10.3.2015

Kisaamassa pitkästä pitkästä aikaa

Sunnuntainan lähdettiin koko rimpparemmi kisaamaan Lau:n agilitykisoihin. Saaga ja Greetta tulivat turisteiksi. Olin ilmoittanut Friidan kolmeen kisaan.
Lähdettiin hyvissä ajoin, että ehtisin nähdä mediluokan viimeisen radan. Aikataulu oli niin myöhässä, että ehdin nähdä kaikki mediluokan radat - ja sitten kahden oman kisan jälkeen päätin, ettei kisata kolmatta vaan lähdetään kotiin ajoissa.

Hylkyjähän meille tuli.
Ensimmäisellä radalla Friida ei osannut hakea kohtuullisen helposta paikasta keppejä, joten uusittiin ne. Hylky tuli, kun unohdin täysin äänen käytön, kun Friidan piti kääntyä putkesta. Koska kukaan ei antanut vinkkiä suunnasta, Friida syöksyi suoraan edessä olevaan toiseen putkeen.
Samat virheet tulivat myös toisella radalla. Mannerin treenissä Friida useamman kerran jotenkin menetti kepeillä rytmin ja meni kahden kepin ohi. Sama kävi myös agilityradalla jostain syystä. Otettiin siis kepit uudestaan.  Ja keppien jälkeen, kun koira jäi selän taakse, se valitsi eri linjan kuin minä ja meni putkeen, jonne ei pitänyt mennä.  Muuten radat menivät ihan kivasti. Minä olen hidas ja koira välillä ikävä kyllä joutuu minua odottamaan, mutta sai se tehdä vauhdikkaitakin pätkiä.


Greetta oli varsin reipas turisti. Vein sen hallin sisään sylissä ja sitten laskin maahan. Hetken kainosteltuaan se reipastui ja kun innokas bretonin pentu söhläsi, niin Greetta oikein tarrasi korvaan. Se ei ollut sentään leikkituulella, vaikka muuten aika rento olikin.

Kun pikkuneidillä oli aika tylsä reissupäivä kuitenkin, niin kun päästiin kotiin, oli energiaa ja leikkihalua varsin valtaisa määrä.  Onneksi talossa on leikkitätejä.

                                                       Oliskohan jo Friidan vuoro.

Hetken iloista kiskontaleikkiä ihailtuani tajusin, että koirien hampaissa on minun nilkkasukkani. Kiireesti pelastin sukkaparan, joka ei ihme kyllä ollut hajonnut. Liekö se mainoksen Sidoste-sukka, joka kestää.

                                                    Johan tuli pikkukoiralle hiki.

                                                   Voitaisko vähän vielä leikkiä?

Ennen viimeistä iltariekkua Greetta pisteli palasiksi jonkun mainoksen. Eli energiaa riitti -myös isoilla.


                                        Ensi viikonloppuna kisataan taas Lappeenrannassa.

2 kommenttia:

  1. Tykkäätkö Jaana huivista niin paljon, että voisit ajatella sitä käyttäväsi? Jos nimittäin tykkäät, niin se on sitten sun. =)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No arvaa vain. Totta kai. Voi miten ihanaa! Kiitos.
      Jaana

      Poista