12.4.2018

Paha päivä

Eilinen päivä oli paha päivä. Pahin. 😢
Käytiin Friidan kanssa Eläinklinikka Avecissa laajassa ultraäänikuvauksessa. Syynä edelleen kohonneet maksa-arvot. Anjalan lääkäri oli aika vakava kehoittaessaan hakeutumaan hyvän ultraajan luo. Avecissa onkin sisätauteihin erikoistunut lääkäri ja hyvä ultra. Tulos oli karu.

" Ultraäänitutkimuksessa todetut muutokset viittaavat ensisijaisesti kasvainsairauteen ( massamainen muutos ja huomattavasti muuttunut alueellinen imusolmuke). " Mitään ei ole tehtävissä tämän asian korjaamiseksi, joten Friidan päivät ovat luetut. Mitään ohutneulanäytteitä tai koepaloja en halunnut otettavaksi ja lääkäri sanoi, ettei hänkään omalle koiralleen niitä tekisi. Tulos oli niin selvä.

Lääkärin mukaan maksasairauksien syytä ei tiedetä. Ne ovat koirilla yleisiä. Vaikeaksi asian tekee se, etteivät ne oireile millään lailla. Kun alkavat oireilla, ei voida tehdä mitään. Friidan oireet olivat aamuruoan syömättömyys vaihtelevasti ja yksi oksennus. Sitten jo mentiin lääkäriin - ja maksa-arvot olivat korkealla. Tälläkin hetkellä koira on ihan normaali, ei kipuile ja on iloinen. Ehkä vähän väsyneempi, mutta ei mitään muuta.

Kysyin, onko Friidalla kipuja ( ei ainakaan näytä). Lääkärin mielestä ei, mutta pahoinvointia sille voi alkaa tulla. Sen yhden oksennuksen jälkeen ei ole oksentanut kertaakaan ja maksaruoka on herkullista. Siltä seisomalta päätin, että kun Friida ensimmäisen kerran oksentaa, on sen aika päästä pois.

Niin sydäntä särkee. Minun rakas harrastuskaveri ja maailman suloisin ja kiltein Friida. Niin väärin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti