26.10.2013

Rallytokoilua ja Saaga-mietteitä

Täksi päiväksi oli ohjelmassa Kouvolassa rallytoko-tutustumista.  Tarkoitus oli viedä Saaga sinne, mutta Friidan korvien väli tarvitsi enemmän tekemistä, sillä hihnalenkit eivät oikein riitä Priidasen energian purkamiseen. Sitä paitsi Saaga on jälleen alkanut syödä heinää ja maata, joten oletan, ettei lääkekuuri enää pure, vaikka sitä on vielä jäljellä. Eli maanantaina pitää ottaa yhteyttä lääkäriin ja neuvotella, mitä seuraavaksi. Saaga on kyllä ihan iloinen muuten, mutta jotain tarvitaan enemmän, että maha alkaisi pysyvästi kuntoutua.  Siispä Saaga jäi kotiin huilaamaan. Minä hain kyytiin setteri Tessan emäntineen ja sitten ajeltiin sateessa ja synkkyydessä Kouvolaan.

Rallytoko on kyllä ihan hauska laji. Kun on koiran kanssa harrastanut tokoa ja agilitya, ei tarvitse ihan alusta aloittaa. Tekemisen meininkiä on jo olemassa. Toki meillä hiomista lajissa on vaikka kuinka, mutta ihan lystikkäältä laji tuntui meistä molemmista. Tehtiin ihan rataakin.

TÄSSÄ FRIIDAN RALLAILUA.

Meitä olisi pikku porukka koossa, joten voi olla, että meidän tyttöjen lajikokoelmaan tulee rallytoko-treeniäkin silloin tällöin. Sitä paitsi, jos sitä oikein innostuu, voi osallistua virallisiin kisoihin ja kun toukokuussa laji virallisestaan, siitä voi jopa tulla valioksi. Niin pitkälle en ole asiaa sentään ajatellut. Lähinnä koirien korvien väliin virkistystä.

4 kommenttia:

  1. Kivalta toi rallitoko taas kerran näyttää. Olis kivaa tietää mitä noita kylteissä luki eli mitä temppua olitte tekemässä.

    VastaaPoista
  2. Ootko kokeillut Saagalle useampaa ruokakertaa päivässä? Monta pikkuateriaa pitkin päivää? Mahassa olisi koko ajan jotain tavaraa eikä se pääsisi tyhjäksi, joka taas aiheuttaa mahanpuruja, heinän syöntiä, närästystä....
    Enskallahan on jotain saman tapaista mahavaivaa. Se alkaa helposti kanssa syödä heinää, saattaa yökkiä mahanesteitä ja maha pitää kauheaa kurinaa koko ajan. Sillä ei ole mitään mahaoireita, kunhan se saa ruuan useasti. Enskalla ei ole lihomisongelmaa, joten annan sille normaalisti aamu ja iltaruuan ja sen lisäksi se saa pieniä välipaloja pitkin päivää. Jos Saagalla on taipumusta lihomiseen, niin ei muuta kuin jakamaan ruoka useaan pieneen osaan, että mahassa on menossa koko ajan jotain eikä se pääse milloinkaan tyhjäksi. Kannattaa ainakin kokeilla, mielummin kikkailen itse ainakin näiden ruokien kanssa, kuin alan mihinkään lääkityksiin jne.

    VastaaPoista
  3. Saaga saa kahdesti päivässä ruokansa, mutta voisihan tuota vielä jakaakin. Mutta selvästi se on taas vähän allapäin ja kupin edessä ( tällä hetkellä on pari päivää annettu riisiä ja raejuustoa) mietiskelee, ennenkuin alkaa syödä. Normaalistihan kaikki ruoka imuroituu hetkessä. Ensin haluan koiran normikuntoon. Sitten täytyy miettiä tuota ruokavaliota ja ruokaa yleensä.

    VastaaPoista
  4. Enskalla oli lisäksi sellainenkin juttu, että jos sillä oli maha kipeä niin se ei halunnut syödä. Siis tavallaan sellainen kierre, että kun maha oli tyhjä ja paha olo, se ei halunnut syödä, mikä olisi parantanut sen oloa.

    VastaaPoista