Siis kaunis päivä. Lähdettiin Katariinan meripuistoon. Hyvä, että laitoin loimen Saagalle, sillä tuuli oli aika vilakka, vaikka ulkona oli useita plusasteita.
Otettiin merenrantaposeja ja monta hyvää kuvaa koirista tulikin, kun oli aurinkoinen sää.
Nämä kaksi ovat kyllä minun suosikkejani.
Kun ei ollut muumitalossa lapsia leikkimässä, joutuivat karvakaverit siinäkin poseeraamaan.
Olivat hyvin ilahtuneita tästä mahdollisuudesta. ;-)
- Kauhea jano tuli, totesi Saaga, mutta onneksi oli lätäköitä.
Greetta on treenannut agsaa Marjutin kanssa useamman ja yhteistoiminta on ollut jo hienoa. Nyt on siedätetty sitä, että minä olen mukana treeneissä. Sekin on alkanut onnistua. Viikonloppuna Gee pääsi Kim Kurkisen koulutukseen. Jännitys iski, kun piti odotella oven suussa lähtöä. Yllätyin tästä, sillä Greetta on ollut Marjutin kanssa oikein reipas treeneissä jo. Mutta kyllä pikkukoira toisella osuudella lämpeni, vaikka rata olikin varsin haasteellinen sen taidoille. Huomenna on taas treeni-ilta ja sunnuntaina Gee pääsee Timo Rannikon koulutukseen Marjutin kanssa. Näin tulee monenlaisista paikoista ja kouluttajista kokemusta.
Tässä pätkä Marjutin ja Greetan menoa koostettuna.
Me olemme treenanneet rallya ja tokoakin, jälkimmäistä vähemmän. Rallyn edessä itsenäisesti peruutusta Gee on joutunut tekemään aina ennen kuin pääsee syömään. Siinä ollaan edistytty. Tokossa tehtiin kotona vähän tunnaria lattiatasossa. Aika nopeasti älysi, että pitää heti alkaa haistella, mutta hyvinkin lyhyeltä matkalta kierrokset nousivat aika lailla ja laulattaa. Ongelma ei ole löytymisessä vaan siinä, ettei malttaisi aloittaa haistelemaan ja rauhassa järjestelmällisesti etsiä.
Tehtiin viime viikolla kahdestaan tokoa Haminan hallissa. Tehtiin ruutuun menoa. Purkin ravistelulla ja kiellolla kutsuin pois, jos tuli ääntä. Liike on ihan hyvä, jos muistaa olla hiljaa. Kierrossa sama juttu. Hyppynouto sujui oikein hyvin ja kapulan palautus hypyn kautta, kun olin lähellä hyppyä.
Tässä videokoostetta edellä mainituista.
Eilen sitten toko-ryhmätreeneissä otettiin vaikeuskertoimia.
Ongelmakohtia löytyi useita:
1. Greetta ei pystynyt kiertämään useammasta kartiosta koottua kiertoa vaan meni välistä.
Koska uusien sääntöjen mukaan kierto tulee olemaan tällainen laajempi, on syytä ruveta siedättä-
mään koiraa asiaan hetioitis.
2. Greetta ei pysty kovin hyvin menemään hyppyjen ohi kiertämään kartiota. Saati jos vielä on
noutokapulat. Eli kovasti treeniä tähänkin, kun tulevassa voi-luokassa pitää pystyä ohittamaan
hypyt ja palaamaan hypyn kautta.
Koska ollaan keskitytty vain ja ainoastaan ääneen, niin ei me olla treenattukaan noita hyppyjä, mutta kun ääniongelma on vähenemään päin, aletaan lisätä näitä häiriöelementtejä mukaan.
Omana treeninä otin nurkassa tunnarin, jossa oli todella paljon kapuloita. Tehtiin useamman kerran. Alussa koira toi oikean useamman kerran, mutta sitten kerran väärän. Sen jälkeen otin enää yhden oikean tuomisen ja lopetin. Yllättävän hyvin koira kuitenkin toimi, kun ympärillä oli treenaavia koiria ja ääntä. Tehtiin myös peilin ääressä peruutusta vieressä ja se meni useamman kerran aika hyvin. Vähän piti muistuttaa paikasta, mutta suureksi osaksi koira osasi hyvin pysyä lähellä ja mennä melko suoraan taaksepäin. Jes!
Tänään käytiin Kyllin kanssa Haminan hallissa tekemässä rallya. Toin mukanani Hannele Pirttimaan mestariluokan radan. Greetta teki sen to-del-la hiljaa. Ihan huikea suoritus. Oli siellä virheitä, mutta viis niistä. Se äänettömyys oli parasta ikinä. Video tulee myös tästä. Saagakin teki radan. Se oli tohkeissaan ja jotkut muuvit olivat liian vaikeita, mutta kyllä mummosta rally-koira edelleen löytyy.
Greetan mestarirata ( hiljainen sellainen)
Saagan mestarirata ( innokas sellainen)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti