Agiliitoa sunnuntaiaamuna

Viime sunnuntaina oli aikainen herätys. Viritin kaksi ( !) kelloa hälyyttämään kello 5.25. Ja nukuin oikein huonosti edeltävän yön. Hyvin ryytynyt olo oli siis kellojen hälyyttäessä, mutta kyllä sitten vähitellen virkistyinkin. Kahvinkeitin päälle ( olin ladannut sen jo illalla), koirat ulos pimeyteen pissalle ja kakalle, kiireesti takaisin antamaan niille ruokaa, itselle banaani poskeen, laukut ja koirat autoon ja matkaan. Poimin matkan varrelta Marjutin kyytiin. Mihin olimme menossa niin jumalattoman aikaisin? Greetan agikisoihin tietenkin. Saaga tuli mukaan turistina, sillä olisi ollut liian pitkä päivä sille yksin kotona. 

Ajellessa aurinko nousi, pelloilta nousi yön jäljiltä usva ja sää oli vallan mainio. Tiet olivat tyhjät ihan Vantaalle asti. Määränpää oli Ojanko ja siellä kolme Mika Kankaan agilityrataa. Ihan nolliin asti ei parivaljakko yltänyt, vaikka läheltä liiippasi ja yhteistyö oli kaunista. Aina sattui jotain pientä. Mutta kahdella radalla Greetta pääsi palkinnoille. Jakotilaisuutta ei ollut vaan palkintokassi haettiin ilmoteltan vierestä. Ei järin juhlallista. 

Tässä Greetan ja Marjutin radat. 

Niin vähän he ovat kisanneet  yhdessä, että tämä oli vielä harjoitusta, mutta lupaavalta näyttää ja Greetalla oli tosi kiva vire koko ajan. Sen verran vain olin hallissa, että kävin radat kuvaamassa maski tiukasti naamalla. Näet turistit eivät olleet tervetulleita.

                                               Kiitos Marjut, että Greettaa niin hienosti ohjaat.

Kotimatkalle päästiin puolilta päivin. Illalla taistelin, että jaksoi valvoa yhdeksään. Sitten tuli nuijanukutus. Nukkuminen on ihanaa, kun väsyttää.

Voihan lörö

Saagalle iski taas jostain mystisestä syystä ripuli. Yleensä se alkaa oirehtia ensimmäisen kerran yöllä. Niin tälläkin kertaa. Kun edellisyönä olin nukkunut vähän liiankin kanssa, niin seuraavana yönä ei uni tulllut ulkoilujen välissä. Neljä kertaa Saaga ilmoitti, että pitäisi mennä ja mentiin. On se niin hieno tyttö, kun osaa kertoa. Onneksi on vielä aika lämmintä, joten takki niskaan ja menoksi. Väliaikoina koira kyllä nukkui, mutta minä valvoin ja käänsin kylkeä. Kuuntelin Radioplaysta ihmisten haastatteluja ja selailin kännykkää. Viimeisen ulkoilun jälkeen viiden maissa sain jossain vaiheessa unen päästä kiinni. Yöuni oli runsaat kaksi tuntia. Tylosin rauhoitti Saagan mahaa, ei kokonaan kuitenkaan. Päivä meni yllättävän hyvin sekä itsellä että Saagalla. Illalla valvoin väkisin yli kymmeneen, ettei tulisi taas liian pitkiä yöunia ja valvomiskierrettä. Yöllä Saaga kahdesti halusi ulos, mutta joka välissä sain unen päästä kiinni aivan heti. Jatkoin Tylosin-kuuria tähän aamuun. Saagan kakka oli vielä hieman löysää. Saan onneksi vielä tänään eläinlääkäristä lisää lääkettä ja annan ainakin illlalla sitä koiralle. 

Kun toisella on munuaiset jo loppusuoralla, tuntuu, että lääkkeet eivät ole sille hyväksi. Mutta kuitenkin ovat tarpeelliset. Koira on ihan iloinen ja hyvällä mielellä. Se lähtee mukaan kaikille ulkoiluille ja näkee, että silmässä on pilkettä. Ei voi sellaisen koiran ripulia jättää hoitamatta tai viedä piikille. Jos lääke lyhentää sen elämää, niin sitten lyhtentää. Koiran hyvä mieli on kuitenkin numero yksi. Enkä ole vielä Saagasta valmis luopumaan mistään hinnasta.

Kun eilen sunnuntaina oli niin kaunis ilma, lähdimme kaupunkiin kävelyretkelle. Kävimme bongaamassa Fuksinpuiston ruskaa. Eipä sitä vielä juurikaan ole kuin tällaisissa koristepuissa, mutta toivotaan, että tänäkin vuonna saadaan ihailla kauniita värejä.

Fuksi oli nopeasti kierretty ja päätin, että käydäänpäs katsomassa Langinkosken kohinaa. No, kyllä oli kohinat vähissä, sillä vesi on todella alhaalla. Greetan korviin kävi jo pienikin ääni, mutta kun vertaa maaliskuussa otettuja kuvia eilisiin, niin huomaa melkoisen eron. Ylemmät kuvat siis maaliskuun kuvia.

                                                           Eiköhän se kohise taas.

Saagalla ottavat kävelyt voimille, vaikka rauhassa mennäänkin sen tahtiin. Joten kun kotiin päästiin, niin mummeli päätti ottaa päiväunet. Hyvä niin!

Säitä on pidellyt

Välillä paistaa ja on lämmintä. Sitten sataa. Sitten taas tulee kaunis, mutta kylmä päivä. Ja yhtäkkiä alkaa Aila-myrsky mylviä seuraavana päivänä. Myrskyn jälkeen tulee poutasää, niinkuin laulussa sanotaan. Nyt pitäisi alkaa vähän tasaisempi sääjakso. Ihan kiva!

Ennen Aila-myrskyä käytiin pitkästä aikaa Meripuistossa. Hiukan ruskan merkkejä alkaa olla, muttei mitään erityisen suurta. Ehkä se vielä tulee. Eihän kylmiä öitä ole juurikaan ollut.

Kiltisti kaverukset poseerasivat kiven päällä. Niinkuin näkyy, ei suurempaa värisinfoniaa ole näkyvissä.

Hortensiat alkavat vetää viimeisiään, mutta ovat ne komeita kukkia näin kauempaa katsottuna.

Nokkosperhoset vielä jaksavat kukkien keskellä porhaltaa, mutta tällä yksilöllä oli jo siivestä pala pois, joten ei ehkä ihan vaaratonta ole perhosenkaan elämä.

Greetasta sain hienon seisomakuvan. Se ihan itse asettui tuohon asentoon ja on oikein ryhdikäs pikku koira.

Saagastakin otin seisomakuvan. Takajalat ovat vähän mahan alla, mutta enpä minä sitä erityisesti asetellutkaan. On se söpö mummeli.

Vihdoinkin alan muistaa ottaa kuvauksissa kaulapannat pois. Koirat ovat kuvissa paljon paremman näköisiä   ilman niitä.

Tänään valkeni päivä kauniina ja aurinkoisena. Puu oli kaatunut läheiselle pyörätielle ja varmaan vähän sähköjohdonkin päälle, mutta raivaus oli jo tehty. Meillä oli tokoryhmäläiseni Jaanan ja koiransa mittelspitz Peetun kanssa treffit Strömforsin koirahallissa. Tehtiin Peetulle kokeenomainen treeni ja sitten treenattiin kumpikin omia koiriamme. Greetan kanssa tehtiin ohjattua noutoa, joka on haasteellinen, istuallaan tunnaria, joka sujui aika äänettömästi sekä metallinoutoa kriteerinä Ei saa yhtään liikkua ennakkoon. Tämä osoittautuikin kaikkein vaikeimmaksi. No, jatketaan treeniä.

Treenin jälkeen käytiin kävelyllä ja pitihän koirista ottaa poseerauskuvia lammen rannalla.

Peetu on sellainen hymypoika ja ihana päänkallistelija, kun sille juttelee.  Oli kaunis valo ja olen kuviin erittäin tyytyväinen .

Mannerin koulutuksessa ja omaa toko-treeniä

 Ilmoitin Greetan Mannerin syksyn koulutuksiin, kun haku aukesi. Itsekin olen koirieni, jopa Greetan, kanssa käynyt Ninan opissa. Nyt ei minusta aikoihin ole siihen ollut, mutta Marjutin kyllä. 

Eilen oli ensimmäinen treenikerta. Greetta oli vuorossa ensimmäisenä. Vähän tyhjä halli jännitti, muttei kauaa. Kukin koirakko teki kahdessa pätkässä oman treeninsä. Kesken ensimmäisen osuuden hallin oviaukon edessä olevat keveät aidat humpsahtivat maahan pitäen ääntä. Greetta jäi hetkeksi niitä tuijottelemaan, mutta yllättävän nopeasti se siitä tokeni taas hommiin. Toinen puolikas oli reippaampi kuin ensimmäinen. 

Rata oli aika haasteellinen ykkösluokkalaiselle, mutta onneksi Geella on taitava ohjaaja.

Greetta jaksoi sinnikkäästi ja innokkaasti ottaa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.
Toisen jakson lopuksi otettiin vielä uudestaan alkupätkä 1-13.

Kyllä oli tyytyväinen pieni koira kotona tuon treenin ja hyvien lämppäys- ja jäähdytyslenkkien jälkeen.

Tänään sitten menimme Haminan halliin toko-juttuja tekemään. Tulikin aika pitkä treeni, mutta paljon oli hyvää siinä treenissä. Itselle otin videota muistin virkistykseksi.

Meillä on ollut tauko omasta toko-treenistä, joten olipa kiva tehdä Geen kanssa ja ihan hyvältä näytti, ei täydeliseltä, mutta hyvältä.

Saaga odotti autossa kiltisti. Treenin jälkeen lähdettiin läheisiä metsäpolkuja tallaamaan. Olihan hieno ja aurinkoinen sää.  Hiekkakuopan reunalla piti ottaa kiven päällä poset. Saaga tietää nämä posejutut ja loikkasi ketterästi kiven päälle. Greetta sitten perässä.

                                                       Hikinen poseeraus

                                                                  Rankkaa hommaa

               Saaga näyttää siltä, että olisi syytä lopettaa ja kaivaa herkut esille. Niin tehtiin.

Mölliagilitya

 

Tänä iltana oli oman seuran agilitymöllit ja Greetta pääsi Marjutin kanssa vähän kisaamaan. Kilpaileville oli yksi rata, joten olin maksanut heille myös uusinnan.  Greetan fiilikset olivat tosi hyvät. Eka rata oli varsin täydellinen. Tuomari rokotti viimeisen putken edessä pyörähdyksestä, joten siitä vitonen. Mutta Greetta ja Marjut tekivät mediluokan nopeimman ajan ja olivat toisia. Eikä Greetta ollut moksiskaan, vaikka minä oli radan jälkeen lähellä. Se on kisatessa Marjutin koira. Hyvä niin.

Reissuja, retkiä ja koulutusta

 Käytiin viime sunnuntaina Lemin mökillä. Piti viedä muovilaatikko valokuville ja muutakin puuhaa oli. Säässä oli syksyä, muttei satanut. Minulla oli vähän evästäkin mukana. Ja yllättäen löysin mökin pihasta pari pussillista kanttarellejakin. Nam!

Kiven vieren kukat vielä kukkivat, samoin toisessa kukkapenkissä kukki jollain tavalla vielä. Ne saivat jäädä sinne, mutta poistin pelargonia-amppelin ja saviruukun pelargoniat kompostiin.

Tämä reissu oli varmaan Saagan viimeinen mökkireissu. Seuraavan kerran se tulee tuhkana samaan hautaan, jossa ovat jo Friida-tytär, Assi ja Elsa .Muutama kyynel tuli tästäkin ajatuksesta vuodatettua.

Mökiltä ajelimme Lappeenrantaan. Kävin viemässä haudalle callunoita vanhojen kukkien paikalle. Sitten lähdimme kyläilemään. Menimme katsomaan Saagan poikaa Franklinia, Meegaa ja tytärtään Coraa - ja tietysti heidän omistajiaan.

Aurinko häikäisi, mutta hienosti istuivat koirat rivissä poseeraamassa. Vasemmalta oikealle
Greetta, Saaga, Franklin, Cora ja Meega.

Halusin ottaa myös äiti-poika-kuvan. Franklinkin on jo yli kymmenvuotias ja äitinsä 13v4 kk. Niin söpösiä ovat molemmat kuvassa.

Kun alkoi arki, menimme koirien kanssa metsäretkelle, kun oli kaunis päivä. Yritän kovasti pitää kameraa mukana,  sillä haluan kuvata paljon muistoja Saagasta nyt, kun ei tiedä, kuinka kauan se on olemassa.  Ruskaa ei vielä täällä meillä juurikaan ole. Josko niitäkin ehdittäisiin ottaa.

Saaga joi joka lätäköstä, jos annoin. Se juo muutenkin paljon - ja pissaa myös - kun munuaisia pitää huuhdella, kun ne eivät enää kunnolla toimi. Jännä, että koira sen itsekin tajuaa.

Kivellekin ketterästi kiivettiin. Tällä kivellä on otettu paljon kuvia varsinkin, kun  ollaan oltu schapendoesien kanssa lenkillä. Tämä on nami-pit stop. Nytkin oli. Saagan namit ovat sen munuaisruokaa, mutta hyvin kelpaavat hänelle.

Kiva oli retki ja kun rauhassa mennään, Saagakin jaksaa yllättävän hyvin. Annan sen paljon haistella, kun se sitä niin innokkaasti harrastaa. Turha kiire pois. Greetta saa olla irti, joten se saa pyrähdellä.

Käytiin tiistainan Oili Huotarin toko-koulutuksessa. Meidän teema oli ohjattu nouto. Greetta siinä kyttää kapuloita, eikä keskity seuraamiseen. Noutaessa se saattaa myös haukahtaa. Eli saatiin vireen laskuun vinkkejä. Samoin yleensä seuraamiseen saatiin treeniohjeita, joita ryhdytään nyt tehokkaasti kokeilemaan. 

Siispä tänään, kun oltiin Hannelen kanssa treenaamassa Strömforsin koirahallissa, testattiin ohjatun vinkkiä. Ja kyllä vain mielentila oli rauhaisampi. Treenattiin myös istualleen tunnaria monta kertaa. Alkoi tulla lopussa vääriäkin, kun kierrokset olivat kovat, mutta ääntä ei juuri kuulunut, mikä oli hyvä. Kaukoa ja takapalkalla kiertoa kapuloiden ohi tehtiin myös. Oli hyvä ja tehokas treeni. Sekä Nelli että Greetta saivat toisistaan sopivasti häiriötä, kun ne treenasivat yhtä aikaa hallin eri päissä. Tänä iltana Greetta saa vielä agsatreeniä Marjutin kanssa. Sillä on siis oikein hyvä päivä.