Tuomarina oli Harri Laisi.
Ensin talkoilin kahteen asti iltapäivällä. Sitten hain kaikki koirat ja vähän lenkitin niitä. Sitten siedätin Greettaa hallissa oloon. Ei olla pitkään aikaan tehty omassa hallissa agilitya, vain tokoa, ettei niin helposti menisi agilitykierroksille. Eikä mennytkään. Hieman rennompi oli mielestäni taas kuin edellisellä kerralla. Toki se on edelleen herkkä liikkurille ja tuomarille ja muiden käskyille, mutta seuraamisessa kuulemma meni jo häntä terhakasti pystyssä ja hypyssä haukahti, kun oli niin innoissaan. Kaukokäskyissä pälyili kovasti takana olevaa liikkuria, eikä tehnyt kakeja kovin hyvin.
Mutta ykköstulos saatiin, 168 pistettä. Ja oltiin toisia.
Friida oli edellisenä iltana ja aamulla nirsoillut kovasti ruoan kanssa. Illallakin se söi vain tosi vähän.
Minä aloin jos surullisena miettiä, että jos koira ei syö, on loppu tullut. Kunnes keksin, että olin jostain näyttelystä ostanut Royal Caninin Gastro Intestinal- purkkiruokaa - ja se sitten maistui Friidasta tosi hyvältä. Laitoin sitä aamulla nappuloiden joukkoon ja ne menivät mössön kanssa alas ihan hyvin. Friida sai jatkoaikaa, mutta pelkään, ettei tässä kovin kauan mene, kun taas alkaa joku oire. Mutta tämä päivä oli hyvä. Ollaan siitä onnellisia.
"Ihminen tarvitsee
eläessään kaksi sydäntä:
Pienen, joka on täynnä syvää hellyyttä, ja toisen, joka on terästä."
- Kahlil Gibran
Tämä runo puhuttelee minua tällä hetkellä kovasti. Tällä hetkellä käytän henkeni edestä hellyyssydäntä osoittaakseni Friidalle, kuinka rakas se on minulle ja seuraamalla sen olotilaa varmistaakseni, että sen vielä on hyvä olla. Samalla valmistan terässydäntä auttamaan minua tekemään Friidalle viimeisen tärkeimmän palveluksen - ja kestämään sen. Mutta ei vielä, ei vielä. Eihän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti