23.2.2025

Greetta jälleen kisakentillä

Eilen Greetta lähti Marjutin kanssa Vantaalle kisaamaan. Siellä oli jättikisat, mutta minien aikataulu oli ehdottomasti kaikein paras eli osui päiväaikaan. Kisassa oli vain hyppyratoja, kaikkiaan neljä kappaletta, mutta Greetta teki kolme niistä. 

Rata 1

Hieno nollarata oli tämä. Osallistujia radalla 38 ja Greetta oli kahdeksas lopputuloksissa. Hienosti meni.

Rata 2

Toinenkin rata oli hieno, mutta yhden hypyn Greetta teki väärään suuntaan ja siitä sitten tuli hylky.

Rata 3


Kolmas rata oli jälleen nolla. Sijoitus oli jälleen kahdeksas 42 kisaajan joukosta. Marjut hehkutti jälkikäteen, että Greetta ja hän olivat niin täydellisessä yhteistyössä, että oli huippufiilis mennä. 



Kotona Greetta oli vasta lähempänä yhdeksää, ja sillä oli kiljuva nälkä. Olihan se aamulla saanut ruokaa ennen lähtöä ja sillä oli hyvät namit, joita ei pihtailla ja energiajuomaa, mutta kun koira on tottunut saamaan iltaruoan viiden maissa, niin tokihan nälkä jo kurni mahassa.

Samaan aikaa kotona aloitettiin Greetan lähdön jälkeen pesuhommat. Mollylla oli trimmipäivä ja trimmaukseen pitää viedä puhdas koira. Niinpä sitten tehtiin pesu. Edellisestä olikin jo pitkä aika. Vähän oli arktiset olosuhteet, sillä yksi kylppärin pistorasioista ( ja siihen liittyvä lattialämmitys) eivät toimi. ( Huomenna tai ylihuomenna pitäisi sähkömiehen tulla) 

Pesun jälkeen Mollyn piti omatoimisesti vähän kuivatella.


Puolen päivän maissa mentiin Eija-kasvattajan luo trimmiin. Tällä kertaa ei koiran turkkia ajettu kokonaan alas, vaan olin päättänyt, että Mollysta tulee löwchenin näköinen taas. Ajettiin siis vain pylly ja koivet lyhyiksi ja nilkkakarvojen kasvatus alkoi. Vaikka Molly on ollut oikein söpö lyhyessä karvassa ja varmaan taas jossain vaiheessa sen turkki alas ajetaan, niin minusta löwchen turkissaan on suloinen koira ja välillä on kiva saada Mollystakin rodunomaisen näköinen.

Kännykkäkuva ei ole kummoinen, mutta vähän saa kuvaa, miltä Mollyn turkki nyt näyttää.


Minä olen nyt kaksi viikkoa ollut kovassa flunssassa. Ei koronaa. On testattu se asia. Mutta monta asiaa on joutunut perumaan, kun ei jaksa. Ymmärtääkseni tautia on kovasti liikenteessä, joten en ole ainoa. Toivotaan, että alkaisi tulevalla viikolla helpottaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti