Ollaan vähän treenailtu rallya ja tokoa ja agilityakin Greetta on mennyt Marjutin kanssa ja vähän minunkin kanssani pieniä tekniikkajuttuja.
Sunnuntaina oli seuran rallyvapaavuoro ( klo 20-22 on aika uuvuttava aika lähteä treenaamaan) Onneksi lähdin. Tehtiin porukalla kaksi mestariluokan rataa ja suurimmaksi osaksi Greetta teki lähestulkoo hiljaa ja suurimman osan tempuista se osasi. Paitsi oikealla puolella peruuttamista tai pyörähtämistä 270 astetta. Ehkäpä pesuvatitreenit olisi syytä aloittaa. Tai joku pienempi alusta voisi olla pikkukoiralle helpompi.
Tokossa ollaan tehty seuraamista peilin ääressä. Kontaktia naksutettu ja vauhtiasiaa mietitty. Yritän nyt tehdä siitä tosi kivaa, että vire seuratessa nousisi. Jättöjä myös peilin ääressä tehtiin tänään. Greetta mielellään lähtee etuajassa seuraamaan, kun palaan sen vierelle, joten kiersin sitä ympäri kutsumatta. Oli vaikeaa ensin, mutta sitten pikkukoira ymmärsi, mitä haluan sen tekevän.
Saaga on ollut vähän passiivisempi. Yhden jonkunlaisen lenkin se tekee, mutta muuten ei ulkoliikunta yhtään kiinnosta. Taitaa mummeli olla taas askeleen vanhuksempi. Huokaus!
Sokerina pohjalla Greetan ja Marjutin treenirata. On ne hyviä. 💓
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti