2.7.2014

Niin lähellä

Eilen kisattiin tokoa Imatran Kennelkerhon iltakisoissa. Päivä oli ollut ihan kaunis, välillä Lappeenrannassa jopa paistoi aurinko. Mutta kun startattiin illan suussa kohti Imatraa, vettä alkoi losottaa ja sitä satoikin sitten yöhön asti. Ei se sade vesikoiraa häirinnyt, mutta emäntää vähän tympi.

Tuomarina toimi Tommi Varis. Aika tiukka tuomari kyllä.
Voittajaluokan koiria oli vain kolme. Ekana oli kehään menossa sakemanni, joka ei antanut koskea ollenkaan vaan murisi ja pakeni. Niinpä tämä koirakko sai valitettavasti hylätyn, eikä päässyt suorittamaan koetta lainkaan. Jäljelle jäivät Friida ja kultainennoutaja.

Paikkamakuuseen otettiin sitten ulkopuolinen koira. Friidan makuu meni ihan hyvin. Se meni suoraan lonkalle ja pysyi siinä loppuun asti. Koska möllikokeessa Friida nousi vasta toisella käskyllä istumaan, sanoin varsin painokkaasti Sivu - ja tuomari rokotti siitä puoli pistettä. Eli pisteitä 9,5.

Seuraamisesta saimme 8.

Istumisessa sanoin myös painokkaasti sanan istu. Ehkä Friida otti askeleen tai sitten minun kurkkaamiseni ärsytti, koska saimme liikkeestä 9.

Luoksetulossa taisi käsi seisomisessa jäädä vähän pitkään päälle. Mutta melko hyvin Friida teki seisomisen ja makuu oli nopea. Pisteitä 6,5.

Ruutuun Friida meni hyvin. Odotti nätisti maahan-käskyä ja meni heti. Käännös ruudulta oikealle, eli on meidän vaikeampi puoli. Friida tuli vauhdilla, mutta jotenkin ajautui väärälle puolelle eikä ehtinut korjata, ennnkuin piti seisahtua. Pisteitä 7,5.

Hyppynoudossa Friida teki palautuksessa jonkun oudon kierroksen minun takanani ja jäi vähän taakse istumaan. Pisteitä 8,5.

Metallinouto 9. Palautus oli ravilla.

Tunnari meni hyvin aina siihen asti, kun Friida istui vieressä. Yhtäkkiä se tiputti kapulan. Liike ei nollautunut, mutta saatiin 5 pistettä ja oltaisiin varmaan saatu ainakin 8, jos kapula olisi pysynyt suussa. Tähän tiputukseen kaatui meidän ykköstulos. Niin tyhmä virhe.

Kaukokäskyissä Friida teki yhden parhaista kisasuorituksistaan. Kaikissa muissa vaihdoissa se pysyi paikallaan, paitsi viimeinen seiso-istu eteni vähän. Saatiin siitä 8 pistettä.

Yhteisvaikutelma 8.

Yhteispisteet 248 eli jos oltaisiin saatu 8 pistettä enemmän, oltaisiin jo oltu ykköstuloksen puolella.  Kyllä vähän otti pattiin, mutta eipä mitään voi. Oltiin ainoita tuloksen saaneita, sillä kultsulle ei tullut tulosta.

Nyt on toko-kisoista pieni tauko ja siirrymme agilityn pariin, sillä Kokkola ja Klag lähestyvät. Sitä ennen tehdään omia treenejä.

 Meillä on Tuisku hoidossa. Hyvin on neiti kotiutunut ja tykkää olla meidän koirien laumassa. Omassa kodissaan Tuisku ei nuku sängyssä, mutta meillä viihtyy oikein hyvin kyseissä paikassa. Ja autossa se haluaa ehdottomasti muiden kanssa takapaksiin eikä mihinkään omaan boksiin. Kuva on tältä aamulta, kun nukuttiin tosi pitkään ja alettiin vasta kymmenen korvilla heräillä. Friida oli heti virkeä, mutta me muut vielä emme jaksaneet heti nousta.

Ai niin, Saaga on ihan ok. Minä epäilen, että broilerin sydämet eivät sen mahalle sopineet. Jätetään ne pois sen herkkulistalta. HK Blöö ei oireita aiheuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti