10.9.2014

Vanhoja agilitykuvia ja uudempiakin puuhailuja

Elokuun lopun Agi-Kotkien kisoissa oli Martta Ala-Krekola ottanut kuvia  maksikolmosista ja Friidastakin oli monta hyvää otosta.

                      Epätarkka kuva Friidasta, mutta melkoisen hienosti typykkä venyy pituudella.
Kuvista näkee, että monesti turhaan edelleenkin jään odottelemaan koiraa, vaikka se jo varsin luotettava onkin tuossa itsenäisessä suorittamisessa.  Mutta kyllä mie parhaani yritän ja koitan tässä asiassa kehittyä edelleen, vaikka hidas olenkin.

Sen verran agilitymenestystä meillä pienesti on ollut, että voitimme möllikisoissa ja toisella radalla olimme kolmansia. Ja mikä hauskinta, Freesia-sisko oli ekalla radalla toinen ja samoin toisella.  Ei siisimitään suurta sukseeta, mutta pienestä ollaan tosi iloisia myös.

Seuraavana viikonloppuna treenattiin avo-luokan rally-toko-rataa porukalla.  Ei ole kaikki niin helppoa, mutta ei se avo-luokkakaan tule suuria vaikeuksia tuottamaan näillä näkymin meikäläisille kuitenkaan. Ja siinä saa mennä ilman hihnaa, mikä on ihan huippu juttu.

SAAGAN SUORITUS

FRIIDAN SUORITUS

Hauska laji hyvällä porukalla.

Viime viikonloppuna kävin hallilla auttamassa Fiia ja Freesiaa keinun treenaamisessa, kun Freesia on ruvennut jäkittämään keinulla. Mennään ihan matalaksi säädetyllä keinulla ja aika kivasti Freesia sitä jo tekee. Vähän kerallaan keinua nostetaan, mutta ensin täytyy tuon alatason olla ihan sujuva. Treenin jälkeen lähdettiin Minnan, Fiian, Figon ja Freesian kanssa vähän metsälenkille.  Metsäpoluilla on kuulemma näkynyt syksyn tullen käärmeitä, mutta me emme onneksi nähneet yhtään. Ehkä meistä lähti sen verran töminää, että käärmeet ymmärsivät madella muualle.

                                                     Figo

                                                           Friida ja Freesia

                              Figo innostui piehtaroimaan sammalissa. Tuli ihan Assi mieleen.

                                            Saaga ja Freesia-tytär ( tai Figo, vaikea erottaa)

                                                             Porukalla oli vähän kuuma.
                                     Kaikki mustavalkoiset pääsivät tällä viikolla sitten trimmiin.

                                Minun mustavalkoiselleni tuli trimmistä hyvin keveä ja lennokas olo.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti