, mutta koska Greetta meni paimennus- ja haukkumoodiin, se joutui takaisin hihnaan. Molly sai pinkoa irti. Se on kyllä hassu, kun sillä lähtevät kierrokset käyntiin, se örisee kuin kunnon leijona konsanaan. Tästäkin sain pienen videonpätkän.

Greetta on ollut leikkisällä päällä kotona tämän tästä. Se on aloitteen tekijä ja myös päättää, kuinka kauan leikki kestää. Ei ihme, että Molly on välillä vähän hämillään. Tässä yhdet iltatanssit.

                                                      Muutamia kännykkäotoksia vielä.




Mollyn lempipaikka on tuo huopaluola. Se on siellä joka ilta köllimässä. Oli hyvä hankinta silloin muinoin, kun lopulta käyttäjä löytyi.


                                                     Minun kainaloiseni, rakas Molly.

Viikonloppuna tämä otus on pakko pestä. Viime pesusta on reilusti aikaa ja alkaa tuntua turkki tahmaiselta. Ja hyvä on pestä muutenkin, sillä maanantaina on Anjalassa Mollyn sterilointileikkaus. Samalla nukutuksella otetaan lonkka-, kyynär- ja selkäkuvat. Taas alkaa yksi toipumisjakso, mutta huomattavasti helpompi - kop, kop, toivottavasti - kuin jalkojen pitkät toipumiset. Valeraskauksille good bye. Ei tule ikävä niitä.


2 kommenttia:

  1. Tsemppiä operaatioon sekä toipumiseen!
    Myö käydään Oton kanssa maanantaina sydänultrassa kuuntelemassa tilannetta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos tsempistä. Eiköhän se hyvin mene. Toivotaan, että Oton tikitin ei ole mennyt huonommaksi. Peukkuja meille kaikille maanantaihin.

    VastaaPoista