Juhannus Lemillä

 
Menimme mökille juhannusaattona puolen päivän jälkeen. Mökillä odottivat meitä jo siskoni miehensä kanssa ja cotton de tulear Tuisku, joka on jo 11-vuotias ja koirieni vanha ystävä. Greetan piti ensin varan vuoksi vähän haukkua Tuiskua, mutta koska Tuisku on todella ystävällinen ja antaa Greetan tottua rauhassa, niin meni vain hetki, kun rauhaisa rinnakkaiselo oli syntynyt. Saaga ja Tuisku selvästikin tykkäävät kovasti toisistaan.

 Järvimaisemia ihailemassa. Minä kävin ihailemassa lämpömittaria, joka kertoi, että varjossa oli +30 astetta. Kääk!

Tässä jo poseerataan rinnakkain tyytyväisinä. Saagalle laitoin märkämanttelin melkein heti, sillä lämpötila oli varsin korkea. Lisäksi laitoin suihkutettavaa aurinkorasvaa sen selkään paljaille paikoille.

Olin tuonut mukanani kuivuuttakin kestäviä kesäkukkia pariin tuttuun paikkaan istutettavaksi. Samettiruusut ja narsissit pääsivät portaiden ja kiven viereen. Marketat ja loput samettiruusut ja narsissit pääsivät isompaan istutuspenkkiin. Greetan piti mennä katsomaan, mitä ihmettä oli ilmestynyt pihamaalle.

                                                    Toinen kukkapenkki

     Greetta olisi ollut leikkikaveria vailla, mutta Saaga ei tähän ollut edellenkään innokas.

Sää oli kyllä oikein hieno. Lämpöä vähän liikaakin, mutta sen ansiosta järvivesi oli todella linnunmaitoa. Onneksi myös vähän tuuli puhalsi.

                 Verannalla oli pitkään hyvä olla, kun aurinko paistaa siihen vasta iltapäivällä.

Saaga otti ainakin ilon irti lämpimästä puusta ja pienestä tuulen vireestä.

Tuisku sen sijaan hakeutui aivan seinän viereen penkin alle. Greettakin tykkää tuolla piilossa maata. Liekö tyypillistä pikkukoirille.

                                         Veranta on kaikkien koirien suosikki ollut aina.

Illalla alkoi pilviä kerääntyä taivaanrantaan ja jostain kaukaa kuului kumeaa jyminää. Ukkonen ei tullut päälle eikä edes satanut. Oli aika hienon näköinen taivas, kun aurinko teki pilvien reunaan valorajoja.

                                    
                                                  Hieno värinäytelmä kertakaikkiaan

                                         Illalla souteli yksinäinen kuikka järven selkää pitkin.

Juhannuspäivä valkeni huomattavasti viileämpänä ja tuuli aika navakasti. Mutta ihan oli t-paitakeli kuitenkin. Ja sininen taivas.

Tulopolkua reunustaa kaksi aika isoksi kasvanutta, tosin hyvin harvaoksaista alppiruusua. Kukinta alkoi jo olla lopuillaan.

Lähdettiin retkelle Vuolteen kannakselle. Tosin ei siellä oikein olisi voinut liikkua, kun rannat ovat täynnä mökkejä ja olisi pitänyt tallata vain tietä pitkin, joten pysähdyttiin siihen kohtaan missä Lahnajärvi ja Kivijärvi yhdistyvät.

Kivijärven puolella tuuli tosi kovaa ja oli oikein vaahtopäitä. Tiira leikitteli tuulessa nauttien puhalluksesta.

Paluumatkalla jäätiin siskon, Greetan ja Tuiskun kanssa pois kyydissä vanhan maitotalomme kohdalla. Sieltä haettiin aina Marjan kanssa kannulla vastalypsettyä maitoa mökille vietäväksi pikkutyttöinä. Talossa ei nykyään asu ketään, kun vanhaisäntä ja -emäntä ovat kuolleet.
Saaga jatkoi Eeron kanssa matkaa mökille, kun  sen jaksamisesta ei aina tiedä. Talon luona oli ihana iso kukkaispelto, jossa kasvoi harakankelloja, tervakukkia, päivänkakkaroita ja vaikka mitä. Marja poimi ison kimpun kukkia ja minä kuvasin koirien touhuja.

Tuisku ja Greetta olivat ihanan touhukkaita pellon keskellä. Tuisku hävisi näkyvistä välillä, kun se on niin pieni ja heinät niin korkeita.

                                                 Tuiskun riemukas laukka kukkien keskellä.

                                                       Greetta kukkaistyttö

                                         Tuisku oli jo sitä mieltä, että oli syytä jatkaa matkaa.

                           Marja sai kimpun kerättyä ja lähdetiin tallaamaan mökkitietä kohti kotia.

Iltapäivällä lähdimme vielä mökin lähellä olevalle Haikkaanvuorelle, jonka kallioiden päältä näkyy korkealta Ruomin kapia- niminen salmi.

Ja taas otettiin poseja. Ensimmäiset poset otin vasten aurinkoa. Tuisku oli sitä mieltä, että yksi kuva riittää, mutta minun kuuliaiset typykkäni istuivat kiltisti (palkkaa odottaen).

Sitten otettiin toinen pose vähän vinoon, ettei aurinko olisi niin takana.  Tuisku pääsi paikalle sylikyydillä.

                                                     Söpö kolmikko

                                           
                                                  Minäkin pääsin kuvaan mukaan.

                                                  
                                                   Lepohetki ja sitten olikin jo ruoka-aika.

Saaga oli aina paikalla tuijottamassa. kun verannan pöydän ääressä oleskeltiin ja esim.syötiin. Sillä on hyvin vetoava tuijotus, josta se ei kyllä hyötynyt. Käskin sen pois ja aina pää hävisi, kun se laskeutui hetkeksi makaamaan. Saagalla on the Katse.

Ilta oli jo melkoista tuulenpuhallusta, mutta istuttiin  silti aika pitkään verannalla, saunottiin ja uitiin. Vesi oli edelleen hyvin uimakelpoista, vaikka oli sekoittunut kylmempien vesimassojen kanssa. Ristiseiskaa pelattiin ja muitakin pelejä. Korttia tulee pelattua vain mökillä. Yöllä ei mökissä ollut lainkaan kuuma, vaan peittoa tarvittiin.

Minä nukuin tuvan puolella ja niinkuin näkyy, sänky oli oikein suosittu paikka. Luojan kiitos se on myös levitettävä kahden hengen vuoteeksi, sillä muuten olisi ollut aika ahdasta - varsinkin minulla. Viimeisenä aamuna Tuisku, joka ei kotona sänkyyn pääse, nousi sängyn reunalle ja nostin sen viereeni. Se oli oikein onnellinen. Nukkui pari tuntia ja sitten halusi masurapsutuksia. Neiti Greetta oli selvästikin vähän mustis tästä paikan valloituksesta.

Sunnuntaiaamuna heittelin Greetalle frisbeetä. Vaaleanvihreä väri on aika haasteellinen vihreässä varvikossa, mutta kyllä Greetta aika hyvin lelunsa löysi. 

Alkuiltapäivällä siivosimme mökin ja lähdimme kotimatkalle. Sen verran piti pysähtyä, että otin kuvan pellolla laiduntavista joutsenista. On se kyllä aika hupaisa näky.

                                Oli oikein hauska juhannus.

Voi voi -rallya ja mukava retki

Viime lauantaina oli Greetan rally-koe täällä Kotkassa KPHn ulkokentällä. Oli perinteisesti aika lämmin päivä, niinkuin on ollut ennenkin kesällä kyseisellä kentällä, mutta lämpö ei ollut ongelma. Greetta oli ihan iloisella mielellä, kun treenailtiin nurmella ennen koetta. Mutta kun mentiin odottelemaan lähemmäs kenttää, kuului ympäröivän metsän takaa paukahduksia, jotka jatkuivat myös suorituksemme aikana. Greetta reagoi vahvasti paukkuihin ja varmaan yhdisti ne tuomariin ja sihteeriin, kun mitään sen mielestä järkevämpääkään selitystä ei ollut. Suorituksen alussa jo piti kaksi liikettä uusia, kun koira ei yhtään keskittynyt tekemään. Lopulta päätin, että keskeytämme, mikä olikin viisasta.  Vaikka harmitti ihan hirveästi se, että rata olisi ollut oikein kiva profiililtaan. Sekin otti päähän, että paukuttelu loppui meidän radan jälkeen. Mikä epäonni! No, olemme saaneet nyt sitten Porvoosta kisapaikan ja tuon kisan jälkeen pistin kyselyn, onko kyseessä ulko- vai sisäkenttä. Jos olisi ollut ulkokenttä, en olisi ottanut paikkaa vastaan. Kisa on kuitenkin hallissa. Sama tuomari. Saas nähdä, miten menee. Heinäkuun alussa olisi tarkoitus Porvooseen mennä.

Tänään mentiin Kyllikin ja villakoirapoikien Ollin ja Oivan kanssa Valkmusaan retkelle. Saagaa en ottanut mukaan, koska keli oli lämmin ja aurinkoinen. Pelkäsin, että se voisi palaa auringossa ja etteivät sen voimat riittäisi, vaikkei reitti mikään pitkä ollutkaan. Greetalle teki oikein hyvää olla yksin vieraitten koirapoikien kanssa. Kun ne antoivat sen olla rauhassa, ei Greetalla ollut pahaa sanottavaa pojille.

                                 Ensin tallattiin ylikukkineiden suopursujen ohi mäntymetsässä.

                                            Sitten tultiin vähän vehreämmille maastoille.

                                                  Lopulta alkoivat suomaisemat.

    Sitten tultiin näkötornille. Koirat jäivät parkkiin alas ja me kiipesimme katselemaan suomaisemaa.

           Yritimme tähyillä kalasääksen pesää, jonka pitäisi olla lähipuustossa, mutta eipä näkynyt.

                     Jäimme pöydän ääreen kahvittelemaan ja koirat saivat vettä ja herkkutikut.

                                                            Sitten jatkettiin matkaa.

          Huikean hienot värit ovat suomaisemassa. Greetan poseerauskuvakin onnistui oikein hyvin.

                             Perillä autolla jälleen. Kiitos retkiseurasta Kylli ja pojat sekä Greetta.

Käynti eläinlääkärillä kannattaa - ja vähän rallyakin

Saagalla on oikea silmä ollut sellainen erittävä silmä. Ei rähmi, joten ei ole tulehtunut, mutta erittää niin, että tulee tummaa mömmöä silmän  alla oleviin karvoihin, jos ei säännöllisesti niitä putsaile.
Olen ajatellut, että kyse on kuivasilmäisyydestä ja laittanut sille silmägeeliä, jonka se oikein iloisesti antaa laittaa. Tuntuu varmaan hyvältä. Samoin olen ajatellut, että karvat silmien ympärillä voivat ärsyttää ja olen yrittänyt mahdollisimman usein viedä Eijalle Saagan trimmattavaksi, jotta naama on paljas.

Tänään sitten päätin viedä Saagan eläinlääkärille asiasta. Vihdoin löytyi syy. Ikään liittyvä. Kun koira ikääntyy, naamankin lihaksisto alkaa surkastua ja luomiin voi tulla asentomuutoksia. Saagan oikean silmän alaluomi on kiertynyt sisäänpäin varsinkin ulkonurkasta. Hankaus lisää kyyneleritteen muodostumista, ja osa siitä virtaa silmän ulkopuolelle muodostaen mustaa mömmöä. Tällaista vaivaa ei voi korjata kuin kirurgisesti, jos koira alkaa hinkata silmäänsä sen merkiksi, että se luomen hankaus on inhoittava. Toistaiseksi Saaga ei mitenkään silmäänsä hinkkaile, joten asiaa ei tarvitse vielä miettiä. On aika iso operaatio, ja tuon ikäiselle koiralle leikkaukset eivät ole ihan pikkujuttu. Tutkittiin myös, ettei sarveiskalvossa ole mitään luomen aiheuttamia vammoja eikä niitäkään onneksi löytynyt. Hoitona on mahdollisimman paksu kostutusgeeli, jota olen käyttänytkin päivittäin. Nyt vain lisätään kertoja noin kolmeen kertaan päivässä. Geeli toimii tyynynä ja vähentää hankausärsytystä. Tilannetta seurataan  niin, että sillon tällöin sarveiskalvo tarkistetaan haavaumien varalta.

Voi Saaga-rakas, että sulle tällainenkin riesa vielä annettiin. Onneksi syy selvisi. Tieto tuo hieman lisää tuskaa, mutta nyt osaan oireita helpottaa riittävällä geelityksellä. Toivotaan, ettei mitään leikkausta tarvitse tehdän mummelille vaan tällä hoidolla pärjätään sen elämän loppuun asti.

Kiitos Marika-tohtori Oiwalliselta eläinklinikalta avusta.

Iloisempiin asioihin:
Eilen illalla treenattiin Heidin kanssa rallya.  Saaga sai tehdän avo-radan ja se oli vallan tohkeissaan.

Se niin nauttii tekemisestä ja varsinkin nameista. Minä lirkuttelen, mikä on kyllä aika turhaa, koska tuskin Saaga lirkutteluja kuulee. Käsimerkit se kyllä hallitsee. Rakas  💕

Greetta teki mestariradan. Ekalla kierroksella se oli aivan hirveässä ylivireessä. Kiekui ja vonkui eikä kuunnellut ollenkaan ja olin sille tosi vihainen ja ärisevä. Ehkä se tajusi, ettei kannata olla ääliö, koska toinen rata heti perään meni sangen vähäisillä ääntelyillä. Tuli siellä radalla virheitä, mutta kokonaisuus oli jo aika kelpo. Kolmatta kertaa ei kuvattu, mutta oli jopa vielä parempi ääntelyn suhteen. Mitenhän sitä kokeessa voisi tehdä selväksi heti, että ääntely ja kierrokset ova niin nounou, ettei kannata edes aloittaa.

Joka tapauksessa tässä se Greetan toinen, järkevämpi rata: