5.7.2018

Muistojen tiellä

Satuinpa näin myöhään illalla kurkistamaan vanhaan Saagalandia-blogiini. Vieläkin harmittaa, miten sieltä teknisen vian takia kaikki kuvat katosivat, koska laitoin niitä paljon sinne blogiin ja ne kuvat olivat olennaisia tekstin kannalta. Mutta eipä hyödytä inistä. Tämä Bloggeri on onneksi pelannut hyvin ( ja hän koputti puupäätään varmuuden vuoksi). Luin sellaisenkin kirjoitetun asian, että Frida on espanjaksi tähdenlento - ja huokaisin syvään. Niinhän Friida sitten loppujen lopuksi olikin.
Luin Friidan pentuajasta juttuja ja nauroin monille tarinoille. Olinpa minä aktiivinen blogin kirjoittaja silloin. Haaveena on tehdä valokuvakirja teksteineen Friidan elämästä. Kuviahan on aivan järkyttävä määrä, mutta koska ne ovat kovalevyillä ja levykkeillä, niin eipä tule katsottua. Siksipä se kirja olisi tärkeä saada aikaan jossain vaiheessa. Ja miksei mummeleistakin. Joskin niistä kuvat ovat albumeissa. Siihen aikaan vielä tein valokuvakansioita. Negatiivitkaan eivät ole alkuajoista tallella. Mutta Assi ja Elsa ansaitsisivat jonkinlaisen kootut mummojutut - teoksen. Ja kun tuon vanhan blogin teksti sentään on tallella, voi sieltä poimia parhaita paloja niidenkin elämästä.
Lisäksi blogista löytyi äidin kirjoittamia kommentteja. Hän sai vanhoilla päivillään tietokoneen, ja kun pääsi sen kanssa sinuiksi, seurasi aktiivisesti muutamia kavereideni blogeja - ja Saagalandiaa myös ja oli hämmentävän innokas kommentoijakin. Niiden löytäminen lämmitti mieltä. Äidin ääni 💓 Äidinkin kuolemasta on jo kaksi ja puoli vuotta. Terveisiä sinne pilvenreunalle.

Ai niin, pitää tähän laittaa asia, joka ei liity edelliseen tekstiin, mutta joka toi paljon hyvää mieltä. Friidan kanssa oltiin Haminan evl-toko-ryhmässä treenaamassa ihan mahtavan porukan kanssa. Ja nyt me taidamme Greetan kanssa päästä sinne myös. Kyllin ja Katin kanssa treenattiin tänään Ruissalon nurmella. Greetta teki ruutua ja kiertoa. Purkin kolina tuntuu auttavan äänen käyttöön. Porukassa on niin paljon hauskempi treenata - ja ihmishäiriö on Greetalle todella tärkeää. Tänäänkään se ei jännittänyt kumpaakaan ihmistä, mutta häiriö he ovat välillä silti. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti