11.11.2014

Toko-koulutusta - ja Greetta 2 viikkoa

Isojen koirien kanssa ollaan vietetty hiljaiseloa rally-kilpailun jälkeen. Kantapäässä oleva plantaarifaskiitti estää kaikenlaisen agilityjuoksentelun. Kerran kokeilin, mutta karvaasti kaduin, kun yöllä jalkapohjaa särki ihan hirmuisesti.  Mutta jalkatuen kanssa kävellä voi aika mukavasti.
Niinpä Mannerin Ninan treeneissä ei koipi vaivannut.

Kyselin neuvoa Friidan eri noutoihin, jotka kisatilanteissa olivat alkaneet mennä ihan plörinäksi. Ensin tunnari, jossa ongelmatiikka on siinä, että jos Friida löytää kapulan heti, se muuttuu epävarmaksi ja voi tiputtaa kapulan ja alkaa haistella muita. No, kun tehtiin Ninan tarkan silmän alla tunnari, ei ollut mitään ongelmatiikkaa. Nina kehotti kehumaan koiraa vasta, kun koira selkeästi on palaamassa luokseni ja ratkaisun kapulasta tehnyt. Lisäksi voi harjoitella keskittymistä laittamalla kapula mihin kohtaan vain rivistöä tai laittamalla kapulat hyvin suurien välimatkojen päähän.

Noudoissa Nina teki meille häiriötä. Friida meni lankaan lähes joka uuden häiriön kanssa ja lähti kohti Ninaa. Minulle annettiin ohje kieltää jo pelkästä katseesta väärään suuntaan vahvalla Ei-käskyllä ja kehut heti, kun suunta on oikea. Häiriöherkkyys on Friidan suurin ongelma. Kun häiriötä on paljon, se kestää sitä paremmin, mutta kun on vain yksi tai kaksi ulkopuolista häiriötekijää, se rupeaa niitä kyttäämään.

Olen ahkerasti naksun kanssa treenaillut kotona kaukokäskyjä ja muita liikkeitä. Friida teki viime torstaina tosi hyvällä vireellä tokoa. Seuraamisessa juoksua lukuunottamatta se teki tosi napakasti töitä. Sitten juostiin naksutellen ja hyvä oli asenne silloin. Puolentoista viikon päästä ollaan omassa hallissa taas toko-kokeessa. Pitäisi ehtiä treenailla muutaman kisanomainen treeni sitä ennen.

Saagankin kanssa ollaan treenailtu, mutta vähemmän. Friida on ollut kokeen takia etusijalla.

                                    Greetta ja sisarukset täyttivät sunnuntaina kaksi viikkoa.

Greetta oli ainoa, jonka silmät eivät vielä silloin olleet auki. 
Mutta ei se menoa haitannut.

Muut sisarukset ovat tässä:

Iso trikkipoika

Iso merlepoika


Pienempi merlepoika




Pikku trikkipoika

  Iso merletyttö


Greetta antaa pusun <3

1 kommentti:

  1. Suloisia penneleitä, ja tosi hyviä kuvia. Onnea ihanasta uudesta koirakaverista. T Anne & Rasu ja Viltsu.

    VastaaPoista