10.5.2022

Mollyn syömis- ja polvikuulumiset

 Nyt on kulunut viikko toisen polven operaatiosta. Kävely on vankistunut.

 

Välillä Molly istahtaa lepäämään, mutta jatkaa sitten matkaa. Pitkiä kävelyjä ei tehdä. Sen verran kävellään, että vähän saa  pikkukoira nuuskutella menemään ja saa tehtyä hätänsä. 

Metacamin antamisen lopetin lauantaihin. Mutta en ole varma, oliko se varsinainen syy syömättömyyteen ja mahan löysyyteen. Nimittäin pikkuneidillä oli juuri parhaat päivät juoksussa ja sekin saattoi vaikuttaa oloon mahassa. Nyt pari päivää on taas ruoka alkanut maittaa. Tänä aamuna ekaa kertaa maittoivat myös kupissa olevat nappulat. Toki herkkujakin on mukana. Molly ensin kävi matolle makaamaan. ( Olen laittanut ruokapaikalle maton, etteivät jalat liukastele.)  Kävin antamassa suuhun pienen palan juustoa kupista. Se söi sen. Sitten annoin Greetalle sen ruokakupin ja rupesin laittamaan kahvia. Hetken katseltuaan Molly kävi syömään. Jossain vaiheessa se kävi huilaamaan, mutta sitten taas palasi kupille ja kuppi tyhjeni. Huh helpotus. Se vaiva lienee voitettu. Kakkakin oli normaalin näköistä.
Nyt vielä toinen viikko ja saadaan tikit pois - ja sitä myöten puku. Kuitenkin on lämpimät ilmat tulossa. Silloin ei tarvita pukua. Hyvin on harmaa haalari pelittänyt, kun ratkoin resorit auki. Koivet on helpompi pujottaa lahkeisiin. 

Vielä viisi viikkoa ja sitten ei tarvitse jarrutella ainakaan niin paljon. Oikean jalan polvileikkaus täytti tänään kuusi viikkoa, joten sillä jo saisi mennäkin. Hyvä, että sekin tässä samalla vielä vankistuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti