28.6.2014

Möllitokoilua ja taas Saagahuolia

Eilen illalla oli meidän toko-ryhmien järjestämät möllitokot Jylpyn kentällä. Molemmat koirat olivat sinne menossa kisaamaan ja lisäksi minä toimin liikkeenohjaajana alokasluokassa. Kenttää mentiin tekemään jo viideltä. Kun käytin välillä koiria pissalla, Saaga oli vähän omituinen ja alkoi vimmatusti popsia heinää ja ikäänkuin kakoa. Suussa ei ollut mitään, mutta joku epänormaali olo sillä oli.
Saagan suoritusvideolta näkyy, miten se esim. luoksetulossa maassa odotellessa nieleskelee ja yrittää hamuta maasta syötävää. Liekö olo vaikuttanut siihen, ettei se ihan penaalin terävin kynä ollut kisavuorollaan.

SAAGAN TOKO-SUORITUS

Pisteitä saatiin 254 eli kahden pisteen päähän jäätiin ykköstuloksesta. Saaga oli kuudesta koirasta sijalla 2.

Friida sen sijaan teki kohtuullisen hyvän suorituksen. Vähän se välillä otti häiriötä ympäristöstä, mutta ihan tasoisensa suorituksen se teki - kaukokäskyjä lukuunottamatta. Luokattoman paljon se eteni useassa vaihdossa ja se liike meni nollille. Pisteitä saatiin Friidan kanssa 244,5 ja oltiin sitten kolmansia.

FRIIDAN TOKO-SUORITUS

Ilta meni Saagalla aika rauhallisesti, mutta yöllä kello kaksi se alkoi vinkumaan. Vein sen ulos ja se söi hullunaan ruohoa. Jonkin aikaa annoin sen syödä, mutta sitten mentiin kotiin. Annoin sille lääkettä ja näkkileipää, jos kyse olisi kurkun kutittamisesta. Saaga rauhoittui nukkumaan, mutta minä en saanut unta, kun huolestutti.

Aamulla Saaga oli ihan ok. Käytiin metsälenkillä, jossa Saaga vähän söi heinää, muttei mitenkään sairaasti. Ja loppupäivä on ollut ihan rauhallista ja koira kunnossa. Mikähän ihme juttu tämä on? Minusta koira toimii niin kuin kurkkua kutittaisi tai jotain siellä vaivaisi. Kuulemma nielurisat voivat kasvaa uudestaan. Ei kai sellaista ole tapahtumassa?  Seurataan tilannetta.


1 kommentti:

  1. Voisko olla vaan joku pöpö? Pasolla oli tossa pari viikkoa sitten samanlaista, että se kakoi ihan kun olis kurkussa ollut jotain. Jokusen päivän kesti ja sitten se meni ohi. Samoihin aikoihin silmät rähmivät ihan valtavasti, eikä nekään enää... Tulin siihen tulokseen, että ehkä se oli joku ohimennyt kulkutauti?

    VastaaPoista