20.12.2015

Vuoden viimeiset polskinnat

Eilen oltiin pienellä porukalla Hyvinkään koirauimalassa. Päätin, että otan mukaan vain sen koiran, jonka mielestä uiminen on huippukivaa, eli Friidan. Krisse otti Elmo-pojan, kun Manulla oli tikit eikä voinut uida. Kyllä täytyy sanoa, että yhden innokkaan koiran uittaminen on sitten helppoa. Friida toimi myös Elmon uittajana, sillä Elmo ihastui hirveästi Friidan naisellisiin suloihin. Kun Friida lähti uimaan, niin Elmo tikkana perässä. Onneksi Friida ei tuntunut ahdistuvan asiasta, vaikka välillä se vilkuilikin häntäheikkiin - ja välillä yritti jättää yllättävillä mutkilla ja suunnan vaihdoilla sulhasmiehen jälkeensä. Paljon uivat molemmat joka tapauksessa ja autossa oli paluumatkalla ylen rauhallista.


Kotikoirat olivat ihan tyytyväisen tuntuisia, kun palattiin kotiin. Käytiin vähän metsässä juoksemassa ja sitten ajettiin suoraan ruokakauppaan Karhulan torin luona olevaan Valintataloon. Piti vähän kuvata torin jouluvaloja ja aiemmin oransseja pilviä.



                                             Meheviä värejä, kun oli niin selkeä taivas.
                                             Rankan päivän jälkeen vähän poseerauksia.




                                                  - Mahtuiskos yksi pikkukoira tuolille?

                                                                       Mahtuu se.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti