1.2.2014

Vielä on matkaa

...tuloksiin voittajaluokassa.
Mutta ei niin kovin pitkää kuitenkaan.
Oltiin tänään ensimmäisessä voittaja-luokan toko-kokeessa oman seuran hallilla. Friida oli ensimmäinen kisaaja.

Paikallamakuussa Friida oli haistellut vähän maata, joten siitä tuli yhdeksän.
Seuraamisessa se välillä vähän jätätti, mutta saatiin siitä kahdeksan.
Liikkeestä istuminen on viime aikoina ollut ihan hukassa, vaikka välillä Friida osasi sen ihan hyvin. Vissiin liian pitkä treenitauko siinä. Hukassa oli liike edelleen ja Friida jäi seisomaan istumisen sijaan. Nollaksi meni.
Ruutu meni muuten aika kivasti ( tosin vauhtia olisi voinut olla mennessä enemmän), mutta palatessa Friida teki kunniakierroksen minun ympäri. Tästä yhdeksän.
Hyppynouto oli yhdeksän - varmaankin laiskan palautuksen takia.
Metallinoudossa oli enemmän sähläämistä. Siitä kahdeksan. Eipä olla metskua tehty aikapäiviin, kun on ollut niin kylmä.
Tunnistusnoudossa Friida otti hetkeksi väärän kapulan suuhun, mutta sitten löysi oikean. Väärän kapulan nostaminen nollaa koko liikkeen, vaikka muuten se menikin melko hyvin.
Kauko-ohjauksessa ei olla harjoiteltu vielä pitkää matkaa, joten tiesin jo tehdessäni, että etenemistä tulee tapahtumaan. Ja muutama ylimääräinen käskykin. Liikkeestä nolla. Nyt aletaan harjoitella matkaa.

Kokonaisvaikutus oli 9.

Vaikkei saatu edes kolmostulosta, ei hirveästi harmittanut, sillä tämän kisan ainoa tarkoitus oli kisakunnon testaaminen maaliskuun lopun kisoja varten. Nyt tiedän, mitä treenata.

TÄSSÄ linkki Friidan tokoiluun. Sundgrenin Tiinalle kiitos kuvamisesta.

Kisan jälkeen kiikutin Friidan kiireesti kotiin ja menin takaisin hallille hommiin toimistoon kehän laidalle. Tuli kyllä jääkaappifiilis kylmässä hallissa tietokonetta paukuttaessa. Mutta selvittiin.

4 kommenttia:

  1. Koira jää monta kertaa liikkeellelähdöissä seiraamisessa jälkeen, kun lähdet itse liian hätiköidysti liikkeelle. Tulee käsky ja samaan aikaan kun avaat suusi antaakseni käskyn niin lähdet jo marssimaan. Kokeileppa vaikka treeneissä ihan että tulee käsky-mielessäsi sanot käskyn uudelleen-lähdet sitten vasta liikkeelle. Koira kuulee käskyn ja ehtii sisäistää sen ja sillä on mahdollisuus lähteä seuraamaan heti ensimmäisistä askelista lähtien. Muistaakseni katselin joskus että teet Saagan kanssa samaa.

    Koira on mukavan pirteä ja iloinen läpi kokeen, niinkun kuuluukin :)

    VastaaPoista
  2. Niin varmaan teenkin. Pitää kiinnittää siihen huomiota - ja harjoitella myös terhakkaita lähtöjä. Toinen juttu oli se, että koira lähti noudoissa perusasennosta ennen liikkurin Kiitos-sanaa. Tulin siihen tulokseen, että kun itse sanon kiitos, kun otan kapulan koiralta, se on tulkinnut sen vapautukseksi ja lähtee, kun ei olla treeneissä maltettu pitää taukoa luovutuksen jälkeen. Vaihdan sanan toiseksi ja sitten muistan odottaa ja sanoa kiitos, niin varmaan sillä homma korjautuu.

    Jaana

    VastaaPoista
  3. Sekin on ihan hyvää treeniä, että opetat koiran kuuntelemaan vain sinua. Tarvitset treeniin kaverin apuun. Aluksi kannattaa aloittaa ihan yksinkertaisista käskyistä. Otat vaikkapa koiran perusasentoon ja joku muu koittaa käskyttää koiraasi sen omilla käskyillä, mutta koira saa noudattaa vain sinun antamiasi käskyjä. Joku vieras vaikkapa koittaa saada koiraa maahan, koira ei tietenkään saa kuunnella eikä totella. Kun se kestää pari vieraan antamaa käskyä istumassa (joista se tietty saa aina palkan, koska se tekee oikein pysyessään istumassa), sinä kehotat sitä menemään maaha ja se saa palkan. Harjoitusta vaikeutetaan asteittain. Tämä auttaa myös, esim ev luokan paikallamakuissa kun koirille annetaan käskyt eri aikaan mutta saa totella vain omaa, muillakin saattaa olla samoja käskyjä kuin sinulla. Ja jos joskus kokeessa onkin 2 kehää, tai jos joku käskyttää omaa koiraansa koekehän lähellä jne. Koira oppii kuuntelemaan vain ja ainoastaan omaa ohjaajaa.

    VastaaPoista
  4. Friidan treeniryhmässä tehdään välillä niin, että paikallemakuuseen käsketään yksi kerrallaan. Hyvää harjoitusta. Lisäksi meillä on hallin puoliska sen verran pieni, että häiriötä tulee aika lailla, kun kaikki ovat paikalla. Viimeksi tein kaukokäskyjä ja kesken käskyjen välistä viuhahti ohi kaksi gööttiä. Ja sitten taas jatkettiin. Samoin tehtiin rinnakkain toisen koirakon kanssa hyppynoutoa. Siinäkin sai koira olla aika tarkkana. Liikkurihäiriötä tarvitaan kyllä lisää. Selkeästi mukana seuraava ihminen on Friidalle häiriötekijä. Ja taitaa olla vähän Saagallekin.

    Jaana

    VastaaPoista