10.9.2012

Viimeinen pitkään aikaan

Eilen käytiin Porvoon näyttelyssä Friidan kanssa, kun oltiin kerta sinne ilmoittauduttu. Odotuksia ei ollut eikä tavoitteita. Kunhan mentiin hengailemaan paikalle ja katsomaan, miten muut sukulaiset pärjäsivät.

Ja hienostihan suvulla meni. Ruben oli rotunsa paras ja sai sertin. Todella komea heppu.


Gina oli veteraanikehässä ja oli paras veteraani, mutta myös kaunein narttu.  Ginalla oli vähän rankkaa, kun sitten piti vielä jäädä odottelemaan isoja kehiä - ja odotteleminen varsinkin loppuvaiheessa oli tylsää.

Sitten vielä nuoret sällit kisasivat ja yrittivät ahdistella sitä. Ruben ja turistikoirana ollut Goljat löysivät yhteisen sävelen ja sielunveljeyden. Goljat luulee varmaan olevansa portugeesi ja leikki täyttä painia Rubenin kanssa.


Pikkuisen kärsivä ilme Ginalla.


Goljat teki myös näyttelyposeerausharjoituksia kentän laidalla.


 Mikä ei aina ollut niin hauskaa sen mielestä.


Entäs sitten Friida? 

Friida korkkasi valioluokan. Se esiintyi oikein kauniisti. Eipä ole sen vika, että se oli kovin köykäisen ja turkittoman näköinen kaikkien muiden joukossa. Se sai kyllä ERIn ja SA:n, mutta siihen jäi.

Tuomari Eeva Rautala saneli Friidasta näin:

" Hieman kookas. Erittäin hyvä tyyppi. Antaa vielä ilmavan vaikutelman.Erinomainen pää ja ilme. Sopiva kaulan pituus, hyvä selkä ja häntä. Rintakehä saa kehittyä. Hyvät rungon mittasuhteet. Riittävät kulmaukset. Toivoisin hieman vahvemmat reidet. Takaliikkeet ok, edestä löysät. Hyvä karva. Erinomainen luonne."

Tuomari taputti Friidan reittä ja sanoi, että pitäisi tehdä enemmän pyörälenkkejä. Minä kyllä epäilen, etteivät ne reidet siitä pullistuisi, koska arvelen, että Friidan reisilihakset ovat samanlaista pitkulaista mallia kuin Elsalla aikanaan. Assille tuli leveät kinkut, mutta Elsalle ei koskaan. 

Hyvä arvostelu joka tapauksessa. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että meidän on turha lähteä näyttelyihin enää. Maksut ovat kalliit, eikä Friida tuosta tuon kummemmaksi muutu. Minun silmissäni se on suloinen, söpö ja ihana, ja eiköhän se sille riitä. Valiotavoite on saavutettu ja siihen on hyvä tämä osasto päättää.

Keskitymme ilmaviin hyppyihin agilityssa ja tokossa. :-)








5 kommenttia:

  1. Vetskukehiin sitten taas, kun ilmaiseksi pääsee! ;)

    Friida on jokatapauksessa ihku friidu, pus pus! t. Paso.

    VastaaPoista
  2. Niin mie oonkii.
    Pusut takaisin Pasolle.

    Friida

    VastaaPoista
  3. Ei ne reidet fillarilenkillä miksikään muutu. Painoa perään, sanon minä.
    Hyvästä lihaskunnosta ei ole koskaan haittaa. Koiralle kuin koiralle tulee lihasta, kun treeni ja ravinto on oikeanlaista. Yleensä niissä koirissa on joku perustavanlaatuinen vika, jos ne ei työstä huolimatta lihasta kasvata.

    VastaaPoista
  4. Tiina, Friidalla on oikein hyvät reisilihakset ja oikein hyvä lihaskunto myös. Mutta tarkoitin kyllä, että reisityypeissä on eroja, niinkuin kerroin. Lihakseton koira on ihan kamalan näköinen.

    VastaaPoista
  5. Valioluokkaa on Friida, se on jo todettu :)Eikös huipulla ole hyvä huilata. Erilaisenmallisia meitä on, niin koirissa kuin ihmisissäkin. Meillä toisilla nuo reidet pullistuu ihan vallan ilman pyörälenkkejä - vai olisko just niitä pitänyt tehdä...?
    Friidan hyppyä ja liikettä on agiliitämässä ilo katsoa, eli hvyin ne silosääret vaikuttavat pelittävän 'työmaalla'.

    VastaaPoista