17.10.2017

Lääkärillä käyty ja vähän kävelylläkin

Eilen oli Saagan lääkäriaika. Koska oli mahdollisesti tiedossa rauhoittamista, Saaga sai vain niukan aamupalan. Iltapäivällä menimme Anjalaan. Lääkäri yritti katsoa korvia, mutta Saagalle on vuosien saatossa kehittynyt kammo kaikkea korvien sörkkimistä kohtaan lääkärin luona, että eihän siitä mitään tullut. Saaga sai siis rauhoituspiikin ja vielä tehosteenkin matkan varrella. Sitten saattoi tutkia sekä silmien vilkkuluomet että korvat ja vähän korvia putsatakin. Vilkkuluomissa oli vain muutama rakkula enää, joten siinä suhteessa asiat olivat ok. Saimme ohjeeksi kosteutustippoja laittaa ulkona olon jälkeen ja tuulisella säällä yleensäkin. Lisäksi silloin tällöin suolaliuoksella silmiä on syytä huuhdella. Kaiken tämän Saaga antaa tehdä tosi nätisti ja korvahoidot myös, kun ollaan kotona. Korvakin oli ihan hyvä, joten tippoja ei tarvita. Korvaa tutkittiin syvältä tähystimellä ja sieltä kaivettiin iso kova möykky vaikkua pois. Ohjeeksi tuli kerran viikossa korvien putsaaminen. Eikä muuta. Eli ihan hyvä tilanne tällä kertaa. Herääminen oli vaikeaa, mutta lopulta sain Saagan hoippumaan autoon ja kotiinkin. Koko illan se makasi sohvalla, ei syönyt eikä mennyt pissalle. Sitten yhtäkkiä myöhään se havahtui, meni istumaan lattialle pöllämystyneen näköisenä. Käytiin pikakäynti ulkona, muttei se pissannut. Sen sijaan se meni sängyn päälle makaamaan ja siltä oli lirahtanut pissat sinne. Tänään olikin sitten pyykkipäivä. Aamulla Saaga oli taas ihan normaali iloinen itsensä.

Kun oli sateetonta, lähdettiin Katariinan puistoon päiväkävelylle ja sen jälkeen Jylpylle juoksemaan.







Illalla oli vielä Friidan tokotreenit, jossa hinkattiin porukalla istumis-makuu-luoksetulo-osioita.
Ihan hyvä treeni ja Friida teki hyvin töitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti