Suoretki ja kaikenlaista treenailua

Käytiin viime viikolla Greetan kasvattajan Eijan kanssa retkellä Valkmusan kansallispuistossa. Greetta pääsi mukaan - ja kamera, joten Saaga sai jäädä kotiin nukkumaan. Oli huikean hieno aurinkoinen pakkassää. Pitkospuut eivät onneksi olleet liukkaita.  Tosin kävi niin, että kun kuvasin koiria yhdessä paikassa, oikea jalka tippui maahan pitkospuulta ja polvi tuli välittömästi oikein kipeäksi. No, Eija nappasi Greetan hihnan ja minä köpöttelin kameroineni loppumatkan. Onneksi Valkmusan reitti on vajaat kaksi kilometriä, joten kyllä sen aina kipeälläkin koivella selvitti, kun ei pidetty kiirettä.

                                               Tässä kuvasatoa suomaisemasta:

                                                      Jäätä ja huurteisia kasveja

                                                  Pitkospuut olivat hyvässä kunnossa.

                   Kuvasta ei oikein erota, mutta huurteiset kasvit kimaltelivat auringon valossa.

                     Greetta, Haiku ja Tanka  - ja tässä kohdassa jalka lipsahti. Däm!

                               Paikoin oli pitkospuiden väliin tullut tällaista jääkarvoitusta.

                                            Sininen taivas heijastui jäästä todella hienosti.

Vähän kuin oksennusta, mutta kasveja kuitenkin. Jotkut hehkuivat jään alla punaisina ja jotkut jään päällä huurteisen vaaleanpunaisina.

                                                                 Bambi jäällä

                     Taitaa olla joku jättänyt mielenkiintoisia viestejä, kun niin kiinnostaa.

                 Kohta jäi suo taakse ja tultiin parkkipaikalle. Oli kiva retki.

Marjut on käynyt Greetan kanssa treeniryhmässä, Rannikon koulutuksessa ja Kurkisen koulutukseenkin Greetta pääsi puolikkaalle paikalle. Välillä mennään tosi lujaa ja välillä vähän jänskättää, mutta minun silmiini hienolta näyttää.

Käytiin Kyllikin kanssa perjantaina Espoossa Jari Kantoluodon luennolla. Eläkeläiset ovat riskialtista porukkaa, sillä juuri ennen kotoa lähtöä Kylli oli kaatunut pihallaan ja satuttanut kätensä. Mutta sitkeästi oli lähtenyt meille ajamaan  kipeällä kädellään ( jonka vamma paljastui murtumaksi seuraavana päivänä).  Minä siirryin rattiin  - ja manuaalivaihteisiin, jotka olivat ihan unohtuneet, mutta selvisin.

Kantoluoto puhui paljon. Osa jäi vähän ehkä ymmärtämättäkin. Mutta ainakin olennaista oli se, että koiran pitäisi tehdä työtä ihmiselle eikä palkkaa saadakseen. Siinä pitää siis pysytä lukemaan omaa koiraansa, milloin se on kääntänyt mielensä yhteistyömoodiin eikä mieti vain palkkiota.
Kierroskoiria pitää kouluttaa häiriön sietämiseen siinä kohdassa, kun se on huomannut häiriön, muttei se vielä oli liian kierroksilla. Näissä tilanteissa treenataan häiriön sietoa ja mielen rauhoittuista. Meillä on arjessa ja treeneissä monlaisia paikkoja, jolloin Greetta nousee kierroksille. Siis pitää pohtia ja kirjata ylös, missä kaikissa ne huomaa, alkaa tarkkailla sitä, milloin alkavat kierrokset nousta ja mitä niille voisi tehdä. Palkkauksen suunta tällaisissa tilanteissa on aina pois päin häiriöstä. Sekin voi olla esim.Greetalle todella hyvä palkka. Koira pitäisi saada sellaiselle toiminta-alueelle, jossa sen sielunelämä on tasapainossa. Helpommin sanottu kuin tehty. Kantoluotolaisesti olen toiminut rallyssa, kun olen Greetan kanssa treenannut alempia ratoja Kyllin kanssa. Kun ne ovat sille helppoja, sen on ollut helpompi olla hiljaa tehdessään. Selkeästi jotkut ylemmän luokan tehtävät aiheuttavat ääntä, koska ne ovat haasteellisempia.

No, olen menossa vielä toiselle Kantoluodon luennolle huhtikuussa. Siinä on kuulemma samaa kuin tässä viretila-luennossa, mutta myös muuta.  Ehkä tässä kerkee sitä ennen pureskella nyt kuultua ja tehdä soveltamissuunnitelma Greetalle.

                                                                      Tässä rallytreenejä.

Tokossa ollaan tehty enimmäkseen ääntä tuottavia liikkeitä, kuten ruutu ja kierto. Seuraaminen on jäänyt treenaamatta ja on aivan surkeaa varsinkin häiriössä. Siispä tänään tehtiin pieniä seuruupätkiä etsien kantoluotolaista zen -mielentilaa. Greetalla nousivat kierrokset oikein kunnolla, kun odottelin ja peilin kautta katsoin, milloin se keskittyisi minuun eikä pää pyörisi sinne ja tänne. Vain kontaktipätkästä pääsi takapalkalle. Videolla niitä onnistumisia. Mutta on kyllä seuraamisessa työsarkaa vaikka muille jakaa. Peili pitäisi koko ajan olla saatavilla, ettei tarvitsisi tuijottaa koiraa.

Tunnari tehtiin Jylpyllä. Vielä pitempään pitäisi koiraa rauhoittaa lähetysten välillä. Nyt se vapautui kapuloita etsimään niin nopeasti, että kierrokset olivat päällä. Mutta joka kerta se omansa löysi.

Saagalla oli yksi ripuli, mutta sain sen Tylosinilla heti loppumaan. Ja toissapäivänä se sohvalla maatessaa oksensi aamuoruokansa kaarena lattialle. Mutta ei sitten mitään muuta vaivaa. Muuten mummeli on ihan hyvän tuulinen otus.