Mitäpä jäi käteen viime vuodesta?
Greetan kanssa painittiin kaikenlaisten kierrosongelmien kanssa edelleen ja varmaan sen loppuelämä. Se on sen luonto ja mitään ihmenappia ei ole, josta painamalla sen saisi toisenlaiseksi. Sitä on tosi vaikea hyväksyä, mutta niin se taitaa olla.
Rally-tokossa ollaan kerran viikossa syksyllä treenattu mestariluokan ratoja. Onneksi Kyllikki on hyvä kaveri siinä, varsinkin kun Olli nousi voittajaluokkaan. On ihan hyvä treenata suoraan mestariratoja, kun niissä on enemmän oikealla seuraamista ja tulee nekin temput saman tien opiskeltua. Lisäksi ruvettiin Hannelen, Tuovin ja Marjutin kanssa käymään loppusyksystä Strömforsissa. Tuovi ja Marjut treenaavat myös mestariluokkaa ja Hannele treenaili Nellin kanssa koiratanssijuttuja. Nyt vuoden vaihteen jälkeen meillä on maaliskuun loppuun asti sunnuntaisin vakiovuoro Haminan Taitohallissa. Josko tänä vuonna päästäisiin kokeilemaan mestariluokkaa oikein kisoissakin, kunhan korona alkaa hellittää. Suuria toiveita ei Greetan valioitumiseen tässä lajissa ole tuon äänekkyyden takia, mutta kyllä se RTK4-koularin aina onnistuu saamaan. Joka tapauksessa on ihanaa, että on säännöllisiä treenikavereita tässä lajissa.
Joulukuun ryhmä- toko-treenit ovat olleet tauolla - ja vuoden alusta ainakin tammikuun loppuun. Samalla omatoimitreenit tokossa jäivät tauolle myös. Jotenkin se puserrus, jolla yritettiin saada voittajaluokan ykköstulosta - ja epäonnistusttiin, vei mehut. Mutta kohta taas tormistutaan ja aletaan hinkata. Oman seuran kokeita on maaliskuussa ja huhtikuussa ( jos korona antaa myöten) ja maaliskuun kokeeseen olisi tarkoitus mennä taas kokeilemaan. Olkoon se voittajaykkönen meidän tämän vuoden tavoite. Niin lähellä se on ollut, että on se realistinen, jos koiran pää vain kestää.
Marjut ja Greetta ovat nyt loppuvuodesta käyneet varsin säännöllisesti treenaamassa agilitya ja ihan kivasti on yhteistyö sujunut välin notkahduksen jälkeen. Minä en ole ollut treeneissä mukana. Enkä ole yhtään tehnyt agitreenitä hallissa Greetan kanssa, ettei koiralle tule epävarmuutta siitä, kumpi on agi-ihminen. Kunpa niitäkin kisoja voisi taas päästä tekemään.
Saaga on edelleen keskuudessamme. Kaikki taudit huomioiden silti ihan virkeänä ja iloisena. Koska olen jo viime vuoden aikana monet itkut itkenyt varmana siitä, että koiran elinaika on lopussa, ja sitten onkin tullut hyviä verikoetuloksia, yritän olla ottamatta enää stressiä niistä asioista. Jos koiran olo selkeästi lähtee laskuun, vien sen kokeisiin, mutta pitää tulla selkeä muutos. Olen tällä hetkellä ihan optimistinen siitä ajatuksesta, että Saaga vielä elää toukokuuhun ja täyttää 14 vuotta, mikä olisi aika huikea juttu.
Uutta Vuotta vaihdoimme ystäviemme luona. Ihana Kelpo-westie antoi Greetan olla omissa oloissaan alkuinnostuksen jälkeen ja Saagankin sitten, kun Saaga sanoi kerran rrrräyh! Kelpo olisi niin mielellään leikkinyt tyttöjen kanssa, mutta ei näistä ollut leikkijöiksi. Saaga ei kuule ilotulituspaukkuja, joten sillä ei ollut ongelmaa, mutta Greetta välillä vähän kuunteli ja haukahteli. Sisällä se kuitenkin oli varsin rento. Ulkona se kävi valjaissa pari kertaa. Toisella kerralla, kun oli hiljaisempaa, se pystyi pissaamaan, mutta toisella kerralla se halusi sisään, kun oli niin paljon ääntä. Kotiin tultiin yhden maissa ja pauke jatkui ulkona kahteen asti aika kovana. Mutta ei Gee erityisen paljon niitä kuunnellut.
Tuolla mielentilalla ollaan vietetty kaikki sen uudet vuodet, mikä on ihan jees. Ei yltiöstressiä sillä kuitenkaan.Oli mukava ilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti