2.1.2013

Vuosi vaihtui ja toi vieraan

Vuosi vaihtui paukkuvarmoissa merkeissä. Minnilän emäntä oli varannut mökin meren rannalta ja lähdimme porukalla metsän keskelle viettämään vuoden vaihtumista. Ei sillä, että meidän tytöillä olisi mitään ongelmia paukkujen kanssa, ehei, mutta Minni Mäyräkoira on paukkuarka, joten oli syytä vetäytyä turvaan.

Kun vielä viime uutena vuonna Lunalla kesti kovin kauan, ennenkuin se uskalsi isoja koiria moikkaamaan, niin tänä vuodenvaihteena se periaatteellisten piippausten jälkeen oli ihan kotonaan vesiäisten parissa. Tiina jakoi koirille puruluut, mikä oli virhe, sillä Minni vetäytyi luiden kanssa makuuhuoneeseen, eikä päästänyt sinne ketää koiraa, vaan tulisesti vahti kaikkia puruluita.


Minni esitteli mahassaan olevan arven, sillä kolme viikkoa sitten siltä poistettiin kohtu. Näin karmeat valeraskaudet, joiden aikana Minni on synnyttänyt erinäisenkin määrän leluja ja ahdistuneena hoitanut niitä pitkän tovin. ovat taakse jäänyttä elämää.

Kun ruokia laitettiin pöytään, eräs pikku magnusti oli myös haluamassa osansa. Ja tietenkin Saaga myös, kuinkas muuten.
                                            Minun laumani huomaavaisesti lämmitti sänkyni.

                                                Minni löysi oman lämpöisen paikan.

Oli mukava ilta. Aamulla satoi edelleen vettä ja metsätiestä oli tullut oikea jäärata, jota pitkin auto hädin tuskin jaksoi mennä. Ja kun pääsin kotipihaan kääntymään, sinne ei sitten päässytkään, kun lumi oli pehmennyt niin, että auto upposi, eivätkä pyörät jaksaneet vetää. No, päästiin me sitten illalla omalle parkkipaikalle.  Iltapäivällä meille saapui hoitoon mummovieras. Assin sisko, Saagan mummo ja Friidan isomummo Geisha on vieraanamme joitakin päiviä. Harmaa väri rulettaa nyt tässä taloudessa.



1 kommentti:

  1. Voih, kylläpäs Minnin luiden vahtiminen kuulosti tutulta. Martalla tuo vahtiminen vaan pahenee iän myötä. Kaikkea omisuutta on vahdittava ja nimenomaan toisilta koirilta. Jos ei muuta vahdittavaa ole, niin vaikka minun rukkanen riittää saamaan mäyriäisen vahtimisvietin täyteen vauhtiin.

    VastaaPoista