8.9.2015

Leikkaus

Tänään oli sitten SE päivä. Aamulla eräs koira oli aika närkästynyt, kun se ei saanut kuin puolikkaan antibioottipillerin - eikä mitään muuta syödäkseen. Hävytöntä! Otin töistä iltapäivällä vapaata, että ehdin käyttää koiria vähän ulkona. Greetta ja Friida jäivät kotivahdeiksi ja Saagan kanssa surautettiin Porvooseen.
Nukutuspiikin saatuaan Saaga kupsahti varsin nopeasti uneen. Minä tapoin aikaa kaupungilla ja autossa kaksi ja puoli tuntia. Kävin Peten koiratarvikkeessa ostamassa Greetalle juoksuhousut siltä ja varalta, että se jossain vaiheessa aloittaa ekat juoksunsa. Ostin vähän shampoota ja koirille herkkuluita. Sitten kävin kahvilla. Loput ajasta odottelin autossa.
Tarja Kolisoja leikkasi Saagan. Korvat olivat olleet varsin siistit, oikea korva karvaisempi kuin vasen. Kyselin, olivatko korvakäytävät normaalit, sillä vakuutusyhtiö ilmoitti, että jos korvakäytävissä on joku synnynnäinen vika, leikkausta ei korvata. Mutta normaalit ovat ja sain eläinlääkärin todistuksenkin asiasta. Eli pitäisi tulla korvauksia. Saagalla oli side päässä ja kauluri kaulassa, kun se kahden naisen voimin kuskattiin autoon. Aika lailla se oli taju kankaalla edelleen. Laitoin fleecepeiton päälle ja sitten lähdettiin kohti kotia.
Tunnin ajomatkan jälkeen oli potilas jo vähän virkeämpi. Pissat lirahtivat auton paksin patjalle, mutta omin jaloin hyvin juopuneen oloisena se käveli kotiin. Vein olohuoneen lattialle koirapatjan, johon Saaga romahti ja alkoi vetää sikeitä taas.  Greetta oli vähän huolestunut Saagan tilasta ja kävi kurkkimassa sitä tämän tästä illan mittaan.

 Side Saagaa inhottaa, kun se havahtuu ja se yrittää ravistella sitä pois.Mutta pääsääntöisesti tämä ilta on mennyt nukkuessa ja vienosti kuorsatessa. Kohta yritän viedä sen ulos pissalle.  Onneksi huomenna saa tuon siteen ottaa pois. Saagalla jatkuu antibioottikuuri ja kipulääkettä menee useita päiviä. Vetisellä Betadinella pyyhitään haavoja. Kauluria pidetään siihen asti, kunnes tikit on otettu pois eikä rajua liikuntaa saa tehdä vaan pieniä lenkkejä.

Olen hirmuisen huojentunut, että tämä on nyt tehty. Toivoa sopii, että korvavaivat ovat ohi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti