Vauva

Tämä postaus olisi ehkä kuulunut edellisten joukkoon, koska tapahtui kiirastorstaina, mutta ansaitsee oman lukunsa.

Greetan kasvattajan Eijan narttukoira, ei hänen oma kasvattinsa, Haiku odotti pentuja. Ultrassa oli näkynyt neljä pentua. Maanantaina menin vähäksi aikaa koiravahdiksi, kun ketään ei ollut kotona Haikua seurailemassa ihan varan vuoksi vain.

                     Kauheasti oli tässä mamissa vahtimista. Se osasi ottaa oikein rauhallisesti.

                           Välillä hakivat Haiku ja Greetan äiti Sabi huomiota ja silityksiä.

                                                 Namitkin kyllä maistuisivat, totesi Haiku.

                                              Eikä Sabinkaan suu tuohesta ole.

Ei ollut maanantaina merkkiäkään synnytyksestä. Siksi se minua kiinnosti kyllä, koska olin taas lupautunut kätilön apulaiseksi Haikun synnytykseen. Olinhan jo kokenut tässä asiassa, sillä olin ollut mukana sekä Saagan  synnytyksessä että Sabin molempien pentueiden synnytyksessä.

Hiljalleen alkoi Haiku osoittaa merkkejä tulevasta tapahtumasta. Keskiviikkoiltana olivat lämmöt
laskeneet. Eija epäili, ettei mitään yöllä tapahdu, mutta puhelin soi kello kaksi ja kutsu kävi. Omat koirat jäivät vähän huuli pyöreänä kotiin ihmettelemään, mihin emäntä keskellä yötä hävisi.

Haiku läähätteli, supisteli ja alkoi työntää, mutta mitään ei tapahtunut. Kaksi kertaa Eija soitti saadakseen ohjeita päivystävältä eläinlääkäriltä, mutta tuntui, että Haiku alkoi väsyä eikä mitään tapahtunut. Niinpä ei auttanut muu kuin lähteä eläinlääkäriin. Onneksi Anjala aukesi yhdeksältä ja Eija sai yhteyden ennen sitä sinne, että tiesivät, että tulossa ollaan. Minä painelin autolla lujaa Eija ja Haiku takapenkillä. Haiku sai ruiskeen, jonka olisi tarkoitus lisätä supistuksia, mutta mitään ei tapahtunut. Niinpä se laitettiin leikkauspöydälle ja uneen. Synnytyskanavassa ollut isokokoinen poikapentu oli ollut huonossa asennossa pää taaksepäin ja oli kuollut. Tyttöpentu oli ensin lötkö nukutusaineista, mutta hieromisen jälkeen alkoi terhakasti kiljua. Muita pentuja ei ollut eli Haikun kaksi pentua oli mennyt kesken ja imeytynyt takaisin elimistöön.

Minä sain pidellä pikkutyttöä,  joka kiukutteli ja yritti päästä pyyhkeen sisällä pois. Kun laitoin se puseron alle kaulataipeeseen ja takin napit vielä kiinni, se rauhoittui ja ihania pieniä suun napsutuksia alkoi kuulua takin sisältä. Välillä piti kokeilla, että eläähän se, mutta hyvin pärjäsi siellä pimeässä lämmössä. Aika liikuttava kokemus.

Kun Haiku oli vähän herännyt, lähdettiin ajelemaan takaisin Windylään. Kotona vauva oli heti pontevasti imenyt maitoa ja Haiku pökkyrästä selvittyään on ruvennut suorastaan yli-innokkaasti hoitamaan ainokaistaan. Pentu on menossa Eijan tyttärelle, joten ihanaa, että oli tyttövauva. Ei aina käy niin kuin odotetaan. Yllätyksiä voi sattua. Onneksi apu oli aika lähellä ja kaikki päättyi niin onnellisesti kuin vain voi.

Olin lähtenyt kotoa kahden maissa yöllä ja palasin kello 11 aamulla. Saaga oli oksentanut jossain vaiheessa iltaruokansa eteisen lattialle, mutta muuten oli kaikki reilassa. Kyllä olin kuolemanväsynyt illalla. Ei silloin yöllä eikä aamupäivälläkään väsyttänyt, kun oli tilanne päällä, mutta kotona kyllä. Taistelin yhdeksään asti ja sitten menin nukkumaan. Melkein 12 tuntia katkeamatonta yöunta tuli tarpeeseen.