Lähdimme kohti Kokkolaa perjantaiaamuna kello kahdeksan, sillä Kokkolaan oli ehdittävä neljäksi, jolloin miniykkösten rataan tutustuminen alkaisi. Sen verran piti aikaa varata että ehdimme pakolliset pysähdykset.
Karoliinan kestikievariin taisimme mennä viimeistä kertaa. Se tunnelma, joka oli Karoliinan kahvimyllyssä, puuttuu kokonaan, vaikka leivonnaiset ovatkin samanlaisia herkullisia.
Panda on aina ihan must.
Perille saavuttiin juuri sopivasti kolmeksi, saimme mökin avaimen ja ehdimme majoittuakin rauhassa.
Mökkimme toinen oikealta
Kompostikehikkoja oli mukana 14 ja niillä saimme tehtyä hyvän pihan koirille.
Kaihoisa kaksikko katsoo, kun lähden rataan tutustumaan.
Hienot olivat lenkkimaisemat meren äärellä.
Kokkola Camping ja teltat kuuluvat agiliitäjille
. Mökin sisällä oli oikein mukavaa.
Shelttirivistö: Greetta, Haiku ja Sabi
Friida - erilainen nuori
Terassilla oli helppo tarkkailla tapahtumia.
Kisakoira valmiina lähtöön.
Leikki maistui tauoilla.
Iltalenkin poset
Illalla nostimme maljan kymmenennelle kerralle.
Josko ensi kesänä Haikukin on kisaamassa mukana.
Kotimatkalla kävimme kahvilla Naissaaressa, josta taitaa tulla vakio - pit stoppimme. Niin viehättävä se oli. Ja Puttipajassakin tuli käytyä.
Ajomatkalla ihailimme värikästä keskikesää.
Kiitos matkaseurasta Eija, Sabi, Haiku sekä tietenkin Friida ja Greetta.
Friidan radat
Friidan vauhti ei aina päätä huimannut, mikä johtui ohjaajasta. Maijan kanssa Friida menee paljon paremmin. Siitä olin iloinen, että saatiin kolme tulosta, vitosia yliajalla. Viimeinen rata vähän harmitti, kun viimeinen rima putosi. Vaikka oli hiukan yliaikaa, oltaisiin oltu kolmansia sillä tuloksella. Nyt siis kuudensia. Kun Greetan kanssa on niin haasteellista mennä, niin Friidan kanssa meno on pelkkää iloa ja nautintoa.
Greetan radat
Ensimmäisellä radalla Greetta tuli toiseksi tuloksella 15. Sen hylyt kertyivät yleensä kolmesta kiellosta, eli kuitenkin oltiin samalla radalla eikä se tehnyt omiaan. Kunhan harjoitellaan ahkerasti irtoamista, ettei se kerkeä tulla takaisin päin pyörimääån ja minua köntystä komentamaan, niin hyvä tulee. Lähdössä sillä oli ihan hirveät kierrokset ja ne olivat aivan surkeat. Kotitreeneissä se kyllä malttaa pysyä ainakin paikallaan, vaikka pitää käskeä välillä takaisin maahan. Nyt siis yritetään ne kierrokset saada kotitreeniin, ja mikäli varastaa, tulee kyyti autoon saman tien. Eiköhän se siitä tajua, ettei kannata lähteä luvatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti