Greetan kanssa käytiin möllitokokokeessa Valkealassa. Greettahan kyllä osaa alokasluokan jutut, mutta vaikka me siellä paikan päällä jonkin aikaa hengailtiin, iski Greettaan jälleen kauhea jännitystila. Paikkamakuussa sen viereen osui belgianpaimenkoira, joka alkoi tuijottaa Greetta. Pikku Gee ahdistui ja nousi seisomaan. Se pysyi onneksi paikallaan siihen asti, kunnes olin tulossa luokse, jolloin se tuli vastaan. Se ei pystynyt seuraamaan kunnolla vaan huuhaili siellä ja täällä, mukana jollain lailla kuitenkin. Liikkeestä maahan menossa se tarvitsi vahvan kyykistymisen ja käsiavun. Loppu onnistui. Kapulan pito sujui ihan hyvin. Luoksetulokin onnistui varoivaisella vauhdilla. Kaukokäskyissä se kääntyi niin, että liikkuri jäi sen selän taakse, kun sitä ahdisti miesliikkurin lähellä olo. Hyppyyn tarvittiin monta yritystä. Pari kertaa Greetta karkasi kehästä kesken suorituksen. Ekalla kerralla se tuli houkuttelusta takaisin, mutta toisella kerralla se meni muiden koirien luo autolle. Hain sen takaisin, ja jatkoimme suoritusta. Olipa hiukan turhautunut olo sen kokeen jälkeen. Huokaus!
Friidallakin oli toko-koe Valkealassa. Tuomarina toimi Mari Väänänen. Koe pidettiin epävarmojen sääolosuhteiden takia kasvihuoneessa ja siellä oli kyllä järkyttävän kuuma. Vielä paikkaistumisen ja -makuun aikana oli kohtuu järjellinen lämpötila, mutta sitten alkoi aurinko paistaa ja lämpötila nousi.
Friida sai istumisesta kympin ja makuusta 9, koska törmäsi minuun luokse tulossa.
Liikkeet tehtiin kolmessa osassa.
Seuruu oli vetelää. Zetassa Friida jätti yhden asennon, istumisen, tekemättä. Luoksetulossa maahan meno valui. Eteen meno ja ruutu oli hieno aina siihen asti, kun lähdin kulkemaan poispäin ruudusta ja koira karkasi ilman kutsua seuraamaan. Nollahan siitä tuli. Ohjatussa noudossakin sille tuli aivopieru, kun se lähti hakemaan keskimmäistä. Sain sen stopattua ja hakemaan oikean, mutta pisteitä meni reilusti tuosta. Tunnari oli laiskahko, mutta ihan ok. Kaukokäskyissä Friidalla oli niin kuuma, että joka vaihtoon vaadittiin useita käskyjä, kun se vain makasi ja läähätti. Viimeisessä osassa tehtiin hyppyhässäkkä. Onneksi sitä ennen älysin kastella koiran kunnolla vedellä. Se antoi Friidalle energiaa sen verran, että se teki liikkeen Friidaksi hienosti ja oikein. Menovauhti oli aika löysä, mutta kaikki muu oli mallikasta. Tästä yhdestä liikkeestä tuli oikein hyvä mieli.
Sitten olikin kiire viedä koira kotiin ja lähteä piirimestaruuskisoihin talkoilemaan loppupäiväksi. Ja sieltä vielä menin hetkeksi Greetan kasvattajan luo kasvattipäiville. Greetan olin jo Kouvolasta tullessa vienyt Eijan luokse. Koirat olivat jo touhunneet aika lailla, joten aika lepoisaa sakkia löytyi Tavastilan talon pihalta.
On sillä komea turkki.
Oli tosi kiva nähdä kaikkia, vaikka pikaisestikin. Kasper-veljeä en nähnyt, sillä sen perhe oli lähtenyt jo aiemmin. Keskusteluissa oli ilmennyt, että Pyry ja Demo ovat myös samanlaisia reaktiivisia ja ääniherkkiä otuksia kuin Greetta. Kasper, Nova ja Vili ovat sitten ihan toisenlaisia. Jännä jakauma ja olisi kiva tietää, mistä tämä piirre johtuu. Hankaluuksia se ainakin minulle on tuonut harrastuksissa ja Pyrylle ja Demolle myös.
Sunnuntaina suuntasin taas talkoilemaan Haminaan mukanani Friida. Friida nimittäin osallistui sekä piirimestaruuksiin että joukkueeseen. No, radat eivät olleet mitkään kivat ja hylkyjä tuli triplasti niin minulle kuin monelle muullekin. Taitaa tämä tuomaripari mennä boikottilistalle.
Ja maanantaina jatkuivat harrastukset. Nimittäin Greetta kisasi oman seuran iltakisoissa agilitya. Tuomari Pertti Siimes oli tehnyt ei ihan helppoja ratoja, mutta eteneviä kyllä. Greetta ränkytti ja komensi ja kieltoja tuli roppakaupalla, mutta ei sitä myöskään radalla jännitä. Vain odottaessa vuoroa se pälyilee, varsinkin jos joku koira louskuttaa lähistöllä.
Tässä meidän kolmas - ja paras ratamme. Minulla on vielä paljon oppimista tuon koiran ohjaamisessa - ja on sitä oppimista vielä Greetallakin.
Saman viikon perjantaina oli sitten maksikolmosten vuoro. Friida oli ilmoitettu kolmelle radalle, mutta teimme vain kaksi. Tuomari suuressa "viisaudessaan" laittoi ekalle radalle rimat 65 senttiin, mikä on älytöntä, kun Agilityliiton suunta on hyppykorkeuksien madaltaminen ja kokoluokkien lisääminen. Muut radat olivat kuudessa kympissä. Rataprofiilit kahdessa ekassa radassa olivat myös paikon aika älyttömät. Hylkyjähän meille tuli, mutta päätin, etten jää kolmannelle radalle odottelemaan vaan mennään kotiin. Sillä harrastuselämä jatkui lauantaina.
Näet suunnattiin auton nokka kohti Taipalsaarta ja Haukkulaaksoa. Pitkästä aikaa oltiin rally-toko-kilpailussa. Olin ilmoittanut sekä Friidan että Greetan. Friida oli rally-uransa toisella voittaja-radalla. Ekastahan ei saatu tulosta. Anna Klingberg oli tehnyt ihan kivan voittajaradan. Muutama tehtävä uusittiin (harmi, kun ei ollut kuvaajaa), mutta TADAA!!!
Sitten odoteltiin. Ja hengailtiin. Greetta ja Friida pulautettiin läheiseen lampeen, sillä sää oli hautovan kuuma. Greetan kanssa kuljettiin ja tuijoteltiin ja vähän se suostui leikkimäänkin. Sitten tuli sen vuoro. Hautamäen Jenni, ihana ihminen, lupasi kuvata meidän radan, joka on tässä:
Ja tulos:
Näin sitä noustiin avo-luokkaan, päästiin hihnasta eroon - ja seuraavaksi on koiran selvittävä radasta pelkällä suullisella kannustuksella.
Illalla tulikin sitten suuri Kiira-myrskyrintama, joka onneksi oli jo aamuun mennnessä ohi, sillä
ei meidän harrastusputki tähänkään vielä loppunut. Ehei!
Sunnuntaina oltiin sitten jännän äärellä. Olin nähnyt paljon painajaisia ja viettänyt unettomia öitä tämän kokeen takia. Kotkassa KPH:n ulkokentällä metsien ja teiden keskellä oli toko-koe ja sinne olin ilmoittanut Greetan, vaikka kuinka kadutti moneen kertaan. Käytiin kerran kentällä vähän harjoittelemassakin ja kyllä jännitti, kun tuli vieraita isoja koiria. Pelkäsin pahinta. Tuomarina kokeessa oli Kaarina Pirttilä.
Mentiin kentälle jo aamusta, sillä Friidan olin luvannut voittaja-luokkaan nollakoiraksi paikkamakuuseen. Voittajakoiria oli vain kaksi. EVL-luokkaa ei kokeessa ollut. Paikkamakuu sujui hyvin ja sen jälkeen Greetan kanssa hengattiin vallan hirveästi alueella. Taas se sai tuijotella koiria ja minä kehuin ja palkkasin. Kehuin ja palkkasin, kun se katsoi minua. Sen verran pitkään oltiin koepaikalla etukäteen, että näytti, että vähän jo typykkä oli rennompi. Sitten alkoi koe.
Tulos tässä:
Tämä oli ihan huippujuttu! Tiedän, että edelleen joudun tekemään kovasti töitä tuon pääkopan suhteen, mutta se, että saatiin noinkin hyvä suoritus, oli riemukasta.
Nyt ei ole kokeita näköpiirissä. Suunnitelmia syksylle on, mutta nyt huilataan, treenataan ja nautitaan elämästä. Minun työurani loppuu elokuun lopussa, ja sen jälkeen on aikaa päivisinkin käydä hallilla ja muualla harjoittelemassa. Ihan mahtavaa!
