14.8.2023

Molly harrastaa kaikenlaista

 Koska tuomari näyttelyssä totesi, että takajalat liikkuvat Mollylla jäykästi, niin asialle on ruvettu sitten tekemään juttuja. 

Ostin viiden kerran sarjalipun elokuun koirauimalakäyntejä varten. Ollaan jo kaksi kertaa siellä käytykin viidentoista minuutin uimatuokioilla. Se aika tuntuu olevan oikein riittävä Mollylle. Kun älysin ottaa mukaan sen uimalelun, niin homma on alkanut hyvin sujua. Toisella kerralla lopussa otin liivinkin pois eikä haitannut menoa. Uinti on hyvää liikuntaa koiran koko kropalle ja koiville etenkin.

Molly aloitti myös tänään juoksumattoilun. Okkimdogissa on juoksumatto, johon käytiin vähän tutustumassa viime viikolla ja tänään oli ensimmäinen 15 minuutin juoksumattosessio. Tänään jo päästiin raviin asti. Ensin Molly totutteli rauhallisempaan vauhtiin. Minä seisoin sen edessä. Niin toimin silloinkin, kun se kävi vesijuoksumatolla ja ne käynnit auttoivat heti tälläkin laitteella tajuamaan systeemin. Hyvin keskittyneesti pikkutyttö painelee. Viisitoista minuuttia on erittäin riittävä tässä vaiheessa juoksuharjoituksiin. Ensi viikolla mennään kahdesti.


Mattoilun jälkeen mentiin Oivalliseen eläinklinikkaan katsomaan, saisinko koirille kennelyskärokotteet. Muuten ovat niiden rokotukset voimassa, mutta kennelyskärokote on voimassa vain vuoden  Koska erään ystävän koiralla on tällä hetkellä yskää,  tuli mieleen, että minunkin koirillani on tulossa tapahtumia, joten olisi ehkä syytä niiden rokotussuoja saada kuntoon. Ja kuinka ollakaan, saatiin rokotukset saman tien. Sitten lähdettiin metsälenkille.  Voihan sen taudin saada joka tapuksessa, kun siitä on olemassa monenlaisia variantteja, mutta jos niin huono säkä käy, niin se tulee lievänä, koska rokote antaa suojaa joka tapauksessa.

Viime viikolla käytiin Mollyn kanssa vähän tokoilemassa omalla hallilla. Oli vähän kuuma ja se vaikuttaa koiran jaksamiseen aika tavalla, mutta saatiin tehtyä useampi liike. Suurin ongelma tällä hetkellä on hyvin simppeli juttu. Nimittäin kaukokäskyjen istumaan nousu sujuu vain ihan läheltä käskytettyänä. Kaksi metriä on Mollyn mielestä liikaa. Nyt ollaan ruvettu kotona ruokakupin ääressä tekemään pelkkää istumaan nousua. Kuppi selän taakse ja minä kauemmas ja kauemmas. Nyt koira tietää, mitä pitää tehdä ja nousee ekalla käskyllä. Pitäisi saada yleistettyä joka paikkaan. Tänään kokeilin namimaattia. Se ääni, kun laite kiertää namin ulos, on Mollyn mielestä erittäin epäilyttävä. Mutta koska on ahneesta koirasta kyse, olen toiveikas, että tuo menee ohi ja laite motivoisi nopeaa nousuun vaikka mistä matkasta. Saa nähdä.



6.8.2023

Kisat ja näyttely

Greetta kävi eilen kisaamassa Marjutin kanssa Pyhtäällä agilitykisoissa. Tarjolla oli kolmosille kolme rataa. Tuomarina toimi Miia Kallio, ihan outo nimi minulle. Ekalla hyppyradalla Greetta oli kahdeksas vitosella, sillä tuli keppikielto. Seuraavalta hyppyradalta tuli sitten nolla. Greetta oli viides. Kolmas rata oli agilityrata ja Greetta oli siinä kolmas saaden nollan. Eli kun nyt elokuun alusta on alkanut uusi SM-nollien keruukausi, niin Greetalla on tuplanolla kasassa. Olen päättänyt, että ensi kesä on Greetan viimeinen agilitykesä, mikäli se siihen asti pysyy hyvässä kisakunnossa. Se täyttää nyt lokakuussa jo yhdeksän vuotta ja ensi vuonna siis kymmenen. Agility on raskas laji ja haluan, että koira lopettaa terveenä lajin ja jää sitten eläkkeelle. Sen näkee sitten. Video radoista tulee, kunhan saan koosteen tehtyä. 

 

Tänään oli Mollylla näyttelypäivä. Vuosi sitten ollaan viimeksi oltu näyttelyssä ja silloin se sai EHn. Silloin sen jalat olivat vielä vaiheessa ja toinen takajalka sojotti ulospäin. Mentiin sitten korjausleikkaukseen. Kun oli näyttely lähellä eli Luumäellä, niin ajattelin, että mennäänpä kokeilemaan. Oltiin vähän aikaa sitten match showssa Hyvänmielen Koirakeskuksella. Siellä Molly peitsasi aika lailla. Se johtuu paljon minun hitaasta vauhdistani, sillä huonoilla polvilla on vaikea kiiruhtaa.Kun Molly liikkuu omaan tahtiin, se kyllä ravaa. Joten olin todella onnellinen, kun Eija-kasvattaja tuli näyttelyyn ja lupasi esittää Mollyn. 

Lähdettiin puoli yhdeksän maissa ilman Greettaa, joka sai toipua agilitykisoista. Kehä oli aikataulun mukaan 10.15. Eija ja Outi olivat jo paikalla ja teltta oli pystytetty. Outilla oli kaksi omaa löwcheniä mukana ja yksi ranskanbulldoggi. Mukana oli myös Marita ja portugeesi Meega, joka toivoi saavansa viimeisen veteraanisertin.  

Kaiken kaikkiaan löwcheneitä oli viisi. Eija kokeili Mollyn kanssa menemistä ja kyllä se siinä aika nopeasti rentoutui.  Pöydällä laitettiin turkki lopulliseen minttiin. 

Mollya vähän jännitti pöydälle tulo, mutta tuomari Kimmo Mustonen oli ystävällinen ja hyvin koiria kohteleva herra ja kaikki meni mainiosti. Mollyn ilmeet olivat hupaisat.




                                                  Onko vähän avunpyyntöä katseessa?




Eija sai Mollyn liikkumaan oikein hyvin. Mutta ei sen liike tuomarin mukaan vielä parasta mahdollista ole, joten hän antoi Mollylle ERIn ilman SAta. Arvostelu oli oikein hyvä.


Kun Saija alkuviikosta hieroi Mollyn, sen selkä ja takajalat olivat aika juntturassa. Vaikka ne saatiin auki, niin eivät varmaan ole ihan priimakunnossa kuitenkaan. Saija antoi muutamia jumppavinkkejä kotona tehtäväksi. Tänään lisäksi ostin Hyvänmielen koirakeskuksen uimalaan elokuun viiden kerran uimasarjakortin ja varasin tulevalle viikolle kaksi 15 minuutin uimakertaa.Saija tulee parin viikon päästä hieromaan Mollyn uudestaan ja lisäksi olen syyskuulle varannut ajan fyssarille. Eli nyt ruvetaan tehokuntouttamaan Mollyn kroppaa.

Meega sai puuttuvan veteraanisertin ja on nyt veteraanivalio. Outin uroslöwchen oli ROP ja ryhmäkehissä vielä RYP-3, mikä on löwchenille harvinaista herkkua. Kira-ranskanbuldoggi oli ROP. 
Eli hyvin meni kavereilla.

15.7.2023

Ai ettien että - RTK2

Meillä oli paikka Lappeenrannan rally-kisaan torstai-illaksi. Koska Artjärvi meni miten meni, niin siispä auton keula kohti Lappeenrantaa. Onneksi oli muutakin ohjelmaa sillä suunnalla. Menomatkalla poikettiin muutamaksi tunniksi mökille. Vein sinne ison pullon vettä odottamaan seuraavaa kävijää. Rally-kisan avo-luokka oli merkitty alkavaksi klo 19.30 joten hyvissä ajoin menimme paikalle. Molly oli lähtölistassa heti toisena. Ei olla niin alussa oltu ikinä, mutta liekö hyvä asia, ettei ehditty hengailla kisapaikalla ylimääräistä aikaa. Rataantutustumisen jälkeen hain koiran ja mentiin odottelemaan. 

Molly teki parasta rataa ikinä avo-luokassa. Se ei hirveästi jäänyt huuhailemaan jälkeen. Rata oli tällainen:


Virhepisteitä tuli seuraavasti. Tehtävästä 4 tuli -1 vino. Molemmissa eteentuloissa Molly ei tullut jalkojen eteen vaan oikeaan reunaan, suoraan kylläkin. Mistähän se sen keksi?  Tehtävä 7  oli erittäin eriaikainen ja siitä tuli kymppi. Uusin tehtävän 9 ( vaikkei olisi tarvinnut) kun aloitin liian myöhään pyöräytyksen. No, sama -3 olisi joka tapauksessa tullut. Houkutuksessa -1 puutteellinen yhteistyö, kun koira vähän pällisteli houkutusta. Houkutuksina olivat jäätelöpurkissa savukalan nahka ja rapupehmolelu. Tehtävän 12 uusin, koska koira haukkui aidan ulkopuolella ja Molly vähän säntäsi pois sivulta säikähtäessään. Eli siitä -3. Nuo yllättävät haukkumiset ovat viheliäisiä. Molly on joka kerta niitä säikähtänyt.  Tehtävässä 13 en ihan paikallani kääntynyt. Ei olla aikoihin sitä liikettä  tehty ja jännitin, kuinka käy. Kohtuuhyvin tehtiin kuitenkin. Siitä -3.  Pitää harjoitella tuotakin käännöstä. 

Joka tapauksessa saatiin 79/100 pistettä ja koulutustunnus RTK2 vihdoin. Kyllä helpotti. Kirsikkana kakun päällä oli tuomarinpalkinto. Kirsi Petäjä kehui ihan hirmuisesti meidän yhteistyötä ja melkein tippa tuli linssiin, varsinkin kun tämä avo on ollut niin hanakalaa.

 Lapussa luki:"Hieno rata. Taitava koirakko. Ihanan iloista ohjausta koiraa kaiken aikaa huomioiden ja kannustaen." Kiitos, Kirsi Petäjä. 

Mollyn rata on tässä:

Ja muikea kuva palkintopallilla tässä:


Naamasta näkee, että olen superonnellinen ja todella tyytyväinen Mollyyn. 

Kisapaikalta ajeltiin Taipalsaarelle Kattelussaareen ystävien mökille kyläilemään. Oltiin siellä vasta yhdeksän jälkeen illalla ja pääsin iltapalalle ja rentoutumaan hyvässä seurassa. Ystävillä on coton de tulear Fanni, jonka minun koirani ovat tavanneet aiemminkin. Fannilla ja Mollylla alkoi heti synkata eikä Greettakaan yhtään jännitellyt. Eli koirillakin rento meininki.

Mollylla oli jo kisapaikalla ehkä helteen takia maha ruikulilla ja yöllä piti pari kertaa päästää se ulos hädille. Greetta tuli mukaan ja Fannikin kävi molemmilla kerroilla pisulla. Helppo on mökiltä yölläkin ulos mennä, kun astuu huoneesta ovelle ja  on ulkona. Kun vielä on valoisaa ja lämmintä, niin hommat hoituvat nopeasti ja taas palattiin nukkumaan. Viimeisellä kerralla herättiin lähempänä kymmentä.

                                            Unikavereillakaan ei ollut aamulla mihinkään kiire.

Koirien aamupala nautittiin kuistilla . Hyvin ruoka maittoi. Mollyn maha oli jo aamulla rauhoittunut. Laitoin sille viilennysliivin, jota se pitää tosi mielellään. Kun liiviä kunnolla kastelee viileässä vedessä, se pitää koiran kauan viileänä. Molly tykkää.

                                         Kun ihmiset nautiskelivat aamupalaansa, koirat chillasivat sisätiloissa.


                                                Molly otti osaa myös ruoanlaittoaskareisiin.

                                                     Grillaus kiinnosti molempia.


                                                                Ihanat kukkaistutukset

 Takapihalla oli paikka, jossa oli joku aivan ihana haju. Greetan piti siinä hartaasti piehtaroida. Molly tyytyi tarkasti haistelemaan joka puolelta - ja Fanni pissasi siihen kahdesti.




                                         Voi että, miten herkullinen lounas nautittiinkaan ulkosalla.
                   Jälkkäriksi oli liekitettyjä banaaneja ja jäätelöä. Tytöt saivat nuolla jätskipaperin.


Fanni ja Molly ovat hyvin saman kokoiset ja jotenkin mielentila sopii yhteen. Niin hauska pari.








Greetta kuljeskeli omia polkujaan, mutta välillä leikki Mollyn kanssa ja intoutui myös Fannin kanssa leikkeihin, mikä kertoo luottamuksesta ja rennosta mielentilasta.












                                      Molly on niin sävy sävyyn kasteluvälineiden kanssa.

                                  Teimme retken lahden toisella puolella olevalle vuokramökkialueelle.

                                                       Piti ottaa tytöistä muutama pose.


                                                             Vielä yksi


                                       Näillä kahdella oli kyllä oikea sielujen sympatia.

Vielä videokooste tyttöjen touhuista.

Lähdettiin kotimatkalle viiden jälkeen. Koira kävivät heti pötkölleen ja matka meni oikein sujuvasti.
Kiitos isäntäväelle.