Viime perjantaiaamuna lähdettiin kahdeksan jälkeen ajelemaan Anjalaan eläinlääkäriin. Saagalla olivat kontrolliverikokeet. Edellinen kerta oli lokakuussa. Tulokset olivat silloin tällaiset:
Addisoniin liittyvät kalium ja natrium olivat ihan hyvät, mutta maksa-arvot ja urea olivat koholla. Silloin jo kovasti huolestutti, mutta eläinlääkäri rauhoitteli ja sanoi, että nämä arvot voivat heilahdella ihan normaalistikin eikä ylitys ole mitenkään huolestuttava.
Saagalla on ollut viime aikoina niitä ripuleja ja kerran se oksensikin, joten aika huolestuneena odottelin tuloksia. Lauantaina kopsahti sähköpostiin tämä tulos Movetilta:
Kilppari ja Addison ovat edelleen ihan hyvässä jamassa, mutta maksa-arvot sekä urea olivat yhä
kohonneet edellisestä mittauksesta. Eivät paljon, mutta kuitenkin. Friidan arvothan olivat ihan eri lukemissa ( lähempänä tuhatta), kun mentiin ultraan ja se syöpä todettiin, mutta enpä voi olla miettimättä, mahtaakohän tämä olla Saagan viimeinen kevät. Huomenna pitää soittaa eläinlääkärille, ja kysyä, miten voitaisiin tukea Saagan elimistöä. Pitäisikö sittenkin vaihtaa siihen kerran kuussa ruiskeena annettavaan adi-lääkkeeseen sen sijaan, että koira syö 8 tablettia päivässä, kun lääkkeet varmaan maksaa kuormittavat.
Surullisia ajatuksia luopumisesta on eilen ja tänään pyörinyt mielessä.
Kaikesta huolimatta Saaga on ihan oma itsensä edelleen. Sohvaperuna pääasiassa, mutta kyllä se on aina valmis lähtöön, kun hihnaa heiluttaa. Ruoka maistuu hyvin, herkut myös ja häntä heiluu. Ketterästi se pomppaa autoon ja sängyn päälle, vaikka on jo ikää.
Rakas, rakas Saaga 💓
Se mietityttää, miten tämä pikku otus mahtaa sitten pärjätä, kun Saagaa ei ole. Voi olla, että oikein hyvin, mutta on se sitten tosi outoa meille molemmille. Toivotaan, ettei ihan pian tarvitse tätä tilannetta alkaa opetella.
Kyllä on ollut kummallinen tammikuu ja talven alku yleensäkin. Edelleenkään ei lunta ole ollut näköpiirissä. Mutta lauantaiaamuna saatiin nauttia upeasta auringonnoususta, kun oltiin herätty normia aiemmin toko-treenin takia. Kannatti herätä.
Normisti värimaailma on tällainen. Mutta ei sentään satanut. Näinköhän tämä talvi on lumeton ihan kokonaan.
Rauhallisen aamun jälkeen suunnattiin päiväkävelylle Langikosken keisarillisen kalastumajan maisemiin. Sää oli pilvipoutainen ja reilusti plusasteinen, joten oli helppoa lähteä liikkeelle.
Kymijoessa on tällä hetkellä vettä todella paljon.
Kosken kuohujen edessä pitää ottaa pose, vaikka Saaga olisi halunnut mennä mielummin juomaan.
Tuossa ne hurjapäiset kajakki-ihmiset käyvät treenailemassa usein. Hui!
Perinteinen posetuspaikka on tämän rakennuksen kuisti. Niin sopivat sävyyn molemmat.
Toisella rannalla kulkee tie ja siellä on paljon taloja. Mitenhän paljon joen kohina kuuluu sisään?
Tämä puoli Langinkoskea on luonnonsuojelualuetta ja puut ovat saaneet kaatua, minne haluavat.
Saaga pääsi juomaan ja kävi Greettakin kastelemassa koipensa. Se on vain niin liukasliikkeinen,
ettei tullut tarkkoja kuvia.
Näistä kuvista tuli tosi söpöjä. Greetta pomppasi kaatuneen puun rungon päälle jo valmiiksi ja Saaga tälläsi itsensä vierelle. Namipalkasta mitä vain.
Joki on tehnyt uomia puitten ympärille. Kummasti ne siitä huolimatta ovat pystyssä.
Tuo keskellä oleva puu on ollut jo vuosikausia keskellä uomaa. Sitä minä ihmettelen aina, että miksi se ei mätäne ja kaadu, mutta siinä se vain töröttää.
Lankkarilta lähdetiin Jylpyn kentälle. Halusin Greetan kanssa treenata taas kerran sitä kiertoa. Se on auttanut, että menen itse lähemmäs kartiota seisomaan kuin missä koira on, mutta pitää kyllä tarkata Greettaa silmäkulmasta, sillä se on niin innoissaan, että tuppaa ottamaan varaslähdön, jos ei huomaa.
Taas kierrokset nousivat alta aikayksikön ja sitten odotin hiljaa, että tyyppi itse malttaisi rauhoittua. Liian riemukasta kehua ei kannata antaa kesken treenin, sillä sitten vasta kuppi meneekin nurin.
Vaihdoin talvikuvan ja jouluvärin pois. Ei ole tullut talvea ja joulukin jo meni. Oli sentään muutama aurinkoinen pakkaspäivä ja sellaisena on otsikkokuva otettu. Käytiin pari päivää sitten Katariinan puistossa. Ei tuullut, paistoi aurinko ja oli kaunista. Lumetonta, juu, mutta kaunista.
Meri on aivan jäätön. Laiva puksutteli menemään ja sorsat sukeltelivat. Kummallinen tammikuu.😒
Saagalla oli taas maha löröllä. Ei niin pahasti kuin ennen joulua, mutta kuitenkin. Canius-jauhe on pitänyt sen mahan kunnossa pitkään, mutta nyt on taas ripulia ollut. Viime yö onneksi meni nukkuen. Raejuusto ja Canicur-kuuri purivat. Huomenna varaan Saagalle kontrolliverikoeajan Anjalaan, niinkuin jo lokakuussa sovittiin. Aina on sydän syrjällään ja huoli mielessä, kun on jotain pientäkin mumskilla. Ihan virkeä se onneksi on ollut, ruoka maistuu, lenkillä lönköttelee mukana ja innostuu nameista. Saija hieroi koirat uuden vuoden alla. Saaga oli ikäisekseen ihan hyvässä kunnossa. Joitain jumeja, mutta ei mitään huolestuttavaa. Hyvin rouva pomppaa sänkyyn tai auton paksiin. Toivottavasti sen sisällä ovat asiat yhtä hyvässä kunnossa edelleen.
Facebookin muisto tarjosi tämän kuvasarjan vuodelta 2013. Saaga ei ole koskaan ollut aamunvirkku. Niin jaan tuon tunteen. Onneksi ei nykyään tarvitse herätä aikaisin.
Nykyäänkin ollaan eteisessä jo Greetan kanssa valmiina, kun rouva nostaa päätään sängyssä, alkaa venytellä ja odottaa, että hänen majesteetilleen tullaan pukemaan takki päälle makuuhuoneeseen. Sitten se aloittaa alkuverryttelyn juoksemalla työhuoneen ja olohuoneen väliä, kunnes stoppaan sen eteisessä ja laitan hihnan kaulaan. SITTEN ollaan valmiina lähtöön. ( Voi olla,että tämä tapa on jo aiemminkin päivitetty, mutta kertaus on opintojen äiti, sanoo sananlasku.)
Saagan maha rauhoittui aaton aattona jo Tylosinilla ja elämä joulun aikaan oli senkin suhteen rauhallista.
Ostin lähinnä Greettaa ajatellen Zooplussasta kuvan oikeassa laidassa vähän näkyvän harmaan mökin. Greetta tykkää maata pöydän alla tai tuolin takana. Liekö turvallisempi olo siellä, vaikka niinkuin kuvasta näkyy, sohva on oikein ok sille myös. Siksipä ajattelin, että se voisi tykätä tuollaisesta pesästä.
No, on se kaksi kertaa siellä käynyt. Ekalla kerralla alussa tuota luuta popsimassa ja toisella kerralla uuden vuoden jälkeen oikein torkkumassakin.
Sen sijaan Saaga on tykännyt.
Se jopa mahtuu nukkumaankin sinne. Välillä se menee sisään niin rajusti, että kevyt mökki keikahtaa ja Saaga tulee pöllämystyneenä pois. Mutta niinkuin näkyy, rento on ollut mummolla meininki.
Aattoa vietettiin rauhassa kotosalla. Onneksi on noita karvakavereita, ettei ihan tylsäksi mennyt. Mutta joulupäivänä lähdettiin ajelemaan siskon perheen luo Helsinkiin. Olipa kiva reissu ja herkkua oli sielläkin monenlaista joulupäivän aterialla. Saaga sen kyllä noteerasi. Niin suuri oli kiinnostus, että keittiöön johtava lasiovi suljettiin sen nenän edestä. Ihan epistä.
Oli mukava nähdä siskon perhettä. Tuli joulumieli.
Luntahan ei eteläisessä Suomessa ole ollut juuri lainkaan. Sen sijaan vettä on ärsyttävän paljon satanut ja lämpöasteita ollut reilusti. Eli sisäharrastuksia ollaan enemmän tehty. Käytiin välipäivinä rallaamassa ja Strömforsissa höntsäilemässä. Greetta on päässyt Marjutin kanssa vähän treenaamaankin.
Uuden vuoden lähestyessä alkoi jo turhan aikaisin paukkuja kuulua. Greetta höristeli korviaan, muttei ollut mitenkään pahasti peloissaan. Koska Saaga ei kuule, ei se myöskään noteeraa.Varan vuoksi vihdoin tein sen, mitä olin jo monena vuonna suunnitellut.
Pakkaseen on laitettu kummastakin koirasta karvanäytteet. Toivotaan,ettei niitä koskaan tarvitse käyttää.
Marika ja schappetytöt saapuivat meille uudenvuodenaattona evakkoon, sillä Karhuvuoren suunnalla oli jätti-ilotulitustapahtuma, joka kuului ympäri lähiseutuja. Olipa kivaa, kun oli vuoden vaihtuessa seuraa. Marikan kanssa herkuttelimme tortilloilla, koiratkin saivat omat namitikkunsa ja heistä otettiin hieno posekuva perinteisesti sohvalla.
Saaga, Ikwil, Tova , Fiolla ja Greetta
Greetta satunnaisesti vähän vuhvutti paukkuja kuullessaan, mutta pääosin oli erittäin rento koko räjähtelyajan. Mentiin yöpissille ennen yhtä ja muutama paukku kuului. Pikapissat koirat tekivät ja sitten kotiin nukkumaan. Hyvin nukuttiin kaikki.
Uuden Vuoden päivänä tuli rakas vanha ystäväni Virve kylään. Virven kanssa ollaan tunnettu vuodesta 1980. Katselimme yhdessä Uuden Vuoden Strauss-konsertin. Virven lisäksi tuli meille toinenkin vieras. Nelikuinen portugeesin pentu Amy saapui kylään. Saaga sanoi kerran RRRÄYH ja Amy antoi Saagan olla rauhassa. Greetta irvisteli ja murisi. Se piileskeli alussa pöydän alla ja tuolin takana perinteiseen epäluuloiseen tyyliinsä, mutta Amy oli paljon kohteliaampi ja rauhallisempi kuin ylitsevuotava ystävämme Nelli. Joten Greetallakin oli helpompaa. Ekana iltana Amy oli ikävissään ja välillä ulvoi, mutta seuraavina päivinä se oli oikein reipas pikku neiti. Sillä oli omaa kivaa, kun se löysi lelulaatikon.
Amy on väriltään todella kaunis tumman ruskea. Toivottavasti väri säilyy.
Kolmantena päivänä tapahtui ihme. Aivan yhtäkkiä Greetta päätti, että Amy on kiva kaveri ja kutsui sen leikkiin. Minä meinasin pudota tuolilta ja Amy oli erittäin hämmentynyt, kun kiukkuisesta tädistä tulikin yhtäkkiä ihan kiva.
Saagakin suorastaan hämmästyi ja Amy ei tiennyt, miten suhtautua.
Mutta sitten alkoi iloinen leikki. Välillä Greetta meni huokaisemaan pöydän alle lyhyeksi aikaa. Olihan tilanne sillekin aika uusi ja jännä, mutta kohta se taas palasi ja leikki jatkui. Kännykkävideolla kuvasin tätä iloa.
Aika liikuttavaa. Olen arvannutkin, että Greetta on leikkisä, mutta kun sillä kestää niin kauan lämmetä toiselle koiralle, ei se juurikaan tohdi kenenkään kanssa alkaa leikkisille. Friidan kanssa se leikki, Saagaa se joskus yrittää, mutta eihän Saaga enää ala leikkiä. Ihanaa, että tämä pentu, joka tällä hetkellä on varsin saman kokoinenkin, sai käytöksellään Greetan uskaltamaan.
Kun Amy lähti, meillä alettiin taas rauhaisasti levätä.
Väsynyt leikkitäti
Eilen oltiin Suvin rally-koulutuksessa. Greetta teki alemman luokan radan kokonaan oikealla seuraten. Namitin sitä tämän tästä ja siitäkö lie johtunut, että rata meni aivan huiman hyvin ja pääosin hiljaisesti. Oikealle 180 astetta käännös myös ihan oman liikkeeni mukana täydellisesti ja rennosti. Olinpa iloinen. Tästä riemastuneena (Erjalta saamani vinkin mukaan) vielä kotona alettiin vihdoin treenata edessä peruuttamista. Se on ainoa liike, joka ei ole yhtään vielä hanskassa mestariluokan liikkeistä. Se alkoi jo jollain lailla sujuakin. Videoevidenssiä alla.
Pitää seuraavalla kerralla laittaa nuo kylttitelineet vähän lähemmäksi toisiaan, että kuja kapenee.
Josko päästäisiin kevään aikana testaamaan mestariluokan taitojamme.
