8.4.2021

Mollly tuli taloon : ensimmäinen ilta

Molly on nyt ollut meillä viikon. Se on ollut hyväntuulinen, iloinen ja reipas pääsääntöisesti koko ajan. Satunnaisia jännityksiä on tullut ( yllättävä ääni kännykästä tai televisiosta, mörkö pimeässä) mutta siihen nähden, että tyyppi on kymmenviikkoinen vauva, niin tokihan sellaiset sallitaan. Inhokki ovat kaulapannan pään yli vetäminen, jolloin melskataan aivan kamalasti. Ruoka maittaa erittäin hyvin. Annan ruokaa neljä kertaa päivässä ja aina on kuppi tyhjä. Myös nakki ja banaani ovat Mollyn mielestä vallan herkullisia. Ja osaa asettua lähelle, jos jotain syön. Eli pikku ahmatti. Autossa se matkustaa kuskin viereisellä penkillä boxissa. Ei piippaa eikä ole huolestunut. Istuu tai köllöttelee tyytyväisenä. Yöt se nukkuu isossa kevythäkissä minun sänkyni vieressä. Ekana yönä se puoli kaksi alkoi valittaa. Otin sen syliin ja hellittelin ja lohduttelin muutaman minuutin. Sitten laitoin takaisin häkkiin ja se simahti saman tien. Sen jälkeen ollaan nukuttu illasta aamuun asti. Ihan hirveän helppoa siis tämäkin asia sen kanssa. Pissat ja kakat menevät suurimmaksi osaksi pissa-alustalle. Ulos on tullut vain muutaman kerran. Kunhan tässä nyt säät lämpenevät, aletaan keskittymään ulos hätien tekoon toden teolla. Mollylla on niin paljon katseltavaa ja syötävää ulkona, ettei sellainen pikku juttu kuin pissan tekeminen tule mielen viereen. 

Jotta ei aivan hirveästi jää päivitykset jälkeen, laitan niitä nyt vähän kerrallaan tänne sen mukaan kuin ehdin. Aloitetaan videosta. Siinä on viimeiset leikit äiti-Kittyn ja sisko- Dollyn kanssa. Kitty on, niinkuin olen monesti todennut, todella mahtava äiti.


Kun tultiin kotiin, istuin olohuoneen lattialle pentu sylissä. Greetta pysyi piiloissaan eikä Saagakaan huonon näön silmillään oikein hahmottanut, mikä on tullut taloon.

                                      - Mikä kumma paikka tämä on, miettii pikku-Molly.

                                              Se uskaltautui lähestymään varovasti Saagaa.

Kun se oli liian lähellä, muttei mitenkään iholla, Saaga ärähti, nousi pystyyn ja meni pois. Pentu tuli minun turviini.

                                                                            Hui!

                  Greetta piileskeli tuolin takana ja murraili ja päästeli pieniä hermostuneita haukkuja.

                                                  Kumma talo, kun ne eivät minusta tykkää.

Laitoin Mollyn omaan aitaukseensa, jotta isot voisivat lähempää katsella tulokasta. Se ei ollut moinaankaan siitä, että joutui portin taakse. Aitaus on iso ja siellä on yhtä ja toista kivaa lelua viihdykkeeksi. Laitoin majapedin patjan toiseksi alustaksi ja uuden pikkukoiran pedin sen viereen.


                       Ruoka maistui vallan hyvin ja peti kävi mainiosti pienien unosien ottamiseen.





Portti on ollut sen jälkeen auki lähes aina. Molly osaa mennä aitaukseen nukkumaan ja leikkimään ja pissalle, mutta myös reippaasti pompsahtaa olohuoneeseen paikkoja tutkimaan ja ihmettelemään murisevaa pikkumustaa.

- Ai sielläkö sinä olet. Miksi sinä minulle muriset? En minä ole sinulle paha, kiinnostunut vain.




    Molly leikkii sinnikkäästi taisteluleikkejä ja murraa välillä taistelun tiimellyksessä.

Greetta tarjosi hiukan leikkiyritystäkin, mutta Molly katsoi parhaaksi mennä pöydän tai tuolin alle, kun Greetan kutsu on hiukan äänekäs ja liikkeet sähäkät. Lupasi kuitenkin hyvää.

Tässä kännykkäkameran koostetta ensimmäisen illan touhuista.


Ja lisäksi hupaisa kuperkeikkavideo, kun Molly taistelee ison tyynypedin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti