2.10.2016

Mannerin treenit

Greetta pääsi tänään toista kertaa Nina Mannerin treeniin.
Rata oli tämän näköinen.


Ajattelin, että jos me puomille asti päästään, niin hyvä. Pätkissä päästiinkin ja loppujakin pientä pätkää kerrallaan. Greetta teki tänään monet hienot kepit. Perusasioita on kuitenkin harjoittelematta. Kuten persjättö, jota tänään tarvittiin monessa paikassa. Leijeröinti - ei vielä pitkään aikaan varmaan kuulu ohjelmistoon. Takaakiertoja ja sen sanan miettimistä. Sanoin sekä Takaa että Kierrä,mutta en haluaisi käyttää Kierrä -sanaa, kun käytän sitä tokon kartion kierrossa. Eli siis Takaa-sanan vahvistamista. Lisäksi haltuun ottoja hypyltä tiukasti kääntyessä. Lisäksi hypylle kauempaa lähettämistä. Mutta Greetalla oli tänään monta hyvää hetkeä, minä olin perinteisen hidas ja surkea. Mutta ei masennuta. Jatketaan treeniä edelleen ja toivottavasti Greetta joskus oppii tekemään ihan itsenäisesti koko radan niin, että vähän huiskin sinne ja tänne.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti