Viimeinen Oilin koulutus

 Meinasi jäädä koulutukseen menemättä, sillä sääolosuhteet ovat olleet viime päivinä aika karseat. Eilen ja tänään tuiskutti lunta hurjat määrät, huoltofirmalla on ziljoona pihaa aurattavana eikä osunut tänään päivällä meidän pihaan aurausaika. Siispä piti kaivaa auto lumen alta ja kaivaa renkaan ympäristöstä lumet pois. Sekä auton takaa mahdollisimman paljon lunta myös pois. Välineenä lumilapio. Kola olisi ollut kiva. Kerran olin jo kokeillut ja palannut parkkipaikalle, kun auto meinasi juuttua. Pienen huilaustauon jälkeen menin lapioimaan lisää ja lopulta sain kuin sainkin auton pihalle. Kiireesti koirat ja tavarat autoon ja baanalle.
Hälytysajoneuvoja oli valot välkkyen liikenteessä useampi. Minun piti ajaan kaupan kautta, sillä olin luvannut ostaa kouluttajalle eväät. Eli oltiin hyvissä ajoin liikkeellä, mikä osoittautui oikein hyväksi ratkaisuksi. Nimittäin Haminan hallin pihalla tajusin, etten ollut muistanut ottaa Mollylle juoksuhousuja mukaan. Koska meillä oli reilut 20 minuuttia aikaa ennen omaa koulutusta, pakkasin taas koirat autoon ja surautettiin Onnipetiin housun ostoon. Kympillä saatiin oikein hauskat ja sopivat pöksyt pikkuneidolle.

Mollyn juoksu alkaa olla selvästikin loppusuoralla, sillä se on kahtena aamuna syönyt aamiaisruokansa. Pahimmassa hormonimyrskyssä se söi vaivoin sen yhden kerran iltapäivällä. Housuja ei ole tarvinnut kotona pitää ollenkaan. Niin hyvin on pikkukoira huolehtinut puhtaudestaan. Mutta toki pöksyillä tarvetta on. Ainakin koulutuksissa. 

Sitten Oilille.  Ollaan hiukan tehty viime kerran jälkeen tunnaria. Halusin vähän jatko-opintoja siihen, jotta voidaan omineen treenata.

Aloitettiin suoraan siitä, että laitettiin ruutunauha kasassa taakse ja eteen useita tunnareita hujan hajan. Koira jäi odottamaan ja minä kävin näyttävästi laittamassa oman ruutunauhojen alle. Molly meni reippaasti häiriökapuloiden yli ja sinnikkäästi haistelemalla etsi oman ja toi sen minulle. Olin todella vaikuttunut suorituksesta. Sitten laitettiinkin oma muiden joukkoon puolihuolimattomasti. Minä kävin pöyhimässä ruutunauhakasaa. Sitten lähetin Mollyn etsimään. Molly löysi nopeasti oman, tiputti sen ja lähti varmuuden vuoksi vielä haistelemaan ruutunauhakasan. Sitten se palasi omalle, otti sen suuhunsa ja toi sen minulle. Jälleen oli todella vaikuttunut.

Seuraavaksi otettiin nauha pois, laitettiin lisää kauploita ja oma joukkoon. Mollya namitin samaan aikaan, eli OIli hoito hommat. Sitten lähetettiin koira omalle. Se löysi sen tosi hyvin. Sama toistettiin toisen kerran ja Oili laittoi kapulan toiseen reunaan. Molly maistoi väärää, tiputti ja lähti etsimään omaa. Se löysi sen ja toi minulle. 

Joka kerta kun se lähti tulemaan kapulan kanssa, peruutin ja kehuin, jolloin tuontivauhti kiihtyi.  Olinpa tosi ylpeä Mollysta.

Sitten otettiin seuraamista. Minun pitään pitää selkä suorana, enkä saa katsoa koiraa, mutta kehua pitää. Täyskäännöksen suunnaksi Oili suositteli vasemmalle kääntymistä. Pikkukoira kerkeää paremmin mukana. Palkka suoraan alas vauhdista. Ei eteen eikä taakse, ettei koira ala olettaa vääriä juttuja.  Lopuksi tehtiin yksi kierto, neljä kartiota. Sanoin Mollylle: - Missä kierrä, missä kierrä. Se katsoi kartioita, kehuin ja lähetin. Se kiersi ne kaikki oikein hyvin. Matka oli lyhyt, ettei jaloille ole liian rankkaa. 

Oli hyvä treeni.

Kotimatkalla satoi aivan hirveän rankasti, niin ettei edes edellä ajavien valoja nähnyt. Olin kiitollinen, kun pääsin kotiin.

Ai niin, Greetan kanssa kävimme eräänä lumipöpperöisenä päivänä Suvin luona fyssarissa.  Suvikin löysi keskiselästä jumeja, mutta sai niitä hyvin auki. Jalkojen liikearadat olivat hyvät. Vähän Greettaa jänskätti, mutta sitten se rentoutui. Suvi suositteli uimisen jatkamista. Hän arveli, että Greetalla on vähän aineenvaihduntaongelmia. Sellaisia kuonapatteja tuntui sormiin. Uiminen voisi auttaa aineenvaihdunnan nopeutumisessa. Saimme lainaan Suvilta laserlaitteen, jolla voidaan hoitaa sekä Greetan selkää että Mollyn haavoja ( ja olen minä omaa nivelrikkopolveanikin hoitanut). Mollylla on tällä viikolla fyssari, niin sitten palautan laitteen takaisin. Greetta tykkää kolmen minuutin hoidosta. Kun otan laitteen esille, se tulee heti luo ja seisoo nätisti. Miltään ei hoito tunnu, mutta ymmärtääkseni nopeuttaa solujen korjaantumista. Kun Greetta oli Suvin hoidon jälkeen Mannerin koulutuksessa Marjutin kanssa, niin se oli aivan liekeissä eli entinen Greetta on tullut takaisin. 💓 Treenin jälkeen käytiin kävelemässä Marjutin ja hänen koiriensa kanssa. Otettiin kaverikuvakin.

      Kuvassa Terra, Judy, Greetta, Molly ja Marjutin uusin tulokas, pikku Opri. Sopuisaa sakkia.
Molly ihastui Opriin ja olisi halunnut sen kanssa riehua, mutta ei saanut. Hiukan annoin pinkoa          Oprin kanssa kuitenkin.

Joulukuun alun tunnelmissa

 Mutta ensin vähän marraskuuta.  

Tänä vuonna marraskuu oli aika inhimillinen.  Vesisadetta oli vähänlaisesti ja  loppukuusta saatiin lunta ja pikkupakkasta. Lumi valaisee ihanasti aikaisin alkavaa pimeää aikaa.  Greetta rupesi uimaan vartin uinteja Hyvänmielen Koirakeskuksen uimalassa. Ei se siitä järin nauti, mutta kun ei ole vaihtoehtoja eika poiskaan pääse, se on sen verran kiltti tyttö, että ui aina  uintipätkän rampilta rampille, kipittää salkuun ja taas ui. Nyt ollaan jo luovuttu kokonaan uimaliivistä, sillä sen uintitekniikka on oikein mainio. Aina se saa namin, kun on altaan mitan uinut ja ehkä se sen voimin tekee monta kertaa saman asian. Mutta ei se todellakaan asiasta nauti.

                                            Kaikkensa antanut uimamaisteri kuivatuksessa.

Lisäksi Saija hieroi sitä tiiviisti ja koiran jumit selkeästi aukenivatkin. Keskiselkä on tiukka ja mennäänkin ensi viikolla fyssarille saamaan siihen asiaan jumppaohjeita. Uimaan mennään taas huomenna.

Molly ei ui eikä marssi vesijuoksumatolla vielä. Polvessa oli sangen monta tikkiä, mutta haava oli kyllä siisti..

 Sairaanhoitajaystäväni Tiina kävi taas poistamassa tikit, kun oli sen aika.

Molly astuu ihan hyvin tälläkin leikatulla jalalla. Energiaa olisi vaikka ja kuinka, joten jarrutella  pitää. Mutta käyttäminen ei ole kielletty onneksi. Satunnaisesti se nostaa jalan ilmaan, mutta en tiedä, johtuuko lumesta vai sattuuko siihen, sillä yleensä heti kohta taas tallaa jalalla ihan normaalisti. Muutaman kerran olen antanut sille kertaluontoisesti kipulääkettä varan vuoksi.

Lunta on siis tullut minulle vallan sopiva määrä ja on ollut tosi kauniitakin talvipäiviä. Muutamana päivän oli sangen nuoskaista ja Mollyn jaloissa tulos oli tämä.

Pitää muistaa, että kun seuraavan kerran on tällaisen lumen aika, niin koiralle pitää laittaa pitkävartiset tossut. Mollylla kun on nilkkoihin jätetty sellaiset  rodunomaiset karvatupsut, niin se on oiva paikka lumen tarrautua.  Nyt on kuitenkin ollut ihan kivoja lumisäitä.

Eräänä päivänä aamusta jo näki, että on kiva pakkassää ja aurinkokin paistoi. Siispä kamera lataukseen ja joulukorttikuvien ottoon. Yksikään näistä ei ole joulukorttikuva, mutta näkeepä, miten hieno keli olikaan. Ensin menitiin Jylpylle pikkupolulle, jossa ennenkin on onnistuttu joulukorttikuvissa.

                                                   Aurinko paistaa, niinkuin näkyy.

                                      Tytöillä oli vauhti päällä ja Mollykin sai hetken juosta irti.

                                               Miss Karjulaa huudatutti vauhdin hurma.

Mollya nauratti, kun sai juosta.

Sitten suunnattiin Kyminlinnan vallituksille. Valon määrä oli jo vähentynyt.
Lunta oli kyllä riittämiin.  Myös Mollyn naamassa.

Tosi upea petäjä lumipeitteessään.

Vallituksen kivet ja kasvit olivat lumikuorrutuksessa.

Tyypeillä oli todella hauskaa. Eikä Mollyn jalka kipeytynyt - onneksi - vaikka saikin vähän juosta.

Muutama hieno joulukuinen pakkaspäivän auringonlaskukuva. 

Ollaan eletty monessa suhteessa hiljaista kotielämää. Molly ei ole käynyt toko-treeneissä polven takia. Eilen sentään mentiin rally-treeniin pitkästä aikaa. Greetalla on useampi agi-treeni peruuntunut. Sekin pääsi pitkästä aikaa eilen treenaamaan. Oli kotona tyytyväisiä tyttöjä. Mutta aika iisisti otetaan loppuvuosi. Kunhan Molly on kunnossa, ensi vuosi tulee olemaan sen treenien suhteen todella ahkera. Mutta silloin mennäänkin jo valoisia aikoja kohti täyttä häkää. Eiköhän Greetankin kisakausi starttaa vuoden vaihtumisen jälkeen.

Hyvää itsenäisyyspäivää! 

PS. Ai niin, sain vihdoin ladattua Mollyn ekan tunnarivirittelyvideon, jonka Kati kuvasi Oilin treeneissä. Tämä tapahtui leikkausta edeltävänä päivänä. On nyt talletettu tämäkin.

Greetta lääkärissä

 Tästä blogistahan on tullut oikein lääketieteellinen julkaisu, kun päivitykset koskevat vain sairauksia, leikkauksia ja lääkärikäyntejä.

Koska Greetta on ollut niin omituinen ja sillä niitä jumejakin oli, päätin, että mennään lääkäriin. Koska shelteillä on runsain mitoin sappivaivoja (mukoseele)  ja moni on joulutunut leikkaukseen, jossa sappi poistetaan, päätin, että Greetan sappi ultrataan. Onneksi Kouvolassa on näitä ultrauksia tekevä ja asioista tietävä sisätautilääkäri Lotta Väyrynen, jolle sain ajan. Päätin, että koska koira on jo kahdeksanvuotias, otetaan saman tien laajat verikokeet. 

Eilen aamulla ei siis ruokaa tarjottu. Se oli Greetasta aivan hirveää, kun sillä on aina nälkä. Se kuljeskeli moittivasti  minua tuijottaen ja piipaten pitkän aikaa. Molly on ollut aamuisin huonosyömäinen leikkauksen jälkeen eikä se varsinkaan eilen voinut syödä, kun Greetakaan ei syönyt. Se ei kuitenkaan piipannut. 

Molly jäi kotiin kauluri kaulassa, kun lähdettiin Greetan kanssa kohti Aitovet-eläinlääkäriasemaa, jossa meillä oli aika 14.30. Greetta oli aivan järkyttynyt pihalla ja piippasi ja meni häntä alhaalla, kun käytiin metsän reunassa, jotta tyyppi tekisin pissat. Mentiin sisään odottelemaan ja kyllä se Greettakin siitä rauhoittui. Käytin koiran vaa'assa ja totesin, että se painaa ihan liikaa, vaikka syö kevytruokaa eikä meillä juurikaan muuten herkutella. Kun päästiin vastaanotolle, selostin Greetan oireet.Verikokeita otettiin monta putkiloa ja sitten oli sappiultran vuoro. Greetta makasi tosi nätisti. Ensi vähän jäykistyi, kun ultraus alkoi, mutta sitten rentoutui. Näin kuvaruudulle ja minulle näytettiin sappi, joka oli aivan musta. Eli siis lähes tyhjä eikä ollut pelkäämääni sakkaa kuin aavistuksen verran eikä sillä ole lääkärin mukaan merkitystä. Kaikki kunnossa siis siellä ja vieressä olevassa maksassa myös. Kun verikokeiden tulokset tulivat, siinäkin suhteessa kaikki oli ok. Aavistuksen koholla oleva urea ei ollut kuulemma mitenkään huolestuttava, koska kaikki muut munuaisarvot olivat ok.

"Auskultaatiossa sydän- ja hengitysäänet normaalit. Limakalvot vaaleanpunaiset ja kosteat. Vatsaontelo tunnustellen jännittynyt, ei aristava. Pinnalliset imusolmukkeet tunnustellen normaalit.
Ultraäänitutkimuksessa todetaan rakenteeltaan tasainen maksa. Sappirakko siisti, vähäinen määrä hyvin liikkuvaa sakkaa, seinämät rauhalliset. Greetalta otettiin verinäyte, josta tutkittiin täydellinen verenkuva, peruselinarvot sekä elektrolyytit. Munuaisarvoista urea hyvin lievästi yli viiterajan, kreatiniini ja muut arvot viiterajoissa."

Mikään näistä ei siis selitä Greetan aaltoilevaa tunne-elämää. Ostin lääkäristä Greetalle oikein kevyttä laihisruokaa ja vähennän vielä päivittäistä annosta. Monipuolista liikuntaa on lisättävä, joten varasin tälle viikolle Greetalle ajan koirauimalaan. Lisäksi varasin ajan fyssarille, jotta saadaan hyvät ohjeet selkäjumppaan. Mollyllekin on fyssari varattu.

Mollyn polvilaastari poistui hyvin suihkeen avulla. Alta paljastui melkoisen pitkä haava ja paljon enemmän tikkejä kuin aikaisemmissa operaatioissa. Neiti kinkkailee sujuvasti,mutta satunnaisesti jo varaa jalalle kuitenkin. Reipas ja iloinen potilas se on tälläkin kertaa.

Onneksi molemmilla koirilla on vakuutus. Niille oli käyttöä.

Mollyn polvioperaatio numero neljä

 Eilen Mollyn oikea polvi korjattiin. Meidät oli kutsuttu paikalle kymmeneltä, mutta jouduttiin 40 minuuttia odottamaan, kun edellinen leikkaus oli kesken. Olisivat ottaneet Mollyn sisään, mutta en halunnut sitä jättää, vaan halusin olla paikalla, kun se nukahtaa. Montakohan operaatiota päivässä se mies tekee. Mollyn jälkeen alkoi heti päivän kolmas leikkaus. 

Ennen yhtätoista mentiin sisään ja Molly sai saman tien pistoksen. Oltiin oman huoneen rauhassa ja tosi nopeasti pikkukoira kuukahti. Edellisellä kerralla se oli vielä vähän hereillä, kun se haettiin, mutta nyt ei. Olin päättänyt jäädä odottamaan parkkipaikalle. Lämpömittari oli nollassa, ja autoa piti välillä lämmittää, mutta onneksi olin pukenut paksusti päälle ja polvien päällä oli shaali. Mma Ramotswe-kirja oli seuranani ja ihan hyvinhän se aika meni. Kolmen tunnin kuluttua arvelin, että kohta Molly luovutetaan. Hetken odottelin aulassa ja sain kupin kahviakin, sillä Molly oli vielä heräämössä aika pöllyssä ja sitä siellä itketti. Liekö kuullut ääneni, kun kyselin Mollysta. Puoli neljän maissa päästiin lähtemään kotimatkalle.

Näin lausui Morelius toimenpiteestä. En voi muuta kuin toivoa hartaasti, että mainittu hyvä stabiliteetti saavutettiin ja vihdoin olisi polvihomma valmis.

Ai niin, kysyin siitä nestepahkurasta vasemmassa polvessa. Tohtori arveli sen johtuvan polvessa olevasta naulasta, eikä ollut huolissaan. Koska polvi on toiminut hyvin ja on ollut kivuton, ehkä se pahkura itsestään katoaa jossain vaiheessa. 

Laitoin Mollylle petin etupenkin lattialle. Siihen se köllähti shaalin alle. Aika liikuttava pieni potilas. 

Välillä se valitteli sekavaa päätään,mutta kipuja ei taatusti ollut. Sen verran tujut lääkkeet kyllä leikkauksessa annetaan. Kotiin tultua laitoin sen pörröpetiin makaamaan ja lähdin viemään Greettaa ulos. Sillä oli ollut pitkä päivä yksin kotona. Onneksi tiesin, että se pääsisi Marjutin kanssa treenaamaan agilitya ja sen jälkeen tekisi hyvän jäähdyttelylenkin, joten se saisi kunnon liikunnan siellä.

                                                            Ensin oltiin ihan pöllyssä.

 Sitten jos vähän alkoi elämä kirkastua. Maha murisi ja annoin sille pieniä juustonpaloja. Juusto kun on Mollyn suurta herkkua. Niitä se söikin useita.

                                                    Sylissä se veteli pitkät unet.

Sitten se olikin virkeämpi ja alkoi kinkkailla kolmella jalalla. Käytiin ulkona pissillä ja sekin onnistui.  Ruoka ei vielä illalla maistunut. 

Greetta pääsi agsaamaan ja oli ollut todella intona koko treenin, vaikka hallin toisella puolella oli muita ihmisiä ja koiria. Siinä varmaan auttoi tylsä pitkä päivä. 

Koska olin edellisen yön nukkunut aika katkonaisesti, niin käytiin nukkumaan jo kymmenen maissa. Molly nukkui vieressäni koko yön ja vaikkei sillä ollut kauluria, oli haavaside saanut olla rauhassa. Tuo ruskea puku sillä oli kyllä päällä ja se peittää aika hyvin polven. Nytkin Molly on ollut koko aamupäivän Greetan ulkoiluttamista lukuunottamatta ollut ilman kauluria. Onneks tuo side lähtee jo huomenna  ja onneksi minulla on liimasiteen irrotussuihketta, jolla saa nopeasti ja kivuttomasti siteen irti. Side on nimittäin aika isokokoinen.  Koira ja minä pääsemme helpommalla. 

Aamupala maistui potilaalle melko hyvin ja ulkona se kinkkaili reippaasti sen pienen kävelyn, minkä teimme. Nyt on jalassa pitkävartinen tossu ja taidan laittaa sen alle vielä vanhan nilkkasukan huomenna, että se suojaa haavan ihan kokonaan, kun sidos on pois.

Ihan hyvä alku toipumiselle.

Kaikenlaista huolta Greetasta

 

Tällä kertaa Greetta on huolen aihe. Se on ruvennut taas agsatreeneissä jännittämään ja jumittamaan sen takia. Se aiemmin oli jo ihan rento treeneissä, vaikka hallin toisella puolella oli väkeä. Nyt on taas jännää eikä pysty kunnolla tekemään. Mannerissa kävi samoin toissa kerralla. Viime lauantaina olin mukana katsomassa ja niin kauan, kun hallissa oli ihmisiä, koira vain tuijotti heitä, mutta kun ei ollut kuin Mannerin Nina ja Marjut ( ja minä kuvaamassa parvella) niin sitten pikkuhiljaa alkoi sujua. 

Lisäsyy herkän sielunelämän lisäksi voi myös olla jumeissa. Tänään Saija hieroi Greetan kuukauden tauon jälkeen ja sen lavat ja selkä olivat aivan juntturassa. Mietittiin syytä. Palloleikkejä ollaan tehty vain muutaman kerran ja nyt nekin lopetetaan. Metsässä ollaan liikuttu liinan kanssa valjaissa, ja Greetta silloin pystyy paremmin ravaamaan eikä peitsaa, niinkuin lyhyessä hihnassa kävellessä. Metsässä se myös malttaa haistella enemmän, kun Molly näyttää mallia, mikä tekee hyvää mielentilalle. Agsaakin se on tehnyt varsin vähän eikä ole ollut kisoja pitkään aikaan. Liekö ikä yksi tekijä muiden muassa. Joka tapauksessa alan venytellä selkää kääntämällä sen etupuolta namin perässä taaksepäin eri suuntiin molemmilta puolelta  joka päivä.

Greetta saa kuitenkin mennä seuranmestaruuskisoihin ensi lauantaina. Katsotaan, miten pää kestää ja koira liikkuu. Saija tulee hieromaan koiran uudestaan heti maanantaina ja antaa palautetta kropasta.  Olisihan kiva, että Greetan agiura saisi jatkoa, mutta jos sen pää ei kestä eikä kroppakaan, niin sitten se laji loppuu. 

Molly kävi viime viikolla Suvi-fyssarin luona. Se pieni patti, joka oli ollut pikkusormen kokoinen, oli kutistunut nuppineulan pään kokoiseksi. Eli on häviämässä. Suvi huomasi, että Mollyn vasemman polven päällä on pieni nestemäinen patti. Sen viereistä ihoa kohti nivusen imusolmuketta alan nyt silitellä, että neste alkaisi siirtyä sinne. Jalat olivat nyt hyvissä voimissa, mutta tasapainottelua ja vasemman jalan kannattelua jatketaan. Käytiin myös viime viikolla vesijuoksumatolla. Molly jaksoi kävellä koko ripeää vauhtia.  Uuden sarjakortin matolle ostin kuitenkin, sillä olen varannut polvenkorjausoperaation 17.11.  ja sitten taas kuntoutetaan. 

Annoin yhtenä päivänä, kun olin vain Mollyn kanssa metsässä, sen juosta jonkin aikaa irti. Voi että seo li oli onnellinen ja teki spurtteja edestakaisin. Ei kuitenkaan homma lähtenyt lapasesta. Josko ensi vuonna voisi se vihdoin saada mennä niin lujaa kuin haluaa. Tämä vuosi kun on mennyt sillä operaatioista toipumisessa.

Katariinassa ja muuta

 Kävimme menneellä viikolla Katariinan Meripuistossa pitkästä aikaa. Oli tosi kiva sää ja kun oli arkiaamupäivä, niin ei ollut hirveästi ihmisiä Greetan mielenrauhaa häiritsemässä. Alkulenkin se piti sitruunapantaa kaulassa. Ei muiden ihmisten takia vaan veden takia. Sille nousee kovin helposti joku tilanne päälle, kun kuuluu veden ääntä ja sitä alkaa laulattaa. Panta selkeästi rajoitti sen kierrosten nostoa. Jonkin aikaa kuljettuamme tilanne oli jo rauhallisempi ja otin pannan pois. On tuo Gee erittäin erikoinen yksilö. Tuo vesireaktiokin on lisääntynyt vuosien varrella. Pikku pää kerää kuormaa niin monesta asiasta.

                       Greetasta otettiin myös synttäriposeja. Mollysta myös piti ottaa omia kuvia.

                                                      Molly on kyllä niin hupaisan näköinen.

                  Tytöistä otettiin eri paikoissa yhteisposeja. On ne kuuliaisia valokuvamalleja.

                                                        Se oli kiva retki. Meistä kaikista.

Mollyn kanssa ollaan tehty jo vähän tokoa ja rallya. Sen jalat kulkevat ihan tasavahvan näköisesti. Vesijuoksumatolla se viimeksi tallusti yhtä soittoa koko ajan ihan tasatahtiin.  Irti en ole uskaltanut päästää juoksemaan. Eikä se pitkään aikaan tule pääsemäänkään. Nimittäin olen huomannut, että sen maahan meno on ollut vähän epämääräistä ja toko-treenin jälkeen minulle valkeni. Se eteen ja taaksepäin luksoiva lumpionpiru tuntuu inhottavalta maahan mennessä, kun polvi menee ääriasentoon silloin ja lumpio plumpsahtaa pois paikaltaan. Koira kompensoi menemällä jommalle kummalle lonkalle ja asettelee itseään jonkin aikaa. Vaikkei se kipeältä näytä, niin varmaan inhoittava tunne. Siksi päätin, että vaikka vakuutukset eivät operaatiota enää korvaakaan ( syystä että tämän maksukauden rahat on käytetty) niin polvi on korjattava tämän syksyn aikana. Ja varasin ajan operaatioon kahden viikon päähän torstaille. Niin korpeaa koko juttu, mutta koska pikkukaveri on ollut pelkästään reipas ja positiivinen koko pitkän ja rajoittavan sairaslomien jakson, ei minun auta valittaa. 

Keskiviikkona mennään fyssarille. Suvi saa kokeilla sen löytämänsä patin, että onko se vielä siellä ja miltä tuntuu.

Greetta täyttää tänään kahdeksan vuotta

 

Neiti Greetta on siis veteraani-iässä, jota ei uskoisi, kun painelee pallon perässä. Terveenä on tämä typykkä ollut koko ikänsä ja todella nopeasti oppivainen. Toivotaan samaa jatkossa.  Sadan gramman keijukaisesta kasvoi reipas koira, joka on järjestänyt emännälleen oikean koirakorkeakoulun koirien mielentilojen hallitsemisesta. Onnea rakas karvakuono. 💓

Jokipuistossa 19.10.

 Kyllä alkaa valo nopeasti vähentyä ja ilta pimetä yhä aiemmin. Vielä on jonkin verran värejä luonnossa, mutta sävyt muuttuvat samanlaisiksi, erisävyisiksi ruskeiksi.

Käytiin kävelemässä Jokipuistossa eilen kera kameran. Ihan kaunistahan siellä on edelleen. Kyllä puutarhurit osaavat suunnitella kasvit niin, että lumiaikaa lukuunottamatta puistoissa on aina jotain katsottavaa. Ihailtava taito.

Puistossa ei ollut kuin muutama maassa olevia lehtiä puhalteleva työntekijä, joten rauhassa saatiin vaellella. 

Kyllä koiraneidit kiltisti poseeraavat ja välillä katsovat kameraankin. Alimmassa kuvassa koirien taakse pöheikköön pomppasi puusta orava, mutta onneksi koirat eivät huomanneet. Varsinkaan Molly. Se olisi lähtenyt ziljoonaa perään aivan varmasti. 

Puistosta suuntasimme Ahströmin polulle kävelemään vielä lisää. Lisäksi heitin molemmille koirille pudonneiden lehtien sekaan nameja. Nykyinen harrastuksemme on tämä. Kun on nameista kyse, Greetta jaksaa etsiä todella pitkään ja hiljaa ja varmistaa, ettei todellakaan mitään jäänyt. Nose workissahan hajun etsiminen toi sille paineita ja ääntä, mutta namit ovat toinen juttu. Saa palkan suuhun heti, kun on löytänyt. Molly on myös taitava nenänkäyttäjä. Se mennä tuhistaa menemään ja etsii nameja ihan yhtä sinnikkäästi kuin siskonsa. Olisi kiva päästä sen kanssa nose work-alkeiskurssille. Toki minäkin ehkä osaisin opettaa, mutta ulkopuolisen kouluttajan kanssa olisi hauskempaa. 

Tunnarikapulankin piilotin molemmille yksi kerrallaan. Greetalla nousivat kierrokset heti, kun se ei älynnyt katsoa, minne suuntaan kapulan vein. Se lähti väärään suuntaan ensin ja vähän kuului piipitystä, mutta jälleen se oli todella sinnikäs ja löysi kapulan. Mollylle tein aika helpon, mutta piilotin kapulan lehden alle. Löysi se sen varsin nopeasti. Otti suuhunsa ja tiputti. Ei sillä ole vielä yhtään tajua, mitä kapulalle pitää tehdä. 

Tänään Mollylla on taas vesijuoksua. Viime kerralla se jaksoi koko ajan pienen hengähdystauon kera painella ja maton nopeutta nostettiin kahdesti. Se ei ole hihnassa vaan se painaa menemään itsekseen  saaden silloin tällöin palkkanamin. Välillä se nousee reunaa vasten, mutta minä kiellän ja kun menee alas ja jatkaa kävelyä, minä palkkailen. Varaan vuoron kerrallaan, sillä juoksu voi tulla milloin vain. Saisi tulla sekin nopeasti.