Käytiin Saagan kanssa viime perjantaina verikokeessa, kun tsekattiin kaliumin ja natriumin tilanne uuden lääkkeen laittamisen jälkeen. Ensimmäistä kertaa Anjalassa käynnin aikana Saaga alkoi vapista, kun se oli nostettu pöydälle. Se tajusi, että taas verta otetaan ja iski stressi. Näytteen ottaminen oli tosi hankalaa, kun se ämpyili eikä suonta meinannut löytyä mistään. Pidin lujasti kiinni ja jossain vaiheessa Saaga romahti makaamaan pöydälle. Niin saatiin näyte otettua lopulta. Mutta koville otti.
Kaliumin ja natriumin suhde oli hiukan päälle 32, joten seuraavalla kerralla lääkeannosta hiukan piennetään. Maksa-arvot olivat koholla ja Anna-Maija arveli sen johtuvan kortisonin lisäämisestä. Kun vein koiraa autolle, huomasin, että sen takajalat toimivat kömpelösti. Ajattelin, että ne olivat pöydällä kiinni pitäessä olleet huonosti ja puutuneet enkä sen enempää miettinyt.
Kotona jalkojen heikkous kuitenkin jatkui. Kun Saaga yritti nousta portaat laukalla ylös, sen voimat eivät riittäneet ja se jäi roikkumaan rappusiin. Etenkin vasen takajalka vaikutti heiveröiseltä. Kun koira kääntyi, jalka toimi kuin humalaisella. Kun jalkaterä jäi hetkeksi ylösalaisin, se ei heti sitä korjannut, eli oli jotain tuntopuutosta. Sängylle se ei päässyt hyppäämään. Minä otin yhteyttä Anna-Maijaan ja sain ohjeen seurata tilannetta, pitää koiran levossa ja antaa kipulääkettä. Viikonloppuna tilanne hiukan helpotti, mutta vasen takajalka oli edelleen heikompi. Porrastekniikka parani ja koira menee niitä ylös rauhallsesti. Autoon taas pystyi kerta toisensa jälkeen loikkaamaan paremmin. Alussa piti auttaa. Eilen soitin kuitenkin ajan lääkäriin ja ajattelin, että selkä tarvitsee kuvata. Facebook sopivasti muistutti, että vuonna 2017 juuri kesän alussa Saaga oli kipuillut selkäänsä ja kuvattaessa havaittiin hännän ja selän liitoskohdassa välilevyn pullistuma. Mietin, onko pullistuma uusiutunut. Päätin, että jos selästä löytyy jotain kamalaa, Saagaa ei herätetä nukutuksesta, vaan se saa lähteä muiden luo.
Tänään sitten mentiin lääkärille. Auton takapenkillä oli ostamani fleecepeitto siltä varalta, että tämä olisi Saagan viimeinen matka. Kassin sivutaskussa oli Dentastix-pötkö siltä varalta, että koira tulee vielä kotiin. Anna-Maija katsoi Saagan kävelyä ja oli huojentunut, että Saaga käyttää molempia jalkojaan. Hänkin huomasi heikkouden vasemmassa jalassa. Hän kävi selkää läpi ja löysi kipeät paikat. Hän ei kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi kuvata selkää, sillä mitään erityisen pahaan viittaavaa ei ollut nähtävissä. Saaga sai B-vitamiinia ja kipulääkkeitä kahden viikon kuurin. Se käy vain hädät tekemässä ulkona, muttei sen enempää. Kun kuuri on ohi, pitää pyytää Saija hieromaan Saaga. Nythän on ollut pitempi tauko siinä asiassa.
Tiedänhän minä, että Saagan lähtö voi tulla koska vain, mutta olen niin iloinen, ettei se päivä ollut vielä tänään.
Sitten se hyvä uutinen numero 2:
Se selviää tästä. Vihdoin päästiin erikoisvoittajaluokkaan.
Ei se rata kaunis ollut. Ääntä riitti ja häröilyä. Mutta saatiin joka liikkeestä pisteitä. Täytyy myöntää, että itku tuli ilosta, kun palkintojen jaossa kuulin, että saatiin kuin saatiinkin ykköstulos ( nippa nappa). Ei niin, että meillä evl-luokassa menisi jotenkin huipusti paremmin, mutta ollaanpahan siinä luokassa kuitenkin. Ja on suunnitelmia kokeenomaista lisätreeniä porukalla, ja sitä treeniä Greetta nimenomaan tarvitsee. Palkatonta kokeen läpi käymistä.
Laitanpa meidän vinkuradan kuitenkin näkyviin, vaikkei se kaunista katsottavaa olekaan. Paikkiksesta tuli kuitenkin kymppi. Sitä ei ole videolla.
Eli parin päivän sisään ensin itkin ilosta, sitten itkin surusta ja taas itkettää, mutta hyvästä mielestä, koska Saaga on vielä täällä.
Voi mummot sentään. Kiva et Saaga on vielä meidän kanssamme. Koirien lähtöä ehtii itkeä monen monta kertaa. Tunteet ovat mukana ja sehän tarkoittaa et koirat ovat niin rakkaat.
VastaaPoistaOotte tehneet niin paljon töitä pikku-G:n kanssa tokossa ja siteys palkittiin. Ootte evl-paikkanne ansainneet.